Hukkapuro

virtuaalitalli / a SIM-game stable

Daskang Michell

"Mich"

VH15-011-0040


hannover, ori
musta, 167 cm
s. 24.07.2014

Maahantuoja E. Howlenhalf (evm)
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757

KRJ-II

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Kuvat © Roshoeve,

Kuollut 29.3.2016

Mich on varsinainen hurmuri, jolta löytyy machomiehen elkeiden lisäksi myös herkempikin puoli. Ihmisten seurassa aina sävyisästi käyttäytyvä ori on helppo käsitellä lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Ainoastaan eläinlääkärin vierailut saavat orin yrittämään konnankoukkuja, mutta silloinkin napakka käsittelijä saa orin sietämään ikävämpiäkin toimenpiteitä. Kun ihmisiä ei ole tiellä, löytyy Michistä myös se tulinen ori, joka näyttää kilpailijoille taivaanmerkit, ja joka hurmaa tammoja kuin viimeistä päivää. Niinpä Michin tarha- ja laidunkavereita valitessa saakin olla tarkkana, eikä pidä hämääntyä orin herrasmiesmäisestä käytöksestä ihmisten kanssa.

Ratsastettaessa Mich on kärsivällinen ja rauhallinen. Orin selkään voi päästää jopa aloittelevan ratsastajan, sillä ori tuskin hermostuu hieman huojuvasta istunnasta tai epävarmoista avuista. Sen sijaan Mich osaa kyllä luistaa työnteosta ja ori tekeekin vain ja ainoastaan sen, mitä siltä vaaditaan, eikä mitään ylimääräistä. Niinpä Michin selkään onkin laitettava kokenut, osaava ja jämäkkä ratsastaja, jotta orista saa tuotua esiin kaiken sen potentiaalin.

Esteillä Mich on täysi vitsi. Maahantuojan sanoin ori on ” esteillä kömpelö ja kolauttelee puomeja ihan sävelmään saakka”. Ori ei innostu esteistä millään tavalla, eikä sillä tunnu olevan kauheasti motivaatiota hypätä, joten mielenvirkistyksesi Michin kanssa soveltuu ennemmin maastoseikkailu kuin puomi- tai estetyöskentely. Maastossa Mich on rauhallinen ja varma tosin vieraita asioita ori saattaa aluksi hieman kytätä. Reippaan ratsastajan kanssa näistäkin hirvityksistä päästään kuitenkin yleensä sujuvasti ohi.

Kilpailuissa Mich on elementissään ja yhtäkkiä orilta löytyykin omaa tahtoa liikkua eteenpäin ja esitellä taitojaan. Niinpä ratsastajan tehtäväksi radalla jääkin hillitä orin intoa ja rauhoittaa orin menoa, mikä tuntuu melko päinvastaiselta siihen, millainen Mich on kotioloissa. Showmiehen elkeistä huolimatta on Mich helppo käsitellä myös kilpailupaikalla, eikä ongelmia ole myöskään lastaamisen tai kuljettamisen kanssa.


Sukutaulu

i. Cambelon evm
hann-ori, 171 cm, mustankimo
ii. Michelin Dragon evm
hann-ori, 172 cm, musta
ie. Mau Mau evm
hann-tamma, 160 cm, rautias
e. Empossible evm
hann-tamma, 162 cm, musta
ei. Schönen Schwarzen evm
hann-ori, 167 cm, musta
ee. Rambuctious Rose evm
hann-tamma, 163 cm, rautias

Sukuselvitys

i. Cambelon on melko raskasrakenteinen 171cm korkea mustankimo hannoverori, joka on siirtynyt jo kouluradoilta eläkkeelle. Aikanaan aina Grand Prix tasolla kilpaillut ori oli varsin raskas ratsastettava jäykkyytensä ja vahvan suunsa takia. Niinpä orin selässä onkin lähinnä nähty pitkänhuiskeita miesratsastajia, joilla riittää ruista ranteessa orin hallitsemiseen. Entisen saksalaisen huippuratsastajan Evelina Willenbergin suusta Cambelonista onkin jäänyt elämään kuvaus ”ketterä kuin valtamerilaiva”, kun tämä pääsi testaamaan oria erään tositv-sarjan kuvauksissa.

ii. Michelin Dragon on myös suurikoinen kimo 173cm korkea hannoverori, jota käytettiinkin jalostuksessa ahkerasti nimenomaan tuomaan kokoa jälkeläisilleen. Ori menestyi hyvin kouluratsastuksessa ja kilpailikin Keski-Euroopassa Grand Prix tasolla pitkän uran. Pian eläkkeelle jäämisen jälkeen ori kuitenkin menehtyi vakavaan ähkyyn.

ie. Mau Mau on erityisesti näyttelykehissä ihastuttanut 162cm korkea musta tamma, joka kantakirjattiin ensimmäisellä palkinnolla. Kilparadoilla tammaa ei sen sijaan nähty, sillä se loukkasi jalkansa 4-vuotiaana laitumella, eikä koskaan enää kuntoutunut tavoitteellista käyttöä kestäväksi. Tamman takana oleva hieno koulusuku, jossa on myös mukana ripaus täysveristä sekä taipumus periyttää jälkeläisilleen hyvää rakennetta takasivat kuitenkin tamman suosion siitoshevosena.

e. Empossible on 162cm korkea musta hannover tamma, joka tunnetusti periyttää jälkeläisilleen elastisuutta ja kauniita lennokkaita liikkeitä. Niinpä Empossible valittiinkin Cambelonille juuri näiden ominaisuuksien takia, vaikka tamman suku pitkälti onkin varsin vaatimatonta, eikä joukosta löytynyt juuri suurnimiä tai maailmanmestareita. Empossible itse kilpaili Intermediate I tasolla ja tamma tunnettiin hyväkäytöksisenä ja tasaisena suorittajana. Nykään Empossible on siirtynyt kokonaan jalostukäyttöön.

ei. Schönen Schwartzen oli varsin tuliluontoinen 166cm korkea musta hannover, jolla oli melko suuri täysverisprosentti suvussaan. Kun huomattiin, että orin hankala käsiteltävyys ja lyhyt pinna periytyi suurella todennäköisyydellä myös jälkeläisille, päätettiin orin käyttö jalostuksessa unohtaa ja niinpä Schönen Schwartzen ruunattiin 6-vuotiaana. Ruunaaminen teki selvästi Schönen Schwartzenista helposti käsiteltävän ja ori onkin tehnyt ihan hyvää tulosta kenttäratsastuksen saralla.

ee. Rambuctious Rose on tamma, joka hyväksyttiin hannover kantakirjaan hieman pitkin hampain sillä tamman emän puoleinen suku johtaa Venäjälle ja joistain kohti tamman sukuhaarat ovatkin varsin hämärän peitossa, sillä vaikuttaa siltä, että entisessä Neuvostoliitossa toimineella siittolalla oli taipumusta väärentää hevostensa sukutauluja hevosten arvon nostamiseksi. Epäselvyyksistä huolimatta Rose kuitenkin hyväksyttiin kantakirjaan ja tamma onkin jättänyt maailmaan varsin näppäriä käyttövarsoja, jotka ovat päätyneet lähinnä harrastekoteihin. Empossible on Rosen varsoista parhaiten menestynyt tamma.

Jälkeläiset

Hukkapuron Darling
hann-tamma
s.09.06.2015
e. Eden
Pear Drop
fwb-tamma
s.30.10.2015
e. Pear Vanilla xx
Fractal's Mickey
hann-ori
s.10.11.2015
e. Leidenschaft
KRJ-I
Marvellous Delmonica
hann-ori
s.01.02.2016
e. Diablerie
Hukkapuron Mistico
hann-ori
s.25.07.2015
e. Dorett

Kilpailut

Painotuslaji: kouluratsastus
Koulutustaso: Grand Prix, 100cm

Mich kilpailee porrastetuissa kilpailuissa!

Kouluratsastus taso 11/10
Esteratsastus taso 7/4

Saavutukset

15.02.2015 KRJ-II palkinto kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa
8 + 40 + 16 + 16 + 15 = 95 p. / KRJ-II - tilaisuus)

Päiväkirja

17.12.2014 - Koeratsastus

pk-merkintä - kirjoittanut Papukaija

Kun olin saanut sovittua kaupat edellisen hevosen myyjän kanssa, pyysin miestäni hoitamaan tamman lähtökuntoon. Lähdin jälleen kiertelemään. Alussa oli ollut komeita gp hevosia, joten lähdin katselemaan niitä. Vastaan ei tullut etsimääni rotua ihan heti ja olin jo hieman kärsimätön. Pian huomasin nurkassa, katoksen alla nyhjöttävän surkean orin. Mielenkiintoni heräsi ja kävelin tuon luo. Ori nojasi seinää vasten eikä letkauttanut korvaakaan kun astelin portille. Vihelsin kutsuakseni oria, se nostin päätään ja kävelin aidalle. "Heipä hei poika, mikäs sinut nyt noin mutrulle tuulelle on saanut?", hevonen hörähti ja viskaisi päätään pariin kertaan, sitten se jo käänsikin takamuksensa minulle. "Noh?!", hämmästyin. Avasin portin, otin maassa lojuvan riimunnarun käteeni ja astelin portin perässäni sulkien aidoitettuun katokseen. Heiluttelin narua saadakseni hevosen liikkeelle ja pian se liikahtikin muutaman askeleen eteenpäin.

Kohta se jo ravasi ympyrää ja olin mielissäni nähdessäni hienot askeleet, joilla se kulki. Pian myyjä tuli paikalle hieman hermostuneena. Tulin pois ja laskin riimunnarun maahan. Sovin heti koeratsastuksen ja sain itse laittaa hevosen kuntoon. Ori oli kouluratsu ja korkeatasoinen, ihmettelin miksei se ollut muiden hevosten kanssa keskellä olevissa tolpissa kiinni. Kun pääsin ratsastamaan nopean ja helposti sujuneen varustuksen jälkeen, hämmästyin hevosen taidoista ja mukavasta ratsastettavudesta. Puolentunnin kuluttua tulin alas selästä ja haltioituneena sovin kaupat, muistutin kuitenkin itseäni, että olin hakemassa hevosia ystävälle, en itselleni.

04.12.2015 - Erican kouluvalmennus

valmennus - kirjoittanut Erica

Mich kuskinaan Otterley olivatkin jo täysillä alkuverryttelyn kimpussa kun saavuin maneesiin. Kiinnitin ennen kaikkea huomiota Michin hieman laiskanoloiseen olemukseen ja huikkasin ohimennen Otterleylle että kiinnittää itsekin siihen huomiota ja ratsastaa orin hyvin eteen ja alas. Ori ei selvästikkään antanut mitään automaattisesti, mutta onneksi ratsastaja näytti tietävän täysin mistä naruista tuli orin kanssa vetää.

Varsinaisen valmennuksen parissa keskityimme ravityöskentelyssä hallittuun ja tiiviiseen olemukseen. Ori ottikin ravityöskentelyn hieman liiankin rennosti, joten neuvoin Otterleytä ottamaan hyvät pohjeavut mukaan touhuun ja homma alkoi näyttää hyvältä. Ravin tempoa muuteltiin nyt uralla, lisättiin mahdollisimman pitkäksi askelta ja vastapainoksi kutistettiin tempo mahdollisimman koottuun raviin. Temmonvaihdokset sujuivat mallikkaasti ja aloitimme laukkatyöskentelyn keskiympyrällä laukanvaihdoilla ja taivutuksilla. Laukassa teimme myös pieniä temmonvaihteluharjoituksia jotka sujuivat kuin tanssi. Pientä korjailemista oli tekniikassa mutta muuten ratsukko kyllä tunsi tietävän mitä teki. Huipulle on hyvä lopettaa, ajattelin ja päästin ratsukon loppuverryttelylle.

16.01.2016 - Neritan kouluvalmennus

valmennus - kirjoittanut Nerita

Mich ja Otterley verryttelivat maneesissa itsenäisesti näin alkuun, samalla kun seurasin kaksikon työskentelyä. Ori ravasi tahmeasti eteenpäin ja yritti kaikin tavoin luistaa hommista. Kun ratuskko oli saanut verryttelyt loppuun, pistin nämä töihin. Valmennus aloitettiin ravi pohkeenväistöllä lävistäjillä, siirtyen välillä käyntiin jossa piti väistön jatkua yhtä sujuvasti ja sitten taas raviväistöä. Ensimmäisillä kerroilla Mich ei tahtonut asettua ja siirtymiset olivat hitaita sekä väistö ei jatkunut sujuvasti askellajin vaihtuessa. Päätyihin tehtiin sitten ympyrät tai pari, jossa tehtiin ravi-laukka siirtymisiä. Pikkuhiljaa alkoi ori päästä työnmakuun ja alkoi vähän jokainen ongelma katoamaan. Asetus ja liike alkoi löytyä sekä siirtymiset eivät olletkaan enää niin hitaita. Kun nämä sujui, tehtiin lävistäjillä vielä parit väistöt laukassa. Nämä sujuivatkin heti paremmin. Tauon jälkeen jatkettiin kahdella ympyrällä laukassa. Ympyrän aikana väistätettiin ulospäin ja tehtiin siirtymisiä käynnin ja laukan välillä. Ympyrää vaihdettiin koko ajan, jolloin tehtiin keskellä joka askeleella laukanvaihto niin, että tuli kolme vaihtoa. Väistättämiset ja siirtymiset menivät ihan hienosti, mutta musta ori ei olisi millään välittänyt vaihtaa laukkaa edes kerran. Kun vaihdot eivät tahtoneet tulla, niitä tehtiin muutamat ihan vain suoralla uralla. Kun Otterley sai kolme peräkkäistä vaihtoa tulemaan, jatkettiin taas ympyröillä. Tehtävä alkoi sujua ja Mich kulki rennosti, mutta kuitenkin omalla moottorilla ilman eteenpäin patisteluja. Lopettelimme tähän tehtävään ja ratsukko jäi vielä tekemään itsenäiset loppuverrytelyt.