Hukkapuro
virtuaalitalli / a SIM-game stable
virtuaalitalli / a SIM-game stable
suomalainen puoliverinen, ori
musta, 170 cm
s. 01.07.2024, 8v.
Kasvattaja Veera R., Pyökkipolku
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757
virtuaalihevonen / a sim-game horse
Kuvat © scirlin,
Olin kiinnittänyt huomiota jo aiemmin sekä Pyökin Masteron isään Masteriin että sen Hayley emään ja molemmat hevoset oli laitettu muistiin "kysy näistä varsaa joskus" -listalle (koska kyllähän jokaisella hevoskasvattajalla pöytälaatikossa sellainen on). Master oli lupaava GP-tason kouluratsu, joka edusti minulle tuntemattomampaa sukua ja Hayley taas oli kiehtova moniosaaja, joka oli palkittu koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa. Kun Pyökkipolun Veera sitten esitteli varsaa juuri tästä yhdistelmästä, oli helppo tehdä ostopäätös ja tarjota Masalle kotia meiltä Hukkapurosta. Vaikka Masalla ei ehkä kapasiteetti riittäisi aivan korkeimpiin kouluratsastusluokkiin, uskon että sille on kuitenkin kysyntää kilparatsujalostuksessa. Ja nähtäväksi jää, löytyykö kouluratsastuksen lisäksi orista myös esteratsun vikaa.
Masa on hevonen, joka ei turhia hötkyile, mutta ei myöskään alistu olemaan kenenkään nallekarhu, jos sille päälle sattuu. Se ei ole pahansuopa eikä hankala, mutta sillä on vahva oma tahto ja selkeä käsitys siitä, miten asiat sujuvat parhaiten. Useimmiten ne sujuvat, kun Masa saa tehdä ne omalla tavallaan. Se ei kaipaa jatkuvaa ohjeistusta tai ylimääräistä hääräämistä ympärilleen.
Hoitotilanteet sujuvat yleensä kuin oppikirjasta, mutta Masa arvostaa ammattitaitoa ja selkeyttä. Hitaat, haparoivat harjanvetäisyt saavat sen hermostuman ja turhautuman. Liian kylmä pesuvesi tai väärään aikaan tuleva satulavyö voivat nekin saada aikaan tuhinaa ja puhinaa, mutta mitään sen suurempaa se ei tee. Jos hoitaja osaa hommansa, Masa antaa tehdä kaiken, korvat rennosti sivuilla. Jos ei osaa, Masa kyllä opettaa hiljaisesti, mutta tehokkaasti.
Masalla on omat standardinsa, eikä se lähde liikkeelle täydellä teholla, jos ratsastaja tulee selkään kuin säkki perunoita ja alkaa komentaa liikaa. Se ei tykkää siitä, että sen selässä hosutaan, revitään suusta tai puristetaan liikaa. Jos avut ovat ristiriitaiset tai epäselvät, Masa ei suutu, mutta se yksinkertaisesti lakkaa yrittämästä. Se ei erityisesti tee mitään suurta numeroa, mutta hidastaa tahtia ja ilmoittaa hiljaa, että nyt olisi aika kerätä ajatukset ja yrittää uudelleen, tällä kertaa hieman harkitummin. Kun apujen selkeys löytyy ja istunta seuraa mukana, Masa muuttuu täysin. Sen liikkeet ovat tasapainoiset ja rauhalliset, ja sen kanssa työskentely tuntuu helpolta, vaikka tehtävät olisivat vaativia.
Kisapaikoilla Masa ei tee numeroa itsestään. Se ei ole trailerin ovella riekkuva showmies, eikä se säntäile verryttelyssä muista hevosista villiintyneenä. Se ei säiky, mutta ei myöskään siedä ylimääräistä säätöä. Verryttelyssä sen kanssa pärjää parhaiten, kun antaa sille tehtäviä selkeästi ja pitää oman pään kasassa. Radalla Masa tekee työnsä huolellisesti ja suoraviivaisesti. Ja kun suoritus on ohi, Masa ei jää poseeraamaan ja odottamaan fanfaarej, vaan ori haluaa lähteä kävelemään ja syömään heinät.
| i. Master fwb-ori, 162 cm, ruunikko KRJ-II |
ii. Sentinel holst-ori, 164 cm, tummanruunikko KTK-II KRJ-II ERJ-II |
| ie. Alcala brdbg-tamma, 159 cm, ruunikko ERJ-II, KRJ-II, YLA1 |
|
| e. Hayley hann-tamma, 168 cm, mustankimo KERJ-II, ERJ-III, KRJ-III, YLA3, HANN-III |
ei. Silverfoxes Hell or Highwater hann-ori, 172 cm, ruunikonkimo Fn, KTK-III, HANN-I, YLA2 |
| ee. Alysha trak-tamma, 164 cm, musta YLA3, KERJ-III |
Masa kilpailee porrastetuissa kilpailuissa!
Tarkemmat kilpailutiedot näet VRL-profiilista
Tänään oli se päivä, kun lähdimme Lindan kanssa ihan kahdestaan kisamatkalle. Tai no, "kisamatkalle" ja "kahdestaan". Se oli kuitenkin kaivattua laatuaikaa yhdessä kiireisen syksyn jälkeen. En voi rehellisesti sanoa, että olisin ollut aamulla erityisen levollinen. Olin ihan varma, että unohdan jonkun paperin, matkaeväät tai kypärän (spoiler: unohdin eväät).
Matka sujui yllättävän hyvin. Cane mutusti heinää tyytyväisenä, Harry nuokkui ja Masa seisoi kyydissä kuin kivipatsas. Siis tietenkin, koska Masa nyt vain on sellainen. Hevonen, joka ei stressaa edes silloin, kun minä stressaan sen puolesta.
Harvaluoto oli täynnä vilinää ja tonttulakkeja, piparintuoksua ja joulumusiikkia, ja minä tietenkin unohdin hengittää ainakin neljä kertaa ennen kuin pääsimme verryttelyyn. En ole mikään esteratsastaja. En tosiaankaan. Mutta jotenkin olin tullut siihen tulokseen, että tällainen pieni kisaluokka voisi olla hauska tapa osallistua juhlaan ja näyttää Lindalle, että kyllä äiti vielä uskaltaa. Olisin kuvitellu, että kaikkien kansainvälisten GP-starttien jälkeen osaisin olla jännittämättä pieniä hyvänmielen hallikisoja. Olin väärässä ja Linda nauroi minulle koko verrytelyn ajan.
Masa oli kuitenkin juuri niin ihana kuin toivoa saattoi. Verryttelyssä se teki kaiken, mitä pyysin, ja vielä vähän enemmänkin. Se ei kysellyt turhia eikä tuijotellut koristeita, vaan keskittyi täysin siihen, mitä sen ratsastaja, hikinen ja hermostunut Otterley, sähelsi selässä. Masakin on ammatiltaan kouluratsu, mutta sen suvussa on myös paljon estehevosia. Ja selvästi orin veri vetää myös esteille, ja se todella nauttii hyppäämisesttä, eikä sen tekniikka ole ollenkaan huono. Niinpä yhden puomin pudotus meni ehdottomasti ratsasttajan piikkiin. Se tuli vähän hätäisesti ratsastetussa kaarteessa, joka ei varsinaisesti ollut Masan vika vaan täysin minun. Mutta jostain ihmeellisestä syystä se silti riitti kolmanteen sijaan.
Ja kyllä, Linda voitti minut. Cane oli tänään juuri se varma, terävä pikkuponi, joka hyppää kaiken ja vielä nopeasti. Mutta vaikka hävisin omalle lapselleni ja Masa hävisi ponille(!) ja olin hengästynyt kuin maratonin juossut, olin ihan oikeasti ylpeä. Siitä, että osallistuin. Siitä, että pysyin kyydissä. Siitä, että Masa teki taas juuri sen, mitä sen kuuluikin. Ja siitä, kuinka hieno ratsastaja Lindasta on tullut.
Linda sai glittervarustepalkinnon ja kunniakierroksen, ja minä sain kupin haaleaa kahvia ja tärisevät jalat. Mutta sain myös jotain muuta. Sellaisen pienen muistutuksen siitä, miksi hevosharrastus on niin hienoa. Siitä, että vaikka kaikki ei mene täydellisesti ja vaikka en ole esteratsastaja, joskus voi iloita ihan vaan osallistumisesta.
Kotimatkalla Linda kertoi iloisesti kaikenlaista kisasta, minä nyökkäilin ja Masa söi tyytyväisenä heinää heinäverkostaan aivan kuin minkä tahansa kilpailumatkan päätteeksi. Ja olihan ori tänäänkin suorittanut työpäivänäs kunnialla, vaikka ohjelma olikin eronnut aivan tavanomaisista kilpailureissuista. Kolmas sija ei ehkä ollut mikään voitto, mutta koko reissu jäi kyllä voitonpuolelle.
© Otterley 2017
Tausta © Anders Peter Amsnæs
(CC BY 2.0)
Otsikon kuva © Ellen Sinding
(CC BY-NC-SA 2.0)
