Hukkapuro

virtuaalitalli / a SIM-game stable

Wolf's Baron

"Roni"

VH15-031-0506


suomalainen puoliverinen, ori
ruunikko, 167 cm
s. 05.04.2015

Kasvattaja Hukkapuro
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757

KRJ-II

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Kuvat © BK-Horses,

Kuollut 5.8.2017


Roni on hevonen, jonka kanssa on tiedettävä tasan tarkkaan, mitä on tekemässä tai muuten kaikki päättyy helposti katastrofiin. Siksipä orin karsinan ovelta löytyy hoito-ohjeita pienen romaanin verran ja jatko-osaa säilytetään tallin toimistossa. Joku voisi väittää, että Ronissa on jonkinlaisen diivan vikaa, sillä ori kyllä ilmoittaa heti, kun asiat eivät hoidu sen mielen mukaan tai tähtien asento on muuten vain vinossa. Onneksi vuosien saatossa orin on kuitenkin oppinut tuntemaan sen verran hyvin, että suurimmat sudenkuopat tämän kanssa onnistuu välttämään.

Mitä vanhemmaksi Roni on tullut, sen tarkempi ori on tutuista ja turvallisista rutiineista. Ruuan on syytä tulla turvan eteen minuutilleen ruoka-aikaan, eikä tule kuuloonkaan, että tarhapaikkaa tai kavereita vaihdettaisiin kesken kaiken. Myös hoitaminen on syytä suorittaa tutun kaavan mukaan ja jos joku on erehtynyt hankkimaan uuden harjan, tulee sen läpäistä Ronin perinpohjainen turvatarkastus, ennen kuin sillä saa kajota tämän herkkään hipiään. Ronin hoitajalta vaaditaankin tarkkuutta ja täsmällisyyttä, mutta myös kärsivällisyyttä tämän lievästi neuroottisen orin kanssa, eikä huumorintajustakaan toki haittaa ole, sillä välillä Ronin aivoituksille ei voi muuta kuin nauraa.

Jos Roni ei olisi niin upea ratsu, voi olla että sen kanssa olisi loppunut kärsivällisyys jo ajat sitten, mutta onneksi ori on ratsuna paljon mukautuvaisempi ja nöyrempi kuin muussa elämässä. Itseasiassa Roni muistuttaa paljon isäänsä pyrkiessään miellyttämään ja ennakoimaan sitä, mitä ratsastaja haluaa. Niinpä Ronin kanssa onkin varsin helppo tehdä yhteistyötä selästä käsin ja orin kanssa GP-tasonkin koulukiemurat tuntuvat melko vaivattomilta.

Matkustaminen ja uudet paikat ovat Ronille aina hieman vaikea asia ja niinpä varsinkin pidemmillä kilpailumatkoilla on parasta yrittää aikatauluttaa mukaan mahdollisimman paljon ylimääräistä aikaa, jotta Roni ehtii sopeutua tilanteeseen, vaikkei se koskaan aivan yhtä rento olekaan kuin tutulla kotitallilla. Onneksi kilpailusuoritukset kuitenkin yleensä sujuvat tyylikkäästi hermoilusta huolimatta.


Sukutaulu

i. Bazinga Thrill
holst-ori, 168 cm, ruunikko
KRJ-I
ii. Baltimore Zoo
holst-ori, 165 cm, ruunikko
KRJ-III
ie. Silhouette
holst-tamma, 157 cm, ruunikko
KRJ-II
e. Norica Prime
fwb-tamma, 167 cm, ruunikko
KRJ-I
ei. Brighgaze
holst-ori, 165 cm, kimo
KRJ-I, KTK-II
ee. Epanterias
holst-tamma, 168 cm, kimo

Jälkeläiset

Hukkapuron Shanti
fwb-tamma
s.12.12.2015
e. Shemeica O' Polo
Barracuda Wolf
fwb-ori
s.26.02.2016
e. Dark Calibra CTN
Delicate Burgundy
fwb-tamma
s.01.03.2016
e. Roscoe Fairytale

Kilpailut

Painotuslaji: kouluratsastus
Koulutustaso: Grand Prix

Roni kilpailee tavallisissa kilpailuissa!

Sijoituksia yhteensä 48

25.05.2015 KRJ Grand Prix 1/30
22.05.2015 KRJ Grand Prix 1/30
11.06.2015 KRJ Grand Prix 3/30
07.06.2015 KRJ Grand Prix 2/30
24.05.2015 KRJ Grand Prix 1/30
22.05.2015 KRJ Grand Prix 1/30
04.06.2015 KRJ Grand Prix 4/30
26.05.2015 KRJ Grand Prix 2/30
22.05.2015 KRJ Grand Prix 4/30
14.05.2015 KRJ Grand Prix 5/30
23.05.2015 KRJ Grand Prix 5/30
22.05.2015 KRJ Grand Prix 3/30
18.04.2015 KRJ Intermediate II 3/15
14.04.2015 KRJ Intermediate II 2/15
13.04.2015 KRJ Intermediate II 2/15
11.04.2015 KRJ Intermediate II 1/12
10.04.2015 KRJ Intermediate II 1/15
10.05.2015 KRJ Grand Prix 2/30
07.05.2015 KRJ Grand Prix 3/30
03.05.2015 KRJ Grand Prix 2/30
17.04.2015 KRJ Grand Prix 1/30
30.05.2015 KRJ Grand Prix 2/30
25.05.2015 KRJ Grand Prix 3/30
24.05.2015 KRJ Grand Prix 5/30
19.05.2015 KRJ Grand Prix 4/30
11.05.2015 KRJ Grand Prix 5/30
24.04.2015 KRJ Grand Prix 5/30
20.04.2015 KRJ Grand Prix 5/30
16.04.2015 KRJ Grand Prix 5/30
15.04.2015 KRJ Grand Prix 5/30
11.04.2015 KRJ Grand Prix 2/30
30.05.2015 KRJ Grand Prix 3/30
29.05.2015 KRJ Grand Prix 2/30
27.05.2015 KRJ Grand Prix 1/30
22.05.2015 KRJ Grand Prix 3/30
18.05.2015 KRJ Grand Prix 3/30
12.05.2015 KRJ Grand Prix 2/30
09.05.2015 KRJ Grand Prix 4/30
08.05.2015 KRJ Grand Prix 1/30
30.04.2015 KRJ Grand Prix 1/30
24.04.2015 KRJ Grand Prix 4/30
18.04.2015 KRJ Grand Prix 2/30
16.04.2015 KRJ Grand Prix 2/30
14.04.2015 KRJ Grand Prix 5/30
13.04.2015 KRJ Grand Prix 4/30
12.04.2015 KRJ Grand Prix 3/30
11.04.2015 KRJ Grand Prix 4/30
18.06.2015 KRJ Grand Prix 4/30

Saavutukset

15.07.2017 KRJ-II palkinto kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa
8 + 40 + 25 + 20 + 4 = 97 p. KRJ-II - tilaisuus)