Hukkapuro

Jovian isä, Vanderberg Bravo, oli ryhdikäs 168cm korkea ruunikonkimo suomalainen puoliveriori. Ori oli komea kouluratsu, joka niitti menestystä niin näyttö- kun käyttöpuolella ja kilpaili jopa kansallisen tason Grand Prix-luokissa. Bravo oli luonteeltaan periksiantamaton, mutta lempeähkö ori, joka oli todella ihmisrakas. Ori oli miellyttämisenhaluinen ja pyrki toimimaan aina ohjeiden mukaisesti, tehden annetut tehtävät aina kunnolla loppuun asti. Bravo kantakirjattiin toiselle palkinnolle ja se oli haluttua jalostusmateriaalia, erityisesti koulupiireissä. Hevoselta löytyy kuitenkin vain kymmenisen varsaa, sillä ori menehtyi valitettavassa onnettomuudessa vain 17-vuotiaana, juuri jalostusuran alettua.

Jovian isänisä, Lovell’s Rocco, oli hurjat 170cm korkea. Tämä mustankimo suomalainen puoliveriori niitti menestystä niin koulu- kuin estekentilläkin. Rocco oli upealuonteinen kisaratsu, joka näytti hyvät periyttäjän ominaisuutensa jättäen monia voittajia niin este- kuin koulukentillekin. Ori työskenteli pitkäjänteisesti, eikä luovuttanut hevillä. Omistajan sanoin parempaa olisi voinut etsiä. Ori toimi myös hienona opetusratsuna omistajan kahdelle nuorelle, jotka aloittelivat tavoitteellisempaa hevosharrastusta. Orilta löytyy 13 hienoa varsaa, joista 7 on oreja ja 6 tammoja. Rocco kuoli vanhuuteen 27 vuoden iässä ja oli kova menetys omistajalleen.

Jovian isänemä, Devon Caratha, oli kaunis 167cm korkea rautias suomalainen puoliveritamma. Luonteeltaan Caratha oli lempeä, mutta hieman häslä tamma, eikä sen kanssa tullut tylsiä hetkiä. Tammalla oli tapana piilotella harjat kuivikkeiden alle ja niitä sai hoitaja etsiä aina puoli päivää. Ilkeä tamma ei ollut, mutta todella leikkisä. Caratha oli oikea ikinuori vanhoille päivilleen saakka. Tammalla kilpailtiin kouluratsastuksen parissa rennosti, eikä mitenkään hurjan tavoitteellisesti. Menestystä sateli kohtuullisen paljon ja Caratha päätettiin myös kantakirjata. Tamma kantakirjattiinkin toiselle palkinnolle, mikä oli hieman yllätys omistajalle. Carathalta löytyy viisi varsaa, joille hevonen periytti lempeää luonnettaan, mutta myöskin leikkisyyttään ja kaunista ulkonäköään. Tamma kuoli vanhuuteen 28-vuotiaana.

Jovian emä, Fallhall’s Juno, oli suomalainen puoliveritamma Itä-Suomesta. Tamma oli 160cm korkea raudikko, joka ei antanut millään periksi. Sen kanssa saikin tapella päivittäin. Juno oli aikalailla yhden ihmisen hevonen ja tuli toimeen parhaiten vain omistajansa kanssa. Vaikka hevonen oli oikea tuittupää, oli se todella palkitseva ratsu toimiessaan. Junolla kilpailtiin kouluratsastuksessa aluetasolla hyvin menestyen ja se menestyi myös näyttelypuolella. Tamma kantakirjattiin toiselle palkinnolle ja pitkän uran jälkeen se siirtyi kokonaan siitoskäyttöön. Juno periytti neljälle hienolle varsalleen tuittupäisyyden lisäksi hyvää rakennetta ja eteenpäinpyrkivyyttä. Juno menehtyi valitettavassa tallipalossa 25-vuotiaana.

Jovian emänisä, Wilmer, oli vain 158cm korkea suomalainen puoliveriori Lapin kylmyydestä. Tämä rautias ori oli periksiantamaton ja kovaluonteinen. Wilmer oli hienoliikkeinen ja kaunisrakenteinen yleisratsu. Ori ei ollut mikään Grand Prix-tason kouluratsu, eikä hypännytkään kuin 120cm ratoja, mutta järin mahtava yleishevonen se oli. Ori syntyi suureen siittolaan, josta se myytiin kaksivuotiaana menestyksekkäälle kilparatsastajalle, joka koulutti orin. Kapasiteettiä Wilmeriltä ei kuitenkaan löytynyt tarpeeksi, joten ori myytiin uudelleen 5-vuotiaana enemmänkin harrasteratsuksi. Ori teki pitkän uran kilpailemalla koulu- ja estekentillä. Myöhemmin se siirtyi siitokseen ja jälkeläisiä siltä löytyy kahdeksan kappaletta. Wilmer periytti jälkeläisilleen hyvää rakennettaan ja kovaluontoisuutta. Ori kuoli vanhuuteen 25 vuoden iässä.

Jovian emänemä, Hallvar Juliana, oli 160cm korkea rautias suomalainen puoliveritamma. Juliana jouduttiin lopettamaan pitkään jatkuneiden jalkavaivan takia vain 12-vuotiaana. Tamma onnistui laitumella riehuessaan murtamaan oikean etujalkansa, joka hoidosta huolimatta ei alkanut parantumaan kunnolla. Ennen loukkaantumistaan Juliana toimi lähinnä harrastekäytössä, mutta hevosella kisattiin kerran vuodessa muutamia kenttä- ja maastoestekisoja. Luonteeltaan tamma oli säyseä kotitallissaan, mutta heti tuntemattomaan paikkaan mentäessä se muuttui joka paikkaan hyppiväksi hermokimpuksi. Tästä johtuen tamman kanssa ei juurikaan poistuttu kotitallin maastoja kauemmaksi. Juliana sai elämänsä aikana kaksi jälkeläistä, jotka ovat perineet emänsä innokkuuden ja kauniin ulkonäön.

Kirjoittanut Dimma