Hukkapuro

30.10.2017 - Maastakäsittelykurssi Rihtiniemessä

Osallistuimme tänään Faintin kanssa Rihtiniemessä järjestetylle maastakäsittelykurssille, sillä se varmasti tekisi hyvää yhteistyöllemme. Jonkin verran Faint oli jo tottunut reissaamaan, joten uusi paikka ei onneksi aiheuttanut suurempia ihmetyksiä. Ainoastaan toisia hevosia Faint vilkuili hieman epäluuloisesti, mutta onneksi maneesissa oli reilusti tilaa jokaiselle. Kurssi alkoi peruutuksen harjoittelulla. ”Ole iso”, Juulia ohjeisti ja näitä ohjeita seuraten asetuin Faintin eteen. Ei tarvinnut paljoa narua pyöritellä, kun tamma kavahti kauhulla taaksepäin kiskaisten minut mukaansa. Uusi yritys ilman narunpyörittelyä ja Faint otti rauhallisemmat askeleet taaksepäin.

Peruutustehtävän jälkeen oli aika lisätä mukaan myös luoksetulo. Tästä neiti Herkkäsielu ei ollut yhtään samaa mieltä. ”Vedä narusta ja vapauta paine, kun hevonen ottaa askeleenkin”, Juulia ohjeisti, mutta Faintin kanssa homma oli helpommin sanottu kuin tehty. Tamman olemuksesta huokui, että se oli sydänjuuriaan myöten loukkaantunut, joten narusta vetely sai tamman vain jännittämään vastaan. Vaikka yritin noudattaa Juulian ohjeita parhaani mukaan, Faint vain jännittyi entisestään. Kun opettajamme oli keskittynyt toiseen pariin, kaivoin epätoivoisena taskustani karkkipaperin. Rapistutelin sitä ja maanittelin, kunnes Faint suopeasti otti epäileväisenä pari askelta lähemmäksi. Kehuin tammaa ja toivoin, ettei muut olleet huomannut vippaskonstiani.

Päivän kolmas tehtävä, seuraaminen, sujui onneksi sentään ongelmitta. Faint alkoi pikkuhiljaa leppyä ja se tekikin tamman kanssa työskentelystä helpompaa. Tätä olimme toisaalta harjoitelleet enemmän myös kotona jo aikaisemmin, joten Faint tiesi missä kävellä ja milloin pysähtyä. Niinpä en joutunutkaan kertaakaan pyytää tamma peruuttamaan, kun teimme tehtävää sekä käynnissä että ravissa.

Olin juuri ehtinyt ilahtua siitä, kuinka hyvin kaikki sujuu, kun Juulia kaivoi esille seuraavan yllätyksen. En tiedä kumpi meistä pyöritteli silmiä enemmän, minä vai Faint, kun vastahakoisesti otin käteeni kouluraipan, jonka päähän oli kiinnitetty jätesäkistä leikattuja kahisevia suikaleita. Faint ei tätä kauaa katsellut, vaan otti niin monta sivuloikkaa, kuin naru antoi myöden. ”Tarkoitus olisi, että hevonen seisoo rentona paikoillaan, kun sivelette raipalla kevyesti sen kylkeä”, Juulia selosti tehtävää. Faint seisoi kaukana minusta ja tamman olemuksesta näki, että se oli valmis lähtemään siinä samassa, kun kahiseva hirviö liikahtaisi sentinkin lähemmäksi sitä. Niinpä sainkin tyytyä kahisuttelemaan muovipussiviritelmää lähinnä maneesin pohjaa vasten, sillä Faintin lähelle sitä oli turha viedä.

Kurssin suurin opetus meille oli se, että näitä asioita on harjoiteltava Faintin kanssa reilusti lisää. Ehkä pikkuhiljaa neiti Herkkäsielu oppii siten sietämään erilaisia asioita ympärillään. Tämän päivän kurssi ei mennyt millään mittapuulla kovin hyvin, mutta eikös virheet oli juuri oppimista varten.

11.01.2025 - Sim Prix 2025: Rome

Sekunnit tikittävät ja Grand Prix-luokan veryttely odottaa Gran Premio di Roma Eterna -kilparadalla. Istun satulassa kuin F1-kuljettaja lähtöruudukossa – selkä suorana, kädet pehmeästi ohjaksilla, jännittyneenä ja odottavana. No ehkä kouluratsastus ja formula ykköset on aika kaukana toisistaan, mutta Sim Prix kilpailujen tunnelma saa adrenaliinin nousemaan ja kaasujalan vipattamaan. Ratsuni, Faint, on tämän kisatallin versio hypersensitiivisestä formulasta: jokainen mikroskooppinen liike satulassa tuntuu olevan suoraan yhteydessä tamman ohjausjärjestelmään. Ja jos erehtyy tekemään yhdenkin virheen – se ei jää huomaamatta.

Kun ohjaan Faintin veryttelyalueelle, meillä on heti ensimmäinen šikaani edessä. Suuren urheilujuhlan arvoisesti alueella risteilee muita ratsaukoita ruuhkaksi asti. Osa verryttelee vielä rennosti kuin sunnuntaiajelulla ja osa tekee viimeisiä testejä tarkan määrätietoisesti. Varikkotiimit huutelevat ohejeita ja kirkkaimmin kaikuu soinnikas italialainen aksentti, joka ehkä kuuluu stewardille joka yrittää pitää verryttelyaluetta hallinnassa. Faint jännittyy.. Tuntuu, että jokainen ohitus on potentiaalinen vaaratilanne, ja ohjaksissa pitää olla yhtä tarkkana kuin Monacon kapeilla kaduilla.

Aloitan käynnissä ympyrällä, ikään kuin lämmittelykierroksella. Huomaan, että jos yritän yhtään käskeä tai painostaa, Faint reagoi kuin moottori, joka ärjähtää käyntiin liiankin rajusti: se tekee äkillisen kiihdytyksen ja yrittää poistua tangentin suuntaan, eikä valkoisten viivojen sisällä ole mitenkään mahdollista pysyä. Hienosäätöä tarvitaan: oma istunta vakaaksi, kuin ajoasento F1-ohjaamossa, ja ohjat vain höyhenen kevyesti kädessä. Kädet eivät saa puristaa – ei liikaa kaasua, ei liian kova jarru. Tunnen, kuinka Faint alkaa lämmetä, mutta se ei anna anteeksi yhtäkään epätasaisuutta. Jos horjahdan satulassa edes hitusen, tuntuu kuin olisimme ajautumassa radan ulkopuolelle soralle.

Kun veryttelyaika loppuu, pysäytän Faintin ja taputan sitä kaulalle. Verryttely on tehty, viimeiset säädöt säädetty, ja seuraava pysäkki on Grand Prix-rata. Kentän laidalla odottaa varikkotiimimme valmiina saattamaan meidät kilparadalle. Kuuntelen valmentajan viimehetken ohjeita, nyökkäilen ja annan Faintin venyttää kaulaansa. Hoitaja riisuu tamman jalkoja suojanneet pintelit, puunaa pois viimeiset tahrat ja suihkauttaa vähän showshinea hyväksi onneksi. Kaikki toimii kuin tarkoin ajoitettu renkaanvaihto.