Hukkapuro

virtuaalitalli / a SIM-game stable

Wyrda Snufkin

"Snuffe"

VH16-031-0261


suomalainen puoliverinen, ori
rautias, 168 cm
s. 22.02.2016

Kasvattaja Wyrda Horses
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Kuvat © Roshoeve,

Kuollut 5.1.2019

Wyrda Snufkin oli ollut jo pidemmän aikaan myynnissä ja olin aina silloin tällöin vilkuillut oria ostomielessä, mutta lopulta päättänyt malttaa mieleni. Estehevoset kun eivät varsinaisesti ole mikään suurin intohimoni kohde ja jo valmiiksi tuntui siltä, että Hukkapuron esteosasto ei muuta tehnyt kuin lihonut laitumella. Kun Snufkinille ei kuitenkaan vaikuttanut aktiivisempaa kotia löytyvän, päädyin lopulta ottamaan varsin lempeän ja rauhallisen nuoren orin hoiviini. Salaa olinkin jo pitkään haaveillut saavani ihanaa Muumi-nimiteemaa edustavasta linjasta oman hevosen, joten siinä mielessä Nuuskamuikkusen mukaan nimetty Snufkin oli minulle kuitenkin varsinainen löytö.


Sukutaulu

i. Hattifatten Vegas
fwb-ori, 165 cm, rautias
ii. Hadrianus PB
hann-ori, 167 cm, rautias
iii. Brescon Hellriser
hann-ori, 167 cm, ruunikko
ERJ-I
iiii. Chaos Anthem
hann-ori, 168 cm, tummanruunikko
iiie. Ironica
hann-tamma, 167 cm, kimo
iie. Valyria PB
hann-tamma, 167 cm, musta
ERJ-II
iiei. Thingol
hann-ori, 168 cm, kimo
iiee. Anor Londo
hann-tamma, 167 cm, musta
ERJ-I
ie. Too-Ticky Dessa
fwb-tamma, 162 cm, rautias
iei. Soren NON
trak-ori, 168 cm, ruunikonkimo
ieii. Reprise
trak-ori, 167 cm, ruunikonkimo
ieie. Sophronia
trak-tamma, 170 cm, musta
iee. Mymble Luned
fwb-tamma, 161 cm, ruunikko
ieei. Cleophas
fwb-ori, 165 cm, tummanrautias
ieee. Cassiopeia
fwb-tamma, 162 cm, tummanruunikko
e. Wyrda Banietta
fwb-tamma, 167 cm, tummanruunikko
ei. Amyntas Bell
fwb-ori, 169 cm, ruunikko
eii. Abaccus Shot
fwb-ori, 169 cm, musta
eiii. Bridegroom Heavenly II
fwb-ori, 168 cm, mustankimo
eiie. Anelinn A
fwb-tamma
eie. Highlander Ley
fwb-tamma, 169 cm, ruunikonkimo
eiei. Rocksocks
fwb-ori, 168 cm, musta
eiee. Hocus Pocus
fwb-tamma, 168 cm, rautiaankimo
ERJ-I, SPL-II, YLA2
ee. Kaartin Beautiful Poem
fwb-tamma, 167 cm, rautias
eei. RAW Nine Lives
fwb-ori, 167 cm, rautias
eeii. Let's Kill The Terminators
fwb-ori, 165 cm
eeie. Earth Intruders
fwb-tamma, 168 cm, rautias
ERJ-II, SPL-I
eee. Medeia NOT
fwb-tamma, 166 cm, ruunikko
eeei. Kamu-Poju
fwb-ori, 165 cm, musta
eeee. Annabell Triton
fwb-tamma, 168 cm, rautias

Jälkeläiset

Hukan Muskrat
fwb-ori
s.10.09.2017
e. Bunraku Doll RR

Kilpailut

Painotuslaji: esteratsastus
Koulutustaso: 150cm, Helppo A

Snuffe kilpailee porrastetuissa kilpailuissa!

Kouluratsastus taso /0
Esteratsastus taso /0
Kenttäratsastus taso /0
Valjakkoajo taso /0

Saavutukset