Hukkapuro

virtuaalitalli / a SIM-game stable

Hypnotic Poison

"Poison"

VH16-031-0280


suomalainen puoliverinen, ori
musta, 169 cm
s. 12.05.2015

Maahantuoja Wiewi
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757

KRJ-III

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Kuollut 21.7.2018

Poison on hyvin tyypillinen ori, jonka kanssa saa olla tarkkana silloin, kun muita hevosia on näköpiirissä. Varsinkin muihin oreihin Poison suhtautuu ärhäkästi. Määrätietoisten ja osaavien käsittelijöiden kanssa ori on varsin asiallinen käsitellä, mutta saadessaan siihen mahdollisuuden, osaa Poison pistää myös varsinaisen shown pystyyn. Niinpä oria ei voikaan missään tilanteessa antaa kokemattomien tai arkojen käsiin tai Poison on pian niskanpäällä.

Hoidettaessa Poison testailee hoitajansa kärsivällisyyttä milloin milläkin tempuilla. Välillä ori puolihuolimattomasti heiluttelee kavioitaan tai järsii hampailla kaltereita yrittäen saada hoitajan perääntymään. Kun jättää orin temput omaan arvoonsa ja komentaa tarvittaessa napakasti, on Poison kuitenkin taas pian nöyrää poikaa, joka pohjimmiltaan nauttii harjailu- ja puunaushetkistä, vaikkei se ehkä orin imagolle (ainakaan tämän omasta mielestä) sovikaan.

Ratsuna Poisoin jatkaa linjaansa ja varsinkin aluksi testailee paljonkin, onko pakko tehdä ja kuinka hyvin. Napakan ratsastajan kanssa verkkaisesta ja laahustelevasta orista löytyy kuitenkin ihan ryhdikäs kouluratsu, jolla on mukavat, tasapainoiset askellajit ja yllättävän hyvä työmoraali. Kunhan Poison vakuuttuu siitä, että selässä istuva ratsastaja on se joka määrää, työskentelee se nöyrästi ja yrittää parhaansa, mitä siltä pyytääkin. Niinpä Poison alkuvaikeuksien jälkeen onkin löytänyt ratsuna tiensä monen ratsuttajamme sydämeen.

Kilpailuissa Poison tarjoaa kunnon shown jo ennen kuin pääsee trailerista ulos. Ori nimittäin nauttii kilpailuista ja kilpailupaikalla saamastaan huomiosta. Lastatessa Poisonin ongelma onkin ennemminkin turha innokkuus kuin vastentahtoisuus, sillä välillä ori yrittää rynniä kuljetusauton kyytiin niin, ettei perässä meinaa pysyä. Kilpailupaikalla Poisonin keskittyminen menee helposti muiden hevosten kyttäilyyn, joten ori tarvitsee napakan ratsastajan, joka muistuttaa siitä, mitä ollaan tekemässä. Radalla Poison tuntuu kuitenkin tietävän, että ollaan tosipaikassa ja ori antaakin aina kaikkensa. Välillä Poisonin innokkuus kuitenkin kostautuu turhana kiireisyytenä ja jännittyneisyytenä, joten ratsastajan on osattava myös toppuutella oria.


Sukutaulu

i. Rhododendrom evm
fwb-ori, 170 cm, ruunikko
ii. Waxflower evm
fwb-ori
ie. Mimosa Rose evm
fwb-tamma
e. Bleeding Heart evm
fwb-tamma, 162 cm, mustankimo
ei. Dwarf Willow evm
fwb-ori
ee. Alpine Aster evm
fwb-tamma

Sukuselvitys

Poisonin isä, Rhododendrom, oli komeudellaan mainetta niittänyt ruunikko suomalainen puoliveriori. Hevonen oli 170cm korkea jätti, joka omasi koostaan huolimatta erittäin kauniit, elegantit ja lennokkaat liikkeet koulukentillä. Esteiden puolella ori ei oikein ymmärtänyt sitä, että raitamatojen yli olisi päästävä tiputtamatta niitä. Rhododendrom oli temperamenttinen ori, joka ei luovuttanut hevillä. Sen kanssa saikin itkeä monet itkut, eikä se sopinut aloittelijoille. Jälkeläisiä orilta löytyy 13 kappaletta, lähinnä Suomesta, ja jokainen on perinyt isänsä hurjan koon, mutta myöskin kauniit askeleet. Eläkepäivänsä ori vietti Ruotsin maaseudulla ja se kuoli vanhuuteen kunnioitettavassa 33 vuoden iässä.

Poisonin isänisä, Waxflower, oli suomalainen puoliveriori hienosta suvusta. Säkäkorkeutta orilta löytyi huimat 172cm ja se oli väriltään kauniin musta. Ori kilpaili lähinnä kouluratsastuksen parissa, sillä se tuntui kuumuavan vähän liiankin helposti esteiden parissa, mikä ei tehnyt orista soveltuvaa estekentille. Waxflower tunnettiin mukavasta, mutta suuresta ja sähäkästä luonteesta. Hevosen silmissä paloi ikuinen tuli ja halu tehdä ja toimia, mutta silti se osasi käyttäytyä kuin mikä tahansa herrasmies. Osaavan ratsastajan käsissä ori toimi täydellisessä harmoniassa ja sen kanssa oli todella ihana ja helppo tehdä töitä. Orilta jatkoi sukuaan 12 varsalla ja jokainen niistä on perinyt isänsä komena ulkonäön ja sähäkän luonteen. Hevonen kuoli vanhuuteen 27 vuoden iässä.

Poisonin isänemä, Mimosa Rose, oli hentorakenteinen, 168cm korkea rautias suomalainen puoliveritamma. Tamma, joka oli alunperin kotoisin Hangosta, vietteli päiviänsä Saksassa rennosti puskaillen. Tamma oli mukava, tulinen ja tavoitteellinen taitava hevonen, jonka kanssa voitettiin monet kilpailut ympäri Euroopan. Mimosa Rosen kanssa oli mukava työskennellä, mutta se vaati kokeneen käsittelijän sen hankalahkon luonteen vuoksi. Hevonen oli herkkä avuille, mikä teki siitä loistavan kouluratsun. Kyseisen lajin saralla tamma kanssa voitettiinkin jopa 30 kertaa ja sijoituksiakin löytyy toinen mokoma. Jälkeläisiä tällä tammalla on neljä kappaletta, joille se on periyttänyt eteenpäinpyrkivyyttään ja hienoja liikkeitään. Mimosa Rose jouduttiin lopettamaan vanhuuden vaivojen takia 24-vuotiaana.

Poisonin emä, Bleeding Heart, oli mustankimo, 162cm korkea suomalainen puoliveritamma. Tamma ei ollut suvultaan mikään erikoinen, mutta tamma saavutukset tekivät hevosesta itsestään niin halutun jalostuspiireissä, että suvulla ei ollut enää merkitystä. Jokainen jälkeläinen meni vähän liiankin hyvin kaupaksi. Tamma oli asiallinen, rohkea ja reipas, eikä siltä puuttunut kaunista ulkonäköäkään. Se nautti saadessaan huomiota, ja esimerkiksi näyttelyissä käyttäytyi aina mallikkaasti. Bleeding Heart kantakirjattiin menestyksekkään kouluratsastusuran jälkeen toiselle palkinnolle. Jälkeläisiä tammalta löytyy hurjat seitsemän kappaletta ja ne ovat perineet emänsä taidot ja huomionhakuisuuden. Bleeding Heart kuoli valitettavan ähkyn seurauksena 25 vuoden iässä.

Poisonin emänisä, Dwarf Willow, oli 159cm korkea, koulupainotteinen ruunikonkimo suomalainen puoliveriori. Ori ei ollut mikään sen kummoisempi hevonen ainakaan saavutuksiensa perusteella, mutta sen sijaan se oli äärimmäisen hyvä tuntihevosena. Ennen tuntihevoseksi myymistä orilla teetettiin kolme jälkeläistä suvun jatkeeksi ja niistä jokainen on perinyt isänsä lempeän luonteen. Ennen myyntiä hevonen ruunattiin. Luonteeltaan ruuna oli hyvätapainen ja se toimi tallin luottoratsuna kokemattomille ratsastajille sen rauhallisuuden ja pitkäpinnaisuutensa ansiosta. Hevonen ei vähästä hätkähtänyt ja siihen pystyi jopa hevospelkoiset luottamaan. Dwarf Willow jouduttiin lopettamaan vanhuuden vaivojen takia 23-vuotiaana.

Poisonin emänemä, Alpine Aster, oli 164cm korkea musta suomalainen puoliveritamma, jonka historia on hieman sumuinen. Kukaan ei oikein tiedä mistä tamma oikeasti on ja monesti ollaankin kiistelty, onko tamma suomalaista sukulinjaa vai jotain aivan muuta. Alpine Aster toimi lähinnä harrasteratsuna omistajansa lapsille, joten ei sillä historialla ollut niin väliä. Tamma oli luonteeltaan lempeä ja reipas, joten se oli oikein loistava lastenratsu. Alpinelta löytyy kaksi hienoa tammavarsaa, jotka ovat molemmat perineet lempeän luonteen ja emänsä kauniit silmät. Tamma jouduttiin lopettamaan vanhuuden vaivojen takia jo 20-vuotiaana.

Kirjoittanut Dimma

Jälkeläiset

Hukkapuron Hypno
fwb-ori
s.01.12.2016
e. Sarinta
Wolf's Jocelyn
fwb-tamma
s.19.07.2016
e. Ignall's Jovia
Hukkapuron Pocket Rocket
fwb-tamma
s.06.08.2016
e. Daphnaie
Pointless Poison Wolf
fwb-ori
s.10.10.2017
e. Baby au Lait

Kilpailut

Painotuslaji: kouluratsastus
Koulutustaso: Grand Prix, 100cm

Poison kilpailee porrastetuissa kilpailuissa!

Kouluratsastus taso /0
Esteratsastus taso /0
Kenttäratsastus taso /0
Valjakkoajo taso /0

Saavutukset

10.03.2017 Virtual Riding Horses Assessment
Bronze Award
4+8½+5½+5+7+7½+5+4+7½ (60,000%)

15.06.2018 KRJ-III palkinto kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa
6,5 + 40 + 20 + 17 + 5 = 88,5 p. KRJ-III- tilaisuus)