Hukkapuro

virtuaalitalli / a SIM-game stable

Céline Wolf

"Elli"

VH15-031-1125


suomalainen puoliverinen, tamma
rautias, 165 cm
s. 03.11.2015

Kasvattaja Hukkapuro
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757

Ch, KTK-II, KRJ-I

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Kuvat © Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan,

Kuollut 21.7.2018

Elli on tamma, joka ei päästä ketään helpolla. Tamma osaa olla varsin kovapintainen tapaus ja ottaa aikaa, että tamman luottamuksen saa ansaittua. Kun luottamus on syntynyt (ja aika kullannut muistot hankalasta alkutaipaleesta), on Elliä helppo kuvata suurisydämiseksi hevoseksi, johon voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Muut sen sijaan näkevät vain viekkaansorttisen tamman, joka keksii kyllä temput koetella uusien ihmisten hermoja ja rohkeutta siihen asti, että joko antaa periksi tai osoittautuu tamman arvoiseksi.

Elli odottaa yleensä karsinassaan takapuoli ovelle käännettynä, eikä varmasti korvaansa lotkauta, jos karsinan oven takana ei huhuile kukaan merkittävä. Kun tamma kuulee karsinan oven avautuvan, se saattaa nostaa takajalkaansa varoittavasti. Ellin kanssa valttia on itsevarma ja määrätietoinen toiminta. Jos ovelle jää hetkeksikään epäröimään, tietää Elli olevansa niskanpäällä, eikä temput varmasti siihen lopu. Erityisesti satulan kanssa lähestyessä Elli kääntää korvat luimuun ja irvistelee ja jälleen kerran, mitä suuremman vaikutuksen tamman eistys tekee, sitä varmemmin tamma saa lisää vettä myllyynsä. Tutun ihmisen seurassa Elli tosin käyttäytyy kuin kultainen enkeli ja tällöin vieraatkin ihmiset saavat käsitellä tammaa huomattavasti helpommin.

Ratsuna Elli ei anna mitään ilmaiseksi, vaan kaikkea on osattava vaatimalla vaatia. Toki Elli oppii, ketä ratsastajaa on pakko kuunnella ja kuka on kyydissä vain matkustajana, joten määrätietoisella ja periksi antamattomalla työskentelyllä jokainen ratsastuskerta on Ellin kanssa hieman helpompi. Siinä mielessä Elliä voisi sanoa hieman laiskaksi, että tamma yrittää luistaa työnteosta parhaansa mukaan, vaikka se liikkuukin reippaasti eteenpäin. Asiansa osaavan ja päättäväisen ratsastajan kanssa Elli on kuitenkin todellinen kultakimpale. Tammalla taipuu aina GP-tason tehtäviin asti ja selviää tehtävistä helpon tuntuisesti. Kaikkein hankalinta onkin saada Elli vain motivoitua työntekoon, sillä taitoa ja kapasiteettia kyllä löytyy.


Sukutaulu

i. Kruunun Redouter
hann-ori, 166 cm, rautias
KRJ-I
ii. Rossetti
hann-ori, 167 cm, ruunikko
KRJ-I
ie. La Feuilleraie
hann-tamma, 164 cm, punarautias
e. Conchita Wolf
fwb-tamma, 162 cm, ruunikko
KRJ-II
ei. Rontigo
swb-ori, 166 cm, rautias
KRJ-I
ee. Pramia
hann-tamma, 170 cm, musta
KRJ-I

Jälkeläiset

Mungojerrie Wolf
fwb-ori
s.26.03.2016
i. Santa Cruz Wolf
KRJ-II
Hukan Charlotte
fwb-tamma
s.16.03.2016
i. Chiaro al Sharifa ox
Gargadon Wolf
fwb-ori
s.15.01.2017
i. Mic Tivadar

Kilpailut

Painotuslaji: kouluratsastus
Koulutustaso: Intermediate I, 100cm

Elli kilpailee porrastetuissa kilpailuissa!

Kouluratsastus taso /0
Esteratsastus taso /0
Kenttäratsastus taso /0
Valjakkoajo taso /0

Näyttelyt

NJ:n alaiset näyttelyt 30.03.2016 Rosenhof Puoliveritammat 1/12 (irtoSERT)
NJ:n alaiset näyttelyt 07.04.2017 Savage puoliveritammat 4/12 (irtoSERT)
NJ:n alaiset näyttelyt 23.04.2017 Loitsulähde Suomalaiset puoliveriset 5/8 (irtoSERT)

Saavutukset

20.05.2016 Kantakirjattu II-palkinnolla
(17 + 20 + 19 + 18 = 74p. - tilaisuus)

15.02.2017 KRJ-I palkinto kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa
8,5 + 40 + 25 + 20 + 8,5 = 102 p. KRJ-I - tilaisuus)

Champion-arvonimi myönnetty 28.9.2017


Päiväkirja

10.12.0017 - Marika Mattilan kouluvalmennus

valmennus - kirjoittanut Otterley

Tämän päivän valmennus pidettiin heti aamusta. Valmentajaksi oli saapunut varsin tehokkaana ja vaativana pidetty Marika Mattila, jonka valmennusta odotin innolla. Ratsuni Elli tuntui tänään taas olevan sitä mieltä, ettei mitään anneta ilmaiseksi. Oma oloni oli lähellä zombia sillä yöunet olivat jääneet lyhyiksi, kun eräs tallin tammoista oli varsonut juuri edellisenä yönä. Olimme päättäneet pitää valmennuksen vanhassa maneesissa, mutta mukavuudenhaluisuuteni takia päätimme viime hetkellä siirtyä uuteen, lämmitettyyn maneesiin, kun kerrankin oli varaa valita. Elli suhtautui paikanvaihdokseen välinpitämättömästi ja jatkoi temppuiluaan samaan malliin, joten alkuverryttely alkoi väännöllä siitä, kuka tänään määrää kaapin paikan. Pidimme lämmittelyt tiiviinä, joten ehdin tehdä kaiken tarvittavan, mutta en väsyttänyt Elliä turhaan. Lopulta tammakin tuntui taas alkavan taipua tahtooni.. Sen jälkeen oli aika tarttua päivän tehtävään, joka oli tänään väistöt. Tehtävän aloitus sujui tahmeasti. Valmentaja kommentoi menoamme että etenimme kuin täi tervassa ja Marikan eläkeikäinen lihava shetlanninponi teki näyttävämpiä väistöjä. Niinpä päätin ryhdistäytyä ja pistää Ellin kuuntelemaan. Valmennuksen edetessä Elli tuntui paranevan jatkuvasti. Tehtävät sujuivat siksi koko ajan paremmin ja Marikakin pani sen merkille. Tänään valmentaja tuntui kiinnittävän erityistä huomiota energisyyteen ja eteenpäinpyrkimykseen - ei mitään meidän vahvimpia alueitamme. Meiltä ne sujuivat tähän aikaan aamusta vielä tavallista kehnommin. Kun valmennus oli lopussa, tuntui että olin tehnyt jo koko päivän töitä. Loppuverryttelyt alkoivatkin juuri sopivalla hetkellä. Loppuverryttelyiksi ratsastelin rentoja voltteja ja ympyröitä ja Ellikin saattoi vahingossa päästä lönkyttelemään vähän turhan rentoon tahtiin. Sen jälkeen lykkäsin Ellin ohjat paikalle ilmaantuneelle hoitajalle ja ilmoitin lähteväni päiväunille. Toivon, että seuraavalla kerralla Marikan valmennuksessa olemme vähän edustavampia.

24.09.2017 - KRJ Champions 2017 tunnelmia

pk-merkintä - kirjoittanut Otterley

Osallistuimme ensimmäistä kertaa Hukkapuron poppoolla nelipäiväisiin KRJ Champions kilpailuihin. Jo etukäteen oli tiedossa, että kilpailu tulisi olemaan kovatasoinen ja erityisen jännittävän siitä teki karsintasysteemi, jossa vain parhaat etenevät jatkoon. Vaikka yhtään titteliä ei tällä kertaa tullutkaan meille Hukkapuroon, olimme kuitenkin varsin tyytyväisiä kilpailuiden tulokseen. Erityisen hienoa oli myös nähdä kasvattimme Chocolatte Wolf palkittiin KRJ Senior Champion ja KRJ Supreme Champion titteleillä ja Wolf’s Outro KRJ Reserve Champion tittelillä. Jotain siis kasvatustyössä on selvästi kohdallaan.

Ensimmäinen kilpailupäivä sujui vielä suurimmaksi osin hieman lämmitellessä. Päivän hienoimman suorituksen teki Wolf’s Slash joka ylsi Young Champion luokan voittoon prosentein 74,706%, Seinor Champion luokassa myös Oldfinion Don Miro nappasi sijoituksen prosentein 77,647% ollen kovatasoisen luokan kolmas. Hevosistamme Hollywood Hills oli ainoa, joka karsiutui jo ensimmäisenä päivänä. Tamma säikkyi jotain tuomaripäädyssä niin paljon, että keskittyminen suoritukseen oli hyvin vaikeaa. Hollynkin kanssa kuitenkin saatiin hyväksytty suoritus 57,647% mutta se ei valitettavasti riittänyt jatkoon nuorten hevosten kovatasoisessa luokassa.

Toinen päivä sujui nuorten osalta hienosti, kun Rockford Wolf, Wolf’s Slash ja Innuendo STC ylsivät kaikki yli 70% tulokseen. Rockford sijoittui luokassa kuudenneksi ja Slash sekä Nadine mahtuivat myös kahdenkymmenen parhaan joukkoon. Maudin kanssa karsiuduimme täpärästi jatkosta, mutta suoritus olikin ollut mielestäni varsin epätasainen ja tuomariston pisteet siihen nähden armolliset. Varsinaisessa KRJ Champion luokassa jokainen hevosistamme paransi suoritustaan ja Wolf’s Almond (80,238%, 3. sija) ja Oldfinion Felissaar (74,524%) nappasivat hienosti ruusukkeet. Sernioreiden luokassa hevosemme suoriutuivat myös tasaisen varmasti, mutta parannettavaa jäi. Aamusta asti hieman jäykältä ja vaisulta tuntuneen Spectren suoritus jäi tasolleen hyvin vaatimattomaksi ja kilpailut orin kanssa päättyivätkin tähän päivään.

Kolmantena päivänä alkoi varsinkin nuorissamme jo tuntua pieni kilpailuväsymys. Yllättäen Innuendo STC pärjäsi tänään parhaiten päästen kahdenkymmenen parhaan joukkoon ja Wolf’s Slash sinnitteli vielä jatkoon 65,754% tuloksella. Rockfrod Wolfin suoritus oli hieman rikkonainen ja kiristyvässä kilpailussa se maksoi finaalipaikan. Champion luokassa kahtena ensimmäisenä päivänä alisuoriutunut Snakepit Wolf nousi vihdoin omalle tasolleen ja sijoittui luokassa kolmanneksi prosentein 78,333%. Myös Oldfinion Felissaar jatkoi varmasti eteenpäin kahdenkymmenen parhaan joukossa. Edellisenä kilpailupäivänä loistavan suorituksen tehnyt Wolf’s Almond, Wolf’s Mocha Moment ja Rockabilly Wolf karsiutuivat kuitenkin valitettavasti kaikki. Vaikka ratsastetut radat olivat perushyviä, ei suoritukset riittäneet enää finaalipäivään. Sama alavire jatkui myös senioriluokissa kun Céline Wolf selvitti ainoana tiensä jatkoon kohtuullisella 66,875% tuloksella. Tasaisesti tulosta tehneet Chocolate Chip ja Dark Calibra CTN tekivät tänään kilpailuiden kehnoimman ratansa ja samoin kuin vahvasti aloittanut Oldfinion Don Miro. Päivän tuloksia katsellessa kokemattomuus näistä karkeloista näyttikin hieman kostautuvan ja palautumisessa tuntui olevan ongelmia hieman jokaisella tiimissämme.

Finaalipäivä huipentui nuorten osalta musiikin tahdissa ratsastettavaan Kür-luokkaan, missä Wolf’s Slash oli 12. prosentein 65,952% ja Innuendo STC 63,571%. Vaikka sijat jäivätkin suhteellisen kauas, olin hyvin tyytyväinen nuortemme suorituksiin ja erityisesti Nadinen tasaiseen varmuuteen päivästä toiseen. Pääsarjassa Snakepit Wolf järjesti pienen yllätyksen sijoittumalla kolmanneksi prosentein 79,000%. Orin kanssa alkusarja oli tuntunut hyvin takkuiselta, mutta kaksi viimeistä kilpailua olivat nostaneet orin jälleen omalle tasolleen. Myös Oldfinion Felissaar teki hyvän suorituksen kahdenkymmenen parhaan joukkoon prosentein 64,600%. Senioreiden sarjassa omassa tiimissämme kilpaillut Céline Wolf ei ollut aivan parhaimmillaan ja olosuhteisiin nähden prosentit 66,333% ja 13. sija olivatkin kelpo suoritus. Jännitettävää ja juhlittavaa luokassa kuitenkin riitti, sillä Chocolatte Wolf ja Wolf’s Outro ottivat lopulta luokassa kaksoisvoiton. Muutenkin kilpailuiden aikana oli ilo seurata vahvaa Hukkapurolaisten edustusta läpi kilpailuiden.