Hukkapuro

virtuaalitalli / a SIM-game stable

Hittin' The Club

"Late"

VH15-031-0512


suomalainen puoliverinen, ori
musta, 168 cm
s. 11.02.2015

Kasvattaja Ireth VRL-03777
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757

KRJ-II

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Kuollut 4.6.2017

Late on varsin sympaattinen ori, jonka kanssa on mukava työskennellä, mutta jolle pujahtaa helposti pupu pöksyyn uusien asioiden kohdalla. Niinpä ori vaatiikin paljon rohkaisua ja kannustusta, kun edessä on jokin uusi tilanne. Onneksi yleensä jo yksikin positiivinen kokemus uudesta jutusta kasvattaa orin itseluottamusta niin paljon, että seuraavalla kerralla Late suhtautuukin samaan asiaan jo kuin vanha tekijä. Late on oriksi varsin helppo käsitellä, sillä ihmisten kanssa ollessaan se ei juuri huomioi muita hevosia vaan keskittyy siihen, mitä siltä pyydetään.

Perushoitotoimet Laten kanssa sujuvat helposti ja orin saakin harjata ja varustaa kaikessa rauhassa. Jos orin kanssa tehdään jotain vieraampaa, on Laten hyvä antaa totutella tilanteeseen hetken aikaa. Esimerkiksi kengittäjämme tietää, että orin kanssa pääsee paljon helpommalla, kun hetken aikaa vain rapsuttelee oria ja antaa sen tutkia kengittämisvälineitä ennen töihin ryhtymistä. Näin Late rentoutuu ja kengittämisestä tulee paljon positiivisempi kokemus. Sama pätee myös esimerkiksi eläinlääkärin toimenpiteisiin tai vaikkapa talven ensimmäiseen klippaukseen.

Ratsuna Late on nöyrä ja kuuliainen. Se pyrkii aina tekemään sen, mitä ratsastaja vaatii, vaikka tehtävä olisikin sen mukavuusalueen ulkopuolella. Niinpä ratsastaja saakin pysyä tarkkana, ettei vaadi Latelta liikaa, sillä ori osaa ”sanoa vastaan” vasta siinä vaiheessa, kun se ei enää millään jaksa tai pysty ja tässä vaiheessa orin itseluottamus saattaa romahtaa ja joudutaan palaamaan monta askelta taaksepäin. Niinpä Laten kanssa onkin oltava tarpeeksi herkkä tunnustelemaan orin todellisia mielialoja. Kun Laten kanssa etenee pienin askelin ja positiivisten kokemusten kautta, pärjää orin kanssa varmasti hyvin.

Kilpailuissa Laten kanssa tärkeintä on pysyä rauhallisena ja antaa orin tutusta uusiin, jännittäviin asioihin kaikessa rauhassa. Varsinkin pidemmän kilpailutauon jälkeen kauden ensimmäisiin kilpailuihin on orin kanssa lähdettävä rennolla asenteella vain hakemaan positiivista kokemusta, niin seuraavissa kilpailuissa voikin jo paremmin keskittyä tekemään kunnon tulosta. Kunhan kunnon rutiini kilpailemiseen löytyy, on Late rauhallinen ja yritteliäs kisaratsu.


Sukutaulu

i. Aksel de Poemé
old-ori, 167 cm, musta
ii. Alvard de Poemé
old-ori, 169 cm, musta
KRJ-II
iii. Astaldo OD
old-ori, 166 cm, musta
iiii. Gewinner I
old-ori, 176 cm, ruunikko
iiie. Quality Girl
old-tamma, 178 cm, ruunikko
iie. Édell de Poemé
old-tamma, 164 cm, rautias
KRJ-III, YLA3
iiei. Laviar
old-ori, 167 cm, tummanpunaruunikko
iiee. Last Piece
old-tamma, 166 cm, punarautias
ie. Verena VR
old-tamma, 168 cm, tummanrautias
iei. Minor's Donner Schatten
old-ori, 168 cm, punarautias
ieii. Gigolour
old-ori, 168 cm
VIR MVA Ch, KTK-III
ieie. Khand's Certandi
old-tamma, 163 cm, ruunikko
iee. CA's Verena
old-tamma, 167 cm, rautias
ieei. Romondour
old-ori, 171 cm, rautias
ieee. Dollarin Feeniks
old-tamma, 164 cm, ruunikko
e. Sorry Mary! Vegas
fwb-tamma, 166 cm, ruunikko
KRJ-III
ei. Foehn Winds
hann-ori, 161 cm, tummanruunikko
eii. H.T Chinook
hann-ori, 167 cm, ruunikko
KRJ-I, YLA3
eiii. Hamlet
hann-ori, 165 cm, papurikko
KRJ-II, KTK-I
eiie. R.M Jasmin, 163 cm, ruunikko
KTK-II
eie. Greymask's Francescana
hann-tamma, 155 cm, mustankimo
eiei. Feinbrand
hann-ori, 165 cm, ruunikko
eiee. Greymask's La Bamba
hann-tamma, 162 cm, mustanruunikko
ee. Rochette Vegas
fwb-tamma, 174 cm, ruunikonkimo
eei. Faraol de Trans xx
xx-ori, 169 cm, mustanruunikko
eeii. Transe de MaBoul Gibet xx
xx-ori, 158 cm, tummanpunaruunikko
eeie. Farao Princess xx
xx-tamma, 168 cm, tummanruunikko
eee. Star Theme's La Roche
fwb-tamma, 162 cm, ruunikko
eeei. Alfa Star T
fwb-ori, 167 cm, punarautias
eeee. Icon xx
xx-tamma, 160 cm, musta

Jälkeläiset

Eleganza Wolf
fwb-tamma
s.10.05.2015
e. Wolf's Everlong
Celtic Osiris HT
fwb-ori
s.15.06.2016
e. Projudice Celt

Kilpailut

Painotuslaji: kouluratsastus
Koulutustaso: Intermediate II

Late kilpailee tavallisissa kilpailuissa!

Sijoituksia yhteensä 42

19.04.2015 KRJ Intermediate II 3/16
18.04.2015 KRJ Intermediate II 3/16
16.04.2015 KRJ Intermediate II 1/16
15.04.2015 KRJ Intermediate II 1/16
13.04.2015 KRJ Intermediate II 1/16
18.05.2015 KRJ Intermediate I 4/30
16.05.2015 KRJ Intermediate I 5/30
12.05.2015 KRJ Intermediate I 3/30
06.05.2015 KRJ Intermediate I 5/30
03.05.2015 KRJ Intermediate I 1/30
30.04.2015 KRJ Intermediate I 5/30
28.04.2015 KRJ Intermediate I 4/30
26.04.2015 KRJ Intermediate I 4/30
19.04.2015 KRJ Intermediate I 2/30
11.04.2015 KRJ Intermediate I 4/30
27.04.2015 KRJ Intermediate II 4/30
27.04.2015 KRJ Intermediate I 3/30
25.04.2015 KRJ Intermediate I 4/30
22.04.2015 KRJ Intermediate I 4/30
20.04.2015 KRJ Intermediate II 1/30
20.04.2015 KRJ Intermediate II 1/30
19.04.2015 KRJ Intermediate I 4/30
19.04.2015 KRJ Intermediate I 2/30
17.04.2015 KRJ Intermediate II 3/30
16.04.2015 KRJ Intermediate II 3/30
15.04.2015 KRJ Intermediate I 3/30
12.04.2015 KRJ Intermediate II 4/30
11.04.2015 KRJ Intermediate II 5/30
11.04.2015 KRJ Intermediate I 5/30
09.04.2015 KRJ Intermediate I 5/30
08.04.2015 KRJ Intermediate I 1/30
06.04.2015 KRJ Intermediate I 3/30
05.04.2015 KRJ Intermediate I 4/30
05.04.2015 KRJ Intermediate I 4/30
04.04.2015 KRJ Intermediate II 2/30
03.04.2015 KRJ Intermediate II 4/30
03.04.2015 KRJ Intermediate I 1/30
04.04.2015 KRJ Intermediate I 2/22
04.04.2015 KRJ Vaativa A 1/21
03.04.2015 KRJ Intermediate I 4/22
02.04.2015 KRJ Intermediate I 4/22
30.6.2015 KRJ Vaativa A (KRJ-Cup) 9/173

Saavutukset

15.08.2015 KRJ-II palkinto kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa
8 + 40 + 22 + 15 + 13 = 98 p. / KRJ-II - tilaisuus)

Päiväkirja

10.07.2015 - Reprobate liikutti Laten

pk-merkintä - kirjoittanut Reprobate

Saavuin puolenpäivän aikaan Hukkapuroon, sillä tarkoituksena oli tänään puuhastella Late-nimisen orin kanssa. Tapasin Otterleyn tallissa ja hän vei minut suoraan komean ja mustan puoliverin luokse. Harjapakki olikin jo valmiina karsinan vieressä, joten aukaisin karsinan ovea ja annoin orin tutustua minuun rauhassa. Kun ori oli saanut tutustuttua minuun, otin harjapakista harjan ja aloin harjaamaan komeaa oria. Kuulemma minulla ei ollut mikään kiire ratsastamaan Latella, joten päätinkin harjata orin oikein perinpohjaisesti ja samalla tutustua tähän. Ori oli nyt harjattu sekä kaviot putsattu, joten lähdin hakemaan suitsia ja satulaa. Ori oli helppo satuloida ja pian olimme valmiita lähtemään ratsastamaan.

Aurinkoisen sään vuoksi halusin ratsastaa ulkokentällä, joten suuntasimme vapaana olevalle kentälle. Nousin satulaan, säädin jalustimet sopiviksi ja kiristin satulavyötä vielä. Annoin orille käskyn lähteä liikkeellä kohti uraa. Alkuveryttelyn aikana hain tuntumaa oriin ja huomasin sen olevan sopivan herkkä makuuni. Orille tarvitsi antaa vain pienet avut, jotta se teki niin kuin pyysin. Kiitin oria aina silloin tällöin, jotta orilla pysyisi itsetunto ylhäällä. Orin askellajeissa oli hyvin helppo istua ja laukka oli hyvin pyörivää. Pidin kovasti, että olin saanut tämän päivän viettää orin kanssa. Siksipä loppu lämmittelyt kävin orin kanssa lyhyellä maastolenkillä tallin lähistöllä. Ori käveli tyytyväisen oloisena eikä sitä pahemmin tuntunut kiinnostavan ympärillä olevat linnut, jotka välillä pyrähtivät hyvinkin läheltä lentoon.

Pienen kävelylenkin jälkeen taputin oria kaulalle ja laskeuduin satulasta alas. Talutin orin omaan karsinaansa. Riisuin satulan ja suitset orilta ja vein ne satulahuoneeseen omalle paikalleen. Harjasin orin ja lopuksi vielä kiitin sitä taputuksin.

19.07.2015 - Ratsastusviikonloppu Kuuralehdossa

pk-merkintä - kirjoittanut Otterley

Osallistuimme Laten kanssa Kuuralehdossa järjestettyyn ratsastusviikonloppuun, missä ohjelmassa oli monipuolista treeniä eri ratsastuslajeissa. Vaikka Late viralliselta ammatiltaan onkin kouluratsu, oli mukavaa päästä orin kanssa hieman virkistäytymään myös esteiden parissa, sillä Late kyllä nauttii hyppäämisestä, kunhan tehtävät eivät ole liian hankalia. Onneksi viikonlopun aikana oli mahdollista osallistua tallin tarjoamaan ohjelmaan juuri sen verran, kuin oman ratsun kanssa tuntui sopivalta.

Saavuimme Kuuralehtoon lauantaiaamuna hyvissä ajoin ennen puolta päivää, jotta Late sai parin tunnin matkan jälkeen rauhassa syödä ja levätä karsinassa ennen ensimmäistä valmennusta. Sillä aikaa pääsinkin tutustumaan muihin leiriläisiin, joista osa oli tuttuja naamoja hevospiireistä ja osa täysin uusia tuttavuuksia. Hevosten hoidon jälkeen oli vuorossa kouluvalmennus, joka sujui Laten kanssa hyvin – olihan kyseessä se meidän lajimme. Välipalan jälkeen oli mahdollisuus kokeilla vikellystä, mutta tämän jätin väliin ihan omaa pelkuruuttani. Leikkitunnille kuitenkin osallistuimme ja olikin hauskaa päästä muistelemaan vanhoja ratsastuskouluajoilta tuttuja leikkejä ja nauttia kerrankin rennosta ratsastamisesta. Iltapalan jälkeen lähdimme yömaastoon, minkä otimme Laten kanssa rauhallisesti, sillä ori tuntui hieman väsyneeltä pitkän päivän takia. Uittopaikalla kahlailimme Laten kanssa rantavedessä, sillä ori ei ollut aikaisemmin käynyt uimassa ja suhtautui veteen aluksi hieman epäröiden. Lopulta ori kuitenkin rohkaistui kahlaamaan syvemmälle, mutta kun uimaan olisi pitänyt ruveta, pakeni Late vauhdilla takaisin rantaan.

Sunnuntaina aamupalan jälkeen oli vuorossa estevalmennus. Olin hieman jännittänyt sitä, miten Late suhtautuisi yöhön vieraassa tallissa, mutta aamulla ori vaikutti tyytyväiseltä ja hyvin levänneeltä, joten lähdimme valmennukseen hyvillä mielin. Late hyppäsikin esteitä innokkaasti ja pärjäsi valmennuksessa hyvin, vaikka kyse ei ollutkaan leipälajistamme. Lounaan jälkeen oli vuorossa maastoestevalmennus, jonne osallistumista harkitsin pitkään, mutta päätin sitten kuitenkin lähteä kokeilemaan, miten sujuu. Aluksi Late jännitti omituisen näköisiä esteitä melko paljon, mutta rentoutui valmennuksen jatkuessa. Valmennuksen lopussa myös huomasi selvästi, kuinka ori selvästi väsähti rakassa treenissä.

Ennen leirin loppua oli luvassa vielä leikkimieliset leirikisat ja iltamaasto. Kilpailuihin osallistuimme todellakin rennolla asenteella ja otimmekin pienen esteradan hyppäämisen lähinnä palauttavana harjoituksena. Iltamaastossakin Late sai kulkea hyvin rauhassa ja uittopaikalla oli hauska huomata, kuinka tällä kertaa ori marssi veteen kuin vanha tekijä, eikä epävarmuudesta ollut enää tietoakaan. Jäimme majailemaan Kuuralehtoon vielä yhdeksi yöksi ja suuntasimme takaisin Hukkapuroon maanantaiaamuna. Laten kanssa viikonloppu sujuikin varsin rentouttavissa merkeissä, vaikka kyllä sitä kotiin tultua huomasikin, että oli sitä tullut treenattuakin ihan kunnolla.