Hukkapuro

virtuaalitalli / a SIM-game stable

Polka Dot EC

"Dotty"

VH14-012-0404


hollanninpuoliverinen, tamma
kimo, 164 cm
s. 01.11.2014

Kasvattaja Eucarya
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757

KRJ-I, KWPN I

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Kuollut 16.10.2015

Dotty on luonteeltaan varsin sympaattinen hupsu. Se ei ehkä ole tallin terävin hevonen, mutta yritteliäisyyttä tammalta löytyy kyllä vaikka muille jakaa. Dotty on myös kovin nopea liikkeissään, joten yleensä tamman on jo kovaa kyytiä menossa, ennen kuin tajuaa pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä olikaan tekemässä. Siksi tamman puuhia varsinkin laitumella ja tarhassa on varsin huvittavaa seurata. Dotty on hevonen, jolle on täysin mahdotonta olla vihainen, vaikka tamma olisi kaatanut vesiämpärinsä sadannen kerran tai onnistunut sotkeutumaan loimeensa. Iloinen tamma onnistuu valloittamaan aina vain kaikki puolelleen.

Hoidettaessa osaa Dotty olla melkoinen häslääjä. Se yrittää kovasti auttaa ojentelemalla hoitajalle harjoja (ja levittelemällä ne pitkin karsinaa) tai antaa hoitajalle hellyyttä takaisin rapsuttamalla tämän selkää (hampaat olkapäässä tosin eivät ole kovin hauska yllätys). Pienestä rauhattomuudesta huolimatta Dotty kuitenkin nauttii harjattavana olemisesta ja saa yleensä myös hoitajansa hyvälle tuulelle. Satulan Dotty ottaa hyvin selkäänsä, mutta suitsittaessa saattaa tamma hieman kiemurrella ja yrittää leikkiä kielellään välttääkseen kuolaimia. Varsinkin talvella kannattaa kuolaimet lämmittää tamman kanssa erityisellä huolella, jotta ne eivät tuntuisi niin epämukavilta.

Ratsuna Dotty on hyvin nöyrä ja kuuliainen. Vaikka sillä riittäisi vauhtia ja energiaa, kuuntelee se aina ratsastajaansa, eikä juuri lähde sooloilemaan omiaan. Energinen tamma liikkuu hyvin omalla moottorillaan, mutta saattaa välillä hämmentyä helpostikin, jos siltä pyydetään paljon vaativia asioita samaan aikaan. Dotty on ollut uskomattoman hidas oppimaan uusia asioita, enkä olisi ikinä uskonut, että tamma joskus selviäisi GP-tason kouluradasta vaikka vanhempien puolesta odotukset tammaa kohtaan olivat korkealla. Kuitenkin pikkuhiljaa ja kärsivällisellä työllä on Dotty oppinut pala palalta vaativampia tehtäviä. Tamma vaatiikin siis määrätietoisen ja selkeäapuisen ratsastajan, joka kykenee työskentelemään tarpeeksi vähäeleisesti.

Kilpailuissa Dotty on varsinainen ilopilleri. Se ei juurikaan jännitä tai hermostu, vaan lähinnä pursuaa energiaa. Siksi ihanteellista on, että tammaa pystyy hetken juoksuttamaan ennen varsinaista verryttelyä ja itse suoritusta. Dotty nauttii kilpailemisesta ja sen positiivinen mielentila yleensä välittyy myös tuomareille asti. Aika usein papereissa onkin lukenut kommenttia ihanan iloisen ja positiivisen näköisestä hevosesta ja hyväntuulisesta suorituksesta.


Sukutaulu

i. Checkmate EC
kwpn-ori, 165 cm, kimo
KRJ-I
ii. Glass Slipper FW
kwpn-ori, 166 cm, rautias
KTK-I, KRJ-I, KWPN-I
iii. Revenue L
kwpn-ori, 165 cm, musta
KRJ-I, YLA2
iie. Hillview Galadrielle
kwpn-tamma, 163 cm, mustanruunikko
YLA2
ie. Eucarya Sacristia
kwpn-tamma, 164 cm, kimo
KRJ-II
iei. Chessmaster K
kwpn-ori, 164 cm, kimo
YLA2, KRJ-II
iee. Starlight's Sagarum
kwpn-tamma, 165 cm, musta
KRJ-III
e. Eucarya Polka
kwpn-tamma, 164 cm, voikko
KRJ-II
ei. Nibller MHN
kwpn-ori, 165 cm, ruunikko
KRJ-I, KTK-III
eii. Nickelfelt DER
kwpn-ori, 171 cm, punaruunikko
YLA2
eie. Youngster
kwpn-tamma, 162 cm
KRJ-II, YLA2
ee. Eucarya Elisha
kwpn-tamma, 169 cm, kimo
KRJ-II
eei. Clever Trick
kwpn-ori, 171 cm
KRJ-II
eee. Twenty-Eleven
kwpn-tamma, 168 cm
KRJ-II

Jälkeläiset

Wolf's Detox
kwpn-tamma
s.08.02.2015
i. Arsenic 53'
Wolf's Sweet Polka
kwpn-tamma
s.20.11.2014
i. Mighty Murray
Wolf's Revenge
fwb-ori
s.03.03.2015
i. Rhubarb Solo

Kilpailut

Painotuslaji: kouluratsastus
Koulutustaso: Grand Prix

Dotty kilpailee tavallisissa kilpailuissa!

Sijoituksia yhteensä 43

28.02.2014 KRJ Grand Prix 2/30
22.02.2014 KRJ Grand Prix 5/30
16.02.2015 KRJ Grand Prix 3/30
14.02.2015 KRJ Grand Prix 4/30
11.02.2015 KRJ Grand Prix 3/30
01.02.2015 KRJ Intermediate II 5/40
31.01.2014 KRJ Intermediate I 13/145
27.01.2015 KRJ Grand Prix 4/30
23.01.2015 KRJ Grand Prix 3/30
20.01.2015 KRJ Grand Prix 7/100
18.01.2015 KRJ Grand Prix 5/30
06.01.2015 KRJ Grand Prix 3/86
01.01.2015 KRJ Grand Prix 1/86
28.12.2014 KRJ Grand Prix 5/30
28.12.2014 KRJ Intermediate II 3/21
27.12.2014 KRJ Grand Prix 2/30
27.12.2014 KRJ Intermediate II 3/21
26.12.2014 KRJ Grand Prix 5/30
25.12.2014 KRJ Grand Prix 3/30
24.12.2014 KRJ Grand Prix 5/30
24.12.2014 KRJ Intermediate II 2/21
23.12.2014 KRJ Grand Prix 6/40
23.12.2014 KRJ Grand Prix 5/30
21.12.2014 KRJ Grand Prix 3/30
20.12.2014 KRJ Intermediate I 3/37
15.12.2014 KRJ Intermediate II 2/30
11.12.2014 KRJ Grand Prix 1/40
11.12.2014 KRJ Grand Prix 6/40
10.12.2014 KRJ Grand Prix 4/40
08.12.2014 KRJ Intermediate II 5/30
06.12.2014 KRJ Vaativa B 6/40
04.12.2014 KRJ Vaativa B 6/40
02.12.2014 KRJ Intermediate I 5/27
30.11.2014 KRJ Grand Prix 12/141
30.11.2014 KRJ Intermediate I 3/27
29.11.2014 KRJ Intermediate I 1/27
25.11.2014 KRJ Intermediate I 2/27
24.11.2014 KRJ Helppo A 4/30
21.11.2014 KRJ Vaativa B 2/30
20.11.2014 KRJ Helppo A 4/30
20.11.2014 KRJ Vaativa B 1/30
19.11.2014 KRJ Vaativa B 3/30
18.11.2014 KRJ Vaativa B 2/30

Saavutukset

15.04.2015 KRJ-I palkinto kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa
(8 + 42 + 24,25 + 20 + 13 = 107,25 p / KRJ-I - tilaisuus)

30.05.2015 KWPN I palkinto hollanninpuoliveristen laatuarvostelussa
(5+4+40+10+12+15=86p / KWPN I - tilaisuus)

Päiväkirja

08.02.2015 - Dottyn ensimmäinen varsa

pk-merkintä - kirjoittanut Otterley

Dottylle oli ollut suunnitelmissa hankkia ensimmäinen varsa jo jonkin aikaa, mutta sopivaa sulhasta ei ollut tullut vastaan orikuvastojen ahkerasta selailusta huolimatta. Lopulta kuitenkin Dottyn kasvattajan luota Eucaryasta löytyi komea kwpn-ori Arsenic 53’. Arskan suku on pääosin upeaa, palkittua estesukua, mutta ori itse on kilpaillut koulukentillä varsin menestyksekkäästi.

Kun varsoja putkahtelee talliin lähes joka viikko, alkaa siihen pikkuhiljaa tottua, mutta toki jokaisen tamman ensimmäinen varsominen on aina yhtä jännittävää. Dotty kuitenkin pärjäsi koko tiineysajan loistavasti, eikä tamman varsominenkaan tuottanut sen suurempia ongelmia. Heti varsan tupsahdettua karsinan pohjalle oli Dotty sen kimpussa puhdistamassa sitä ja auttamassa sitä jaloilleen, joten huolta siitä, ettei tamma osaisi huolehtia varsastaan, ei ollut.

28.02.2015 - Kouluvalmennus

valmennus - kirjoittanut mokkamasiina

Tänään valmensin Otterleytä ja Dottyä, kaunista kimoa tammaa. Valmennuksessa työstimme Dottyn piaffea. Ratsukko aloitti itsenäisen alkuverryttelyn. Verryttelyn jälkeen Otterley nosti ravin ja aloimmekin heti työstämään piaffea. Piaffen tuli olla 12 askelta, jotta se olisi täydellinen. Ensimmäiset kerrat eivät oikein sujuneet, koska piaffet jäivät muutamaa askelta vajaaksi, mutta muutaman kerran jälkeen se sujui. Tamma keskittyi ja kulki ratsastajan avuilla koko valmennuksen ajan. Otterleyn avut eivät jääneet tammalle epäselviksi, jonka takia piaffe alkoikin hioutua täydelliseksi. Ennen loppua tamma kulki oikein kauniisti muodossa ja suoritti piaffea täydellisesti. Tähän oli hyvä lopetella. Ratsukko suoritti loppuverryttelyn itsenäisesti. Lopuksi Otterley ohjasi Dottyn keskihalkaisijalle ja laskeutui alas satulasta.

15.03.2015 - Yllätyksiä maastoretkellä

pk-merkintä - kirjoittanut Otterley

Ihanan kevätpäivän kunniaksi olin päättänyt siirtää koulurääkin seuraavaan päivään ja lähteä sittenkin Dottyn kanssa nautiskelemaan auringonpaisteesta ja linnunlaulusta maastoretkelle kaikessa rauhassa. Aina kovin iloisen oloinen Dotty oli saanut selvästi lisää virtaa keväisestä säästä ja tamma pyöriskelikin karsinassaan innoisaan, kun harjasin sen huolellisesti ennen satuloimista. Dottyn hyvä tuuli tarttui selvästi minuunkin ja iloisesti vihellellen talutin tamman ulos tallista.

”Andreas hei, ehditkö tulla pitämään hetkeks kiinni”, huikkasin pihalla maleksivalle ratsuttajalle, joka piti tupakan mittaista huilitaukoaan ennen seuraavan hevosen liikuttamista. ”Kukas sulla on seuraavaksi vuorossa”, kysäsiin huolettomasti, kun olin ponnistanut itseni Dottyn selkään. ”Tequila”, Andreas vastasi synkästi ja hymähdin, sillä miehen ja kimon tamman suhdetta kuvasi ehkä parhaiten sana katastrofi. En viitsinyt kuitenkaan vaivata päätäni tällä enempää tänään, vaan saatunani satulavyön kiristettyä sanoin Andreakselle heipat ja ohjasin Dottyn pois tallin pihasta.

Kaikkialla näytti ihanan keväiseltä ja raikkaalta ja ilokseni käyttämäni hiekkatiekin oli sulanut sen verran hyvin, että uskalsin kehottaa Dottya ravaamaan. Tamma liikkui energisesti eteenpäin korvat hörössä ja tuntui varsin rennolta ja tyytyväiseltä päästessään ulos neljän aidan sisältä. Maastoretki todellakin piristi mieltä ja antoi energiaa jatkaa treenaamista sitten myöhemmin.

Reilun puolen tunnin jälkeen käännyimme takaisin tallille päin. Dotty oli saanut purkaa energiaansa kaikessa rauhassa ja nyt tamma käveli reippaasti, muttei enää kiirehtien, ja annoin sille ohjaa, jotta sillä olisi tilaa venyttää kaulaansa eteen ja alas. Yhtäkkiä Dotty kuitenkin nosti päänsä ja suuntasi korvansa tiukasit ettenpäin. Hetken se pälyili ympärilleen. Hätkähdin Dottyn reaktiota ja keräsin nopeasti ohjat kunnolla tuntumalle.

Kuvittelin jo, että Dotty oli kuullut vain jonkun eläimen metsässä ja tilanne olisi ohi, kun edessämme olevan mutkan takaa eteemme ravasi kimo hevonen. Se hirnahti lähestulkoon riemukkaasti nähdessään meidät ja käveli sitten tyynen rauhallisesti vierellemme. ”Tequila, mitä helv…”, mutisin kalastaessani toisen tamman ohjat käteeni. Huolestuneena lähdin kuljettamaan tammaa kotia kohti niin nopeasti kuin käynnissä pääsin.

”Andreas, mitä hittoa tapahtu?” huusin heti, kun olin päässyt kuuloetäisyydelle tallipihasta tiellepäin tarpovalle miehelle. ”Mä toivoinkin että sä törmäisit siihen”, mies murahti ja puisteli pöly harmaista ratsatushousuistaan. ”Tää oli kyllä viimeinen kerta, kun mä nousen ton perkeleen selkään… Ootko varma, ettei toi oikeestioo mikään estehevonen. Se nimittäin loikkaskomeesti kentän portin yli kun oli eka karistanut mut selästä” Andreas ärisi tarttuessaan Tequilan ohjiin. ”Sun olis selvästi pitäny vaan lähteä meidän kanssa”, naurahdin, mutta vakavoiduin sitten, ”onneksi ketään ei kuitenkaan sattunut..”