Hukkapuro

virtuaalitalli / a SIM-game stable

Hukkapuron Prada

"Prada"

VH15-031-1170


suomalainen puoliverinen, tamma
ruunikko, 169 cm
s. 12.09.2015

Kasvattaja Hukkapuro
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757

KTK-II, KRJ-I

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Kuvat © Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan,

Kuollut 14.5.2018

Hukkapuron Pradalla riittää luonnetta vaikka muille jaettavaksi. Kaunis puoliveritamma on tallin ehdoton diiva ja se tietää asian itsekin. Prada tuntee oman arvonsa, eikä hyväksy aivan minkälaista kohtelua tahansa. Tamma on ehdottomasti niitä hevosia, joita ei voi missään nimessä käskeä. Hienoa Neitiä täytyy suostutella, jotta yhteistyöstä sen kanssa tulisi jotain. Hoitaessa ja pesupaikalla Prada seisoo nätisti aloillaan tasan niin kauan kuin sitä itseään huvittaa. Kun ei enää huvita, tamma myös tuo asian kaikkien tietoon. Tällöin se esimerkiksi pesupaikalla saa yhtäkkiä päähänsä säpsähdellä ja jopa väistellä letkusta tulevaa vettä. Mikään ärsyyntynyt kivahtaminen ei saa Pradaa lopettamaan, vaan se jatkaa aina siihen saakka, että sille leperrellään mukavia ja ihmisen huomio varmasti kohdistuu tammaan. Ehkäpä hieman yllättäen Pradan diivamaisen ulkokuoren sisällä asustaa huomionkipeä ja herkkä neiti, joka nauttii perusteellisista harjaushetkistä. Satulaa ja suitsia laittaessa Prada voi toisinaan osoittaa mieltään toimenpidettä vastaan, mutta useimmiten varusteiden laittaminen sujuu ongelmitta.

Ratsastaessa Pradan käyttäytyminen jakaantuu selkeästi hyviin ja huonoihin päiviin. Hyvinä päivinä tamma toimii kuin unelma ja on niin sopusoinnussa ratsastajansa kanssa, että miellyttävämpää hevosta saa hakea. Huonoina päivinä paikalla onkin itse Diiva, joka kauhistuu jo pelkkää ajatusta siitä, että joku tahtoisi pakottaa hänet työskentelemään jonkun toisen tahdon mukaan. Pradan kanssa kannattaa käyttää hellävaraisia otteita, sillä esimerkiksi liian tiukka ohjastuntuma tai kylkeen survaistu pohje saavat neidin osoittamaan mieltään. Tamman diivamaiselle luonteelle ovat ominaisia myös säpsähtelyt, jos kentän laidalla tapahtuu jotakin yllättävää. Pradan kanssa saa tehdä paljon töitä, jotta tammaa oppisi ymmärtämään ja tulemaan toimeen sen kanssa. Kun neidin luottamus ja edes jonkinlainen kunnioitus on saavutettu, ovat ratsastushetket Pradan kanssa antoisia. Se on pitkälle koulutettu ratsu, joka tarjoaa ratsastajalle onnistumisen kokemuksia.

Pradalla kilpaillaan kouluratsastuksessa, ja tammasta totisesti löytyy enemmän kuin ripaus diivailevaa kouluprinsessaa. Kilpailuihin lähdettäessä tammaa saa suostutella nousemaan kuljetusauton kyytiin. Perillä kisapaikalla Prada tutustuu uteliaana, mutta diivan tavoilleen uskollisena uuteen ympäristöön. Pradan kanssa kannattaa panostaa kunnolliseen verryttelyyn, jolloin tamma saa purkaa tunteitaan verryttelyn aikana, eikä itse radalla. Kun diivan elkeet ovat jääneet verryttelyyn, kilparadalla esiintyy taitava ratsu, jonka näyttäviä liikkeitä kelpaa ihailla. Tutun ratsastajan kanssa Prada näyttää parhaat puolensa, mutta aina kaikki ei suju niin kuin toivoisi. Välillä kouluradalle eksyy tuittuileva neiti, joka näyttää, miten asiat sen mielestä kuuluu tehdä.

Kirjoittanut Cin


Sukutaulu

i. Plastoned
fwb-ori, 168 cm, ruunikko
KRJ-I
ii. Plastigo evm
fwb-ori, 165 cm, ruunikko
ie. Hyasint evm
fwb-tamma, 164 cm, rautias
e. Pramia
hann-tamma, 170 cm, musta
KRJ-I
ei. Primero evm
hann-ori, 168 cm, musta
ee. Rouletta evm
hann-tamma, 165 cm, musta

Jälkeläiset

Femme Fatale STC
kwpn-tamma
s.21.06.2017
i. Zodiac Killer
KTK-III

Kilpailut

Painotuslaji: kouluratsastus
Koulutustaso: Grand Prix, 110cm

Prada kilpailee tavallisissa kilpailuissa!

Sijoituksia yhteensä 0


10.01 2016 KRJ, Grand Prix Whitehall 4/60
15.01 2016 KRJ, Grand Prix Whitehall 4/60
25.01 2016 KRJ, Grand Prix Rêve de Haussea 2/30
24.02 2016 KRJ, Grand Prix Rêve de Haussea 1/30
28.02 2016 KRJ, Grand Prix Rêve de Haussea 5/30
13.03 2016 KRJ, Grand Prix Hukkapuro 2/30
16.03 2016 KRJ, Grand Prix Viisikko 2/30
16.03 2016 KRJ, Grand Prix Hukkapuro 5/30
18.03 2016 KRJ, Grand Prix Hukkapuro 2/30
20.03 2016 KRJ, Grand Prix Hukkapuro 1/30
21.03 2016 KRJ, Grand Prix Delicate 5/30
22.03 2016 KRJ, Grand Prix Hukkapuro 4/30
23.03 2016 KRJ, Grand Prix Hukkapuro 1/30
23.03 2016 KRJ, Grand Prix Delicate 1/30
23.03 2016 KRJ, Grand Prix Whitehall 5/60
26.03 2016 KRJ, Grand Prix Hukkapuro 2/30
26.03 2016 KRJ, Grand Prix Whitehall 2/60
28.03 2016 KRJ, Intermediate II Mörkövaara 2/40
29.03 2016 KRJ, Grand Prix Hukkapuro 2/30
29.03 2016 KRJ, Grand Prix Shangri La 2/30
31.03 2016 KRJ, Grand Prix Hukkapuro 1/30
01.04 2016 KRJ, Grand Prix Puzzle Rebellion 1/30
01.04 2016 KRJ, Grand Prix Wolf Sporthorses 1/30
02.04 2016 KRJ, Grand Prix Whitehall 4/40
02.04 2016 KRJ, Grand Prix Wolf Sporthorses 5/30
03.04 2016 KRJ, Grand Prix Wolf Sporthorses 5/30
04.04 2016 KRJ, Grand Prix Whitehall 1/40
04.04 2016 KRJ, Grand Prix Wolf Sporthorses 3/30
04.04 2016 KRJ, Grand Prix Jadessa Warmbloods 5/30
05.04 2016 KRJ, Grand Prix Wolf Sporthorses 3/30
07.04 2016 KRJ, Grand Prix Whitehall 2/40
11.04 2016 KRJ, Grand Prix Wolf Sporthorses 2/30
11.04 2016 KRJ, Grand Prix Jadessa Warmbloods 4/30
11.04 2016 KRJ, Grand Prix Puzzle Rebellion 5/30
12.04 2016 KRJ, Grand Prix Puzzle Rebellion 4/30
13.04 2016 KRJ, Grand Prix Puzzle Rebellion 1/30
13.04 2016 KRJ, Grand Prix Whitehall 6/40
14.04 2016 KRJ, Grand Prix Whitehall 3/40
16.04 2016 KRJ, Grand Prix Wolf Sporthorses 3/30
16.04 2016 KRJ, Grand Prix Puzzle Rebellion 4/30
17.04 2016 KRJ, Grand Prix Wolf Sporthorses 3/30
18.04 2016 KRJ, Grand Prix Wolf Sporthorses 4/30
18.04 2016 KRJ, Grand Prix Wolf Sporthorses 5/30
20.04 2016 KRJ, Grand Prix Puzzle Rebellion 2/30
20.04 2016 KRJ, Grand Prix Wolf Sporthorses 3/30
22.04 2016 KRJ, Grand Prix Wolf Sporthorses 1/30
22.04 2016 KRJ, Grand Prix Wolf Sporthorses 5/30
23.04 2016 KRJ, Grand Prix Wolf Sporthorses 5/30
24.04 2016 KRJ, Grand Prix Wolf Sporthorses 2/30
26.04 2016 KRJ, Grand Prix Hukkapuro 1/30
26.04 2016 KRJ, Grand Prix Wolf Sporthorses 4/30
04.05 2017 KRJ, Grand Prix Syndur 2/35
10.05 2017 KRJ, Grand Prix Syndur 4/35
13.05 2017 KRJ, Grand Prix Syndur 4/35
20.05 2017 KRJ, Grand Prix Syndur 6/36
22.05 2017 KRJ, Grand Prix Kilpailukeskus Stewart 4/43
24.05 2017 KRJ, Grand Prix Syndur 3/35
24.05 2017 KRJ, Grand Prix Kilpailukeskus Stewart 6/43
29.05 2017 KRJ, Grand Prix Syndur 3/36
03.06 2017 KRJ, Grand Prix Kultahuisku 6/43
06.06 2017 KRJ, Grand Prix Kultahuisku 2/43
08.06 2017 KRJ, Grand Prix Kultahuisku 1/42
09.06 2017 KRJ, Grand Prix Syndur 6/36
10.06 2017 KRJ, Grand Prix Kultahuisku 2/43
17.06 2017 KRJ, Grand Prix Kultahuisku 1/42
18.06 2017 KRJ, Grand Prix Kultahuisku 3/42
19.06 2017 KRJ, Grand Prix Kultahuisku 3/43
20.06 2017 KRJ, Grand Prix Kultahuisku 2/43

Saavutukset

15.05.2018 KRJ-I palkinto kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa
7 + 40 + 25 + 20 + 9,5 = 101,5 p. / KRJ-I - tilaisuus)


Päiväkirja

Kouluvalmennus

valmennus - kirjoittanut Cin

Olin ensimmäistä kertaa valmentamassa Narieta ja Hukkapuron Pradaa. Ratsukko odotti minua jo maneesissa. Seurasin vierestä, kuinka narie ja Prada suorittivat alkuverryttelyä. Olin kuullut Pradan diivailevasta luonteesta. Tänään tammalla oli ilmeisesti huonompi päivä, sillä se oli jatkuvasti levottoman oloinen, eikä olisi malttanut kuunnella ratsastajaansa. Ohjeistin narieta ratsastamaan ravissa kaarevia uria ja voltteja, jotta Prada taipuisi ja toivottavasti myös tyyntyisi. Kehotin ratsastajaa myös tarkkailemaan omaa apujenkäyttöään ja istuntaansa. Sovimme että valmennuksen ajan narie yrittäisi antaa avut vielä ehkäpä liioitellun hienovaraisesti. Vähitellen taivutustehtävä rupesi tuottamaan tulosta. Prada muuttui kuuliaisemman oloiseksi, eikä enää osoittanut mieltään narielle.

Aloitimme varsinaisen valmennuksen takaosakäännöksillä. Pyysin narieta ratsastamaan muuten ravissa uraa pitkin, mutta jokaisen sivun keskikohdassa oli vuorossa käännös takaosan ympäri. Seurasin aluksi ratsukon työskentelyä ilman, että annoin palautetta suorituksesta. Narie teki muutaman pidätteen ja asetti Pradaa oikeaan suuntaan. Käännökset sujuivat hyvin, eikä minun tarvinnut sen kummempia kommentoida. Pyysin narieta toistamaan käännösharjoituksen pariin kertaan ennen kuin siirryimme laukanvaihtoihin. Ratsukko nosti toisen lyhyen sivun keskeltä laukan ja laukkasi keskihalkaisijalle. Ensimmäisellä kerralla tarkoituksena oli vain laukata keskihalkaisija ja pysyä mahdollisimman suorassa linjassa. Seuraavalla kerralla ratsukko yritti vaihtoja joka neljännellä askeleella. Narie kokosi Pradaa, teki puolipidätteen ja antoi vaihtoavut. Ensimmäinen yritys oli vielä haparoiva, mutta vähitellen Prada oivalsi, mistä oli kysymys. Vaihdot rupesivat sujumaan niin hyvin, että ratsukko sai yrittää haastavampia vaihtoja ensin joka toisella askeleella ja lopuksi vielä jokaisella askeleella. Vaikka nämä laukanvaihdot eivät joka kerta menneet kohdilleen, ratsukon työskentelystä paistoi hyvä yhteistyö. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Annoin ratsukolle luvan siirtyä itsenäiseen loppuverryttelyyn, jota jäin myös seuraamaan.