Hukkapuro
virtuaalitalli / a SIM-game stable
virtuaalitalli / a SIM-game stable
Kilpailupäivä 23.09.2017, vip 21.09.2017
Vastuuhenkilö Otterley, VRL-12757 (virtuaali@salaovi.net)
Järjestävä talli Hukkapuro (HUKK9931)
Tulokset ratkaistaan tekstien perusteella!
1. Helppo C tai Vaativa A
Kilpailukatsomoon on eksynyt varsin kovaääninen henkilö, jonka kälätys kaikuu kirkkaasti radalle asti. Mikä onkaan päivän polttava puheenaihe ja miten se vaikuttaa suoritukseesi?
2. Helppo A tai Intermediate I
Aamupala on kiireisenä kisapäivänä unohtunut ja alkutervehdyksen aikana kovaääninen vatsasi murina kaikuu muuten hiljaisella kilparadalla. Vaikka yrität keskittyä suoritukseesi, ajatuksesi hiipivät jatkuvasti kilpailupaikan buffetin moniin herkkuihin. Kirjoita suorituksestasi lyhyt tarina ja yritä ujuttaa kertomukseesi mahdollisimman paljon erilaisia ruokaan liittyviä sanoja.
3. Vaativa B tai Grand Prix
Tässä luokassa ratsastetaan nuttura kierällä, eikä huumorille ole sijaa. Yritä kirjoittaa mahdollisimman kuivakka kuvaus suorituksestasi tämän päivän radalla.
Tekstit pistetään paremmuusjärjestykseen kekseliäisyyden ja sujuvuuden perusteella. Tuomarina toimii Otterley.
Sijoittuneille palkinnoksi MWS Botiquen ruusukkeet!
Katsomon häiriötekijöistä huolimatta luokka sujui tasokkaasti ja eroa ratsukoiden välille oli vaikea tehdä. Voiton vei kuitenkin Arnika, jonka suorituksen aikainen saippuoopperamainen draama taisi saada tuomarinkin seuraamaan suoritusta vain puolella silmällä.
1. Arnika (VRL-01371) - Helmi-Valokki (HeC)
Helmi ravaa kisakentälle reippaana ja kuuliaisena. Se pysähtyy pienestä avusta juuri siihen, mihin on tarkoituskin. Tervehdin tuomareita ja saan samalla piilotettua virneeni; tämän pitäisi olla helppo nakki!
Katsomossa pirisee puhelin. Eipä tuo mitään, varmaankin joku unohtanut laittaa luurinsa äänettömälle ja sulkee sen ihan juuri. Mutta:
"No moi Marjatta! Hei mä oon just Hukkapurossa kattomassa koulukisoja, mut kyl mä voin puhuu, ei täs mitää!", kajahtaa katsomosta.
Voi jumpe.
"Hei mitä sulle kuuluu?" ääni kailottaa eikä odota vastausta, vaan jatkaa oitis: "Tietsä mä näin taas unta siitä yksisarvisesta, mä oikeesti luulen että se kristalliterapia auttaa! Mun näppylätkin on jo melkein kokonaan hävinny, kato! Ai niin ethän sä nää, kun sä oot siellä ja mä oon täällä! AHAHAHAHAA!" ilmoille räjähtää valtava naurunremakka, jonka tuskin voi uskoa olevan lähtöisin yhdestä ainoasta ihmisestä.
Hammasta purren ohjaan Helmin kolmikaariselle kiemuralle.
"Joo mut arvaa mitä! Siinä unessa se yksisarvinen sano mulle, että Sirpan miehellä on joku juttu sen kahvilan Mairen kanssa! Nii-i! Nii arvaa, sit seuraavana päivänä mä kävin siel kahvilassa, nii se Sirpan Osku oli siellä! Joo, oikeesti! Söi pullaa siellä ja joi kahvia, ja siis se Maire toi sille santsikupin pöytään! Mustakin se oli tosi epäilyttävää, niin mä soitin heti Sirpalle ja..."
Pitikö tässä kohtaa keventää vai ei? Vaihdan äkkiä takaisin harjoitusraviin.
"...arvaa, Sirpa sit pyys että mä seuraisin Oskua sen päivän, silleen salapoliisijuttui you know, ja mä sit lähdin seuraamaan Oskua kun se lähti sieltä. Nii arvaa! Se meni kauppaan ja osti pullaa, vaikka oli just syöny sellasen! Ja sanoin sit Sirpalle että omatunto sillä Oskulla selkeesti kolkuttaa, kun se tuo kotiin pullaa tolla tavalla, yrittää jotenki tiedätkö hyvitellä että söi sen Mairen pullaa, siis kyllä sä tiedät mitä mä tarkotan."
Pysähdyksen piti olla vain nelisen sekunttia, penteleen pentele! Äkkiä peruutus, sitten taas ravia. Mihin suuntaan piti mennä?
"Ja tiedätkö mitä! Sit Sirpa alkoi itkemään että Osku on varmaan saanu selville siitä Carlosista, siis siitä sen Sirpan lomajutusta, ja siksi Osku nyt tehny tolleen! Se on kato mustasukkainen, ajattelee että Sirpa on lähdössä Carlosin mukaan. Ja jos nyt sulle vaan tän sanon..." (kälättäjä koventaa ääntään) "...niin on se Sirpa kyllä sellasta puhunutkin! Carlosilla on kato sitä rahaa ja joku huvila yy äm äs."
Laukannosto, jossain näillä main piti kai nostaa laukka? Vai kohta vasta?
"Mut arvaa! Mä luulen ettei sillä Carlosilla oo puhtaat jauhot pussissa! Nimittäin kun Sirpa näytti sen kuvaa joskus, niin mun parantavat kristallit muuttu ihan kylmiksi, niin mä aloin vähän selvittämään tätä juttua ja sit kävi niin, että sain yksisarvisilta viestin että Carlosia ympäröi sellainen tahmainen energia, tietkö, niinku että se on ihan ku joku tietkö vaarallinen ihminen. Kuitenkin jotain mafiajuttuja tai jotain! Joo! Että nyt mä sit mietin että pitääkö sanoa Sirpalle että varoo vähän. Joo, mut oli hauska jutella! Mä lähden nyt täältä kisoista pois kun ei toi tuolla kentällä osaa mitään, eihän tätä kehtaa kattookkaan, siis tosi paljon taso laskenut... Joo moi!"
Havahdun. Helmi on pysähtynyt kentän laitaan ja nyhtää tyytyväisenä ruohotupsua aidan takaa. Tunnen tuomareiden ja yleisön katseet pistävänä niskassani ja vain vaivoin saan oltua kiroilematta ääneen. Anti olla viimeinen kerta, kun lähden kisoihin ilman että olen saanut katsottua päivän annokseni saippuaoopperoita!
Otsolle tarkasti väkertämäni nutturat velloivat puolelta toiselle sen kaulaa ponin edetessä rentoa käyntiä. Odoteltiin verryttelyalueella kouluradan aitojen sisäpuolelle pääsyä, olin antanut Otsolle pitkät ohjat ja toivoin sen rentoutuvan hieman. Otso vaikutti tänään mahdottoman motivoituneelta, olin verrytellyt sen kevyesti ennen suoritusta - kaikki tuntui olevan ihan okei. Pian meidät kuulutettiin valmistautuviksi ja kovin lyhyeltä tuntuneen hetken jälkeen tuuppasin ponia jo alkutervehdykseen. Kisatilanteessa kaikki ulkopuolinen hälinä jää ulkopuolelle, siinä ollaan minä ja Otso kahdestaan, fiilis ihan zen, poni ja oma kroppa kontrollissa. Alettiin siinä sitten suorittamaan, aluksi Otso kokosi melko ravia vaatimattomasti mutta paransi seuraavalla pätkällä. Tuomari tuijotti tuimasti, koitin olla vilkuilematta häntä silmiin.
"Soli jonku lämppärin ostanu, hö!" kajahti katsomosta kesken Otson mallikkaan sulkutaivutuksen. Silmäni hakeutuivat automaattisesti eräässä kulmassa istuvaan pitkään punatukkaiseen naiseen, joka karjui puhelimeen kuin sketsihahmo. Poni onneksi jatkoi sulkutaivutuksen moitteetta loppuun asti, vaikka ehkä käänsikin korviaan hitusen äänen suuntaan. Vaikka sätkähdinkin yllättävää ääntä, kommentti meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, sillä en odottanut sille jatkoa. Mutta niinpä kajahti uudemman kerran:
"Hö, ratsua se siitä aikoo, ei jestas!" Katsomossa oli käynnissä punatukkaisen naisen kiivas yksinpuhelu jonkun ostamasta entisestä ravurista, juttujen perusteella hevonen oli pelastettu teurasautosta, ja nyt siitä olisi tulossa ratsu.
Onneksi Otsoa ei hevosihmisten draamat kiinnostaneet, vaan se suoritti kuin kone ajatuksen voimalla. Mutta entä kun minun ajatukseni harhautuivat makkaratehtaalta pelastettuun ravihevoseen? Laukannosto myöhästyi ja ponilla meni pasmat sekaisin kun olin unohtanut vain matkustelemaan. Onneksi juoruava nainen oli nyt hiljaa, kuunteli varmaan puhelimen toisessa päässä olevan selitystä "kummannäköisestä kaakista". Saimme taas Otson kanssa suorittamisesta kiinni, ja olimme jo ohjelman loppusuoralla. Poni teki töitä kuin hullu, ei sen keskittymiskyvystä voinut olla kuin ylpeä. Pinnistelin keskittymiskykyni äärimmilleen, keskityin hengittämiseen ja huomaamattomiin apuihin. Siirtymiset onnistuivat sormia yhteen puristamalla, laukannostoa sai ehkä hakea enemmän kuin yleensä - toivottavasti napakka pohje ei näyttänyt niin kamalalta kuin ajattelin sen näyttävän.
"No, onkait sillä hullulla nuita ennenki ollu. Kuoppaan menee alta aikayksikön, hö!" Nainen tokaisi loppukaneettinsa meidän suunnatessa laukassa lopputervehdykseen. Ratsastajan tervehtiessä tuomaria suorituksen lopuksi niinkuin tapana on, korskahti Otso kovaan ääneen ikäänkuin käskien kovaäänistä naista; "ole nyt jo hiljaa!"
Ponteva shettisori Keke puhisi kisapaikan hälinässä. Kekellä oli edessään ensimmäiset koulukilpailunsa ikinä ja uusi ympäristö vähän hermostutti sitä. Sanomattakin on selvää, että kuskiakin vähän jännitti. Nuori ponini kulki kuitenkin varsinkin komeasti itsensä kantaen radalle tervehdykseen. "Ja ei kun menoksi!", mietin ja kokosin ohjat. Keken ratsastaminen vaatii täyden keskittymisen, sillä ori kyllästyy nopeasti.
"VOITKO PIRJO KUVITELLA, ETTÄ MEIDÄN NAAPURISSA OLI VIIME VIIKONLOPPUNA JUHLAT! JUUH, IHAN OIKEAT JUHLAT. EEEI, EI SE MINUA HÄIRINNYT. KÄVIN VÄLILLÄ PIHALLA KATSOMASSA, ETTÄ VIELÄKÖ JUHLIVAT JA JUUH, KOLMEEN ASTI SIELLÄ JUHLIVAT!" Vanhemman rouvan kuuluva ääni kantautui tajuntaani ja herpaannutti sen kuuluisan keskittymiskyvyn. Voi perh..
"JUU PIRJO, ET KUULE USKO, SIELTÄ NE TYTÖT KÄVIVÄT MEIDÄN MATIN KANSSA OTTAMASSA KUVAN! AI KAUHIA PIRJO, MIKÄ TUOHON PONIIN NYT MENI? HUUI KYLLÄPÄ SE PILLASTUI!" Sanopa muuta, rouvaseni. Minulla oli täysi työ pysyä selässä, kun Keke havaitsi tilaisuutensa tulleen. Ori kiskaisi päänsä alas ja pieni takapuoli nousi niin napakasti ilmaan, että olin singota päin aitaa. Siitä matka jatkui pienen ponin rodeona aina kentän toiseen päähän, kunnes sain taas tilanteen hallintaan ja jatkoin hieman häpeillen, mutta määrätietoisesti radan loppuun. Rouva osasi onneksi olla loppuradan ihan hissunkissun.
Jo ennen minun ja Rapsin kilpailusuorituksen alkua katsomosta oli ajoittain kantautunut kovaäänistä kälätystä. Kun vuoromme tuli ja kurvasimme tamman kanssa alkutervehdykseen, tämä ihastuttavan nariseva nenä-ääni vain voimistui niin lujaksi, että pystyin kuulemaan kaiken, mitä äänen omistajalla oli sanottavana. "No se on Pinja tässä heiii! Siis mulla on tällainen Louis Vuittonin laukku, mut siihen on siis ilmestyny niinku jotain likaa tohon niinku sisäkankaaseen..."
Pinjan ankarasti kuvaillessa likaläikkää ja toivoessaan puhelimen toisessa päässä olevan ihmisen kykenevän auttamaan häntä tahran puhdistuksessa, yritin parhaani mukaan keskittyä radan suorittamiseen. Rapsi ei ollut onneksi moksiskaan ajoittain hieman epäselvistä avuistani ja viimehetken siirtymistä tai siitä, että tämän nuoren neidin täytyikin soittaa vielä pari muuta puhelua - ensimmäisessä paikassa ei kai ollut tarjota tytön toivomaa puhdistuspalvelua! Katsomon ohi ratsastaessani näin sivusilmällä, miten muutama muu katsoja mulkoili tyttöä kiukkuisesti tämän aloittaessa saman selityksen nyt varmaankin jo viidettä kertaa. Ratamme oli kuitenkin onneksi jo aivan loppusuoralla ja kuin ihmeen kautta olin pystynyt välttämään virheet. Rapsikin vaikutti tyytyväiseltä, vaikka suorituksemme loputtua jälleen liikkeelle lähtiessämme sekin vilkuili ihmeissään katsomoa kohti, yrittäes paikallistaa metelin lähteen.
Kentältä poistuessamme myös Pinja päätti poistua buffetin puolelle. Tyttö sometti niin ankarasti, että käveli suoraan eteemme. Tämä läheltä piti-tilanne tarjosi minulle kuitenkin hyvän näköyhteyden tähän puhdistusta vaativaan merkkituotteeseen - jonka valitettavasti tällainen maalaistollokin huomasi nopeasti halvaksi kiinanihmeeksi..
Tämäkin luokka oli erittäin tasainen ja kaikki suorituskuvaukset saivat aikaan niin hihitystä kuin mahan murinaakin. Voittoon nousi kuitenkin Elli korvamadon mitalla.
1. Elli L. (VRL-14207) - Perinkonu VH17-018-0055 (HeA)
"Pulla, pullava, pulla pullava" raikui iloisesti autoradiosta kiiruhtaessamme traileri perässä keikkuen kohti Hukkapuroa. Osallistuin Konun kanssa koulukilpailuihin ja nukuin autuaan onnellisena pommiin, minkä seurauksena aamupuuro ja -kahvi jäi nauttimatta. Kilpailupaikan buffetista tuli huumaava itseleivotun kinkkupiirakan tuoksu, kun ravasin Konun kanssa verryttelyalueelle. Konu oli kankea kuin näkkileipä, kun se yleensä lämmittelyssä on käsissäni kuin sulaa voita. "Seuraavana vuorossa ovat Elli L. ja Pyttipannu!" kajahti kuulutus kentän suunnalta. Pytt.. Mitä? Mietin kuumeisesti, mutta käänsin oriini verryttelyalueen porttia kohti. "Elli L. ja Perinkonu seuraavana", verryttelyvahti toisti. Taisin kuulla ensimmäisen kerran väärin..
Alkutervehdyksessä, täydessä hiljaisuudessa vatsastani kuului elämää suurempi murina, jota seurasi valtava kurina. Kasasin kuitenkin itseni kerätessäni ohjia käteen ja lähdin suorittamaan rataa. "Ensin nelikaarinen kiemuraura.. Mmm.. Aurajuusto..", mietin siirtäessäni Konun raviin. "Sitten E:stä H-kirjaimeen keskilämmöllä paistettua paistia..", vesi herahti kielelleni ja hätistelin kiireenvilkkaa aurajuustot ja paistit mielestäni. Vatsani kurisi kuin viimeistä päivää. Kuulin katsomossa rapisevat karkkipaperit kuin ääni olisi kuulunut korvanjuuresta. Nieleskellen sain kuin sainkin suoritettua radan loppuun. Kiitosten jälkeen poistuimme vähin äänin radalta odottelemaan lopputulemaa. "Kiitos Elli L. ja Perinkonu! Seuraavana radalle astelevat Sirkku Porkkana hevosellaan Karamelli-Nelli!" Kuulinkohan taas väärin..
Muonahuolto jäi aamulla huonolle saralle, kun kisoihin lähtö ei mennyt aivan reseptin mukaan. Tietysti juuri meidän vuoron koittaessa ankara mahan kurina ja moukuna päätti tulla hämmentämään suoritusta. Voi, voi ja lämmin leipä, huokailin mielessäni pelätessäni radan menevän aivan pipariksi huonon keskittymiseni vuoksi. Reiskakaan ei ollut tänään kaikkein virkuimmalla tuulella ja tuskailin, kuinka sillekin olisi saanut asentaa jonkun porkkanasyötin nenän eteen.
Volteilla piirtelin kuvitelmissani pientä ja pyöreää omenaa. Ihan kauniita niistä tuli, vaikka itse sanonkin. Siirtymisissä Repe jäi pari kertaa pitkäksi kuin patonki. Ori tosin selvästi varoi hoikkia kanankoipiaan, sillä kentän kulma kun oli vähän puuroutunut aiempien ratsukoiden toimesta. Onneksi Reiskalla oli sen verran ruista ranteessa ja pippuria asenteessa, että se pakersi topakasti kulman läpi.
Loppua kohden sain jotain tolkkua menoon. Aviomieheni viljelemä sanonta siitä, että kukkiihan se perunakin sopi tähän kohtaan hyvin. Reiskan tasaisen keinuhevoslaukan tahdissa oli liiankin helppo tuudittautua omiin ajatuksiin, varsinkin kun itsellä alkoi olla jo niin nälkä että näköä haittasi. Kävin sisäistä taistelua, mitä pyytäisin poikia tuomaan buffasta suorituksen jälkeen. Venkoillessani sämpylän ja makkaraperunoiden välillä, en ollut huomata, että ratsuni laukka alkoi lässähtää kuin pannukakku. Painoin pohkeet topakasti Repen ribseihin ja onnistuimme kuin onnistuimmekin pääsemään radan loppuun asti. Heitin orille pitkät ohjat lopputervehdyksen jälkeen, huokaisten syvään: "Ja sitten lähdetään ihan salamina buffalle".
Aikatauluongelmien vuoksi aamupala ja muukin ruokailu oli jäänyt tänään osaltani vain haaveeksi. Paastoaminen osoittautui ongelmaksi myös kilpailusuorituksessa, sillä heti alkutervehdykseen saapuessamme vatsani päästi ilmoille erittäin kovaäänisen valituksen, josta ei tuntunut tulevan loppua. Naamani oli varmasti punainen kuin tomaatti, mutta yritin parhaani mukaan tsempata itseäni kerätessäni spagetin lailla roikkuneet ohjat kunnolla käsiini ja pyysin Sumua lähtemään liikkeelle.
Yritin keskittyä rataan ja ignoorata mahani itkuvalitukset. Kääntäessäni Sumun voltille, mieleeni tulvivat vain kaikki buffetissa tarjolla olevat donitsit ja muut herkut. Olisikohan siellä myös porkkanakakkua, suosikkiani? Tuolla eräällä katsomossa istuskelevalla lapsella näytti olevan kädessään myös erittäin herkullisen näköinen pikkupizza, toivottavasti niitä olisi vielä jäljellä...
Kun vihdoin huomasin ajatusteni lähteneen vaeltamaan välipalojen perään, olin ehtinyt suorittaa jo ainakin puolet radasta. En kyllä muistanut tähänastisesta suorituksesta mitään, sillä pikkusuolaiset, herkulliset kakkuset ja muut ihastuttavat leivonnaiset ja herkut olivat täyttäneet mieleni. Sumukin vaikutti hieman ärtyneeltä ratsastajan nukkuessa. Tamma ansaitsisi kyllä radan jälkeen pari leipäpalaa palkinnoksi siitä, ettei se ole vielä täysin hermostunut. Voisin palkita myös itseni parilla lihapiirakalla tai herkkusämpylällä, niitä buffetissa nyt varmasti ainakin on yllin kyllin... Kahvikupponenkin tekisi terää. Onkohan nyt jo liian syksyiset kelit syödä jäätelöä?
Palasin takaisin omista ruokahaaveistani nykyhetkeen Sumun pysähdyttyä yllättäen. Jahas, olimme näemmä päässeet radan kunnialla loppuun. Lopputervehdyksen jälkeen kävelimme rivakasti kisahoitajan luo, hyppäsin alas tamman selästä ja lähdin painelemaan täyttä vauhtia buffettia kohti.
Aamulla kisoihin lähtö oli kuin painajaisesta. En kerennyt syömään Jarnon tekemää aamupalaa ja munakas jäi kummittelemaan mieleeni vielä kisapaikallakin. Verryttelyn aikana joku paistoi kioskilla makkaraa, jonka taivaallinen tuoksu tulvi nenääni. Olimme kuitenkin etupäässä luokkaa, joten jouduin jäämään ilman makkararanskalaisia toistaiseksi. Alkutervehdys sujui hienosti, vaikka mieleni oli vieläkin suolatuissa ranskalaisissa nälän takia. Laukkasiirtymässä Harri sai hepulin ja otti semmoisen lähdön, että se näytti lähinnä lentävältä lihapullalta. Minä pompin selässä kuin perunasäkki ja hikoilin kuin grillinakki koittaessani hidastella innostunutta oria. Avotaivutuksessa Harri meni komealla banaanimutkalla ja oma mieleni muuttui happamaksi kuin sitruuna. Koitin loppuradan olla tarkkana kuin porkkana, mutta se ei auttanut kun Harri juosi altani karkuun kuin teuraaksi päätyvä lehmä. Radan päätyttä sain kuitenkin herkutella jäätelöllä ja pihvisämpylällä, mutta hevonen sai tyytyä kauroihinsa ilman palkintonameja.
© Otterley 2017
Tausta © Anders Peter Amsnæs
(CC BY 2.0)
Otsikon kuva © Ellen Sinding
(CC BY-NC-SA 2.0)
