Hukkapuro

virtuaalitalli / a SIM-game stable

Wolf's Hypernova

"Hyyppä"

VH15-031-1121


suomalainen puoliverinen, ori
ruunikko, 168 cm
s. 01.11.2015

Kasvattaja Hukkapuro
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757

KV-I

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Kuvat © Bagoniebos,

Kuollut 29.08.2017

Hyyppä on omalaatuinen hiihtäjä, josta ei voi koskaan tietää, mitä orin päähän oikein pälkähtää. Varsasta asti omia polkuja kulkenut Hyyppä tuntuu välillä elävän täysin omissa maailmoissaan, mutta suurimman osan ajasta ori kuitenkin on varsin leppoisa ja mukava käsitellä. Joskus tosin Hyypän kanssa voi olla hermot ja kärsivällisyys koetuksella. Omaperäinen ja arvaamaton kaveri kun ei todellakaan ole mikään penaalin terävin kynä.

Hoidettaessa Hyyppä on hyvin rauhallinen tapaus, eikä sitä yleensä tarvitse laittaa kiinni. Levottomimpina päivinä saattaa ori hieman pyöriskellä, mutta useimmiten se vain seisoo leppoisasti paikallaan ja ihmettelee hoitajansa puuhia. Vaikka karsinan ovi olisi auki, ei Hyyppä yleensä tajua lähteä minnekään, mutta tätä ei tietenkään kannata ehdoin tahdoin kokeilla. Voi nimittäin olla, että vielä jonain kauniina päivänä ori tajuaa, että avoimesta ovesta pääsee ulos tutkimaan avaraa maailmaa. Hyyppä antaa laittaa satulan selkäänsä ilman vastusteluja, mutta suitsittaessa ori saattaa silloin tällöin heittäytyä hankalaksi. Niinpä orin kanssa saakin keksiä kaiken maailman kikkoja, miten orin hampaat saa kammettua auki ja kuolaimet sujautettua orin suuhun.

Jos on tutustunut Hyyppään vain maastakäsin voi olla vaikeaa uskoa, että hömelö ja hajamielinen ori taipuu aina grand prix –tason koululiikkeisiin asti. Mikään helppo homma tämän hitaan luupään kouluttaminen ei ole ollut ja toistoja onkin saanut tehdä vähintään puolet tavallista enemmän, mutta lopulta työ Hyypän kanssa on kannattanut. Ratsuna Hyyppä on hyvin miellyttävä ja rauhallinen, vaikkakin välillä sen ajatus saattaa lähteä harhailemaan. Takaisin työntekoon se kuitenkin keskittyy, kun ratsastaja sille siitä huomauttaa. Hyyppä tekee osaamansa asiat todella mielellään, eikä uusien asioiden opettelussakaan voi oria syyttää yrityksen puutteesta. Minkäs sille voi, että kaveria ei ole siunattu koordinaatiokyvyllä ja rytmitajulla, vaan kaikki asiat on pitänyt opetella juurta jaksaen ja kantapään kautta ennen kuin ne ovat alkaneet sujua.


Sukutaulu

i. Wolf's Supernova
fwb-ori, 162 cm, ruunikko
ii. KWB Bossanova
hann-ori, 165 cm, tummanruunikko
KRJ-I
iii. HT Charisma
hann-ori, 168 cm, punaruunikko
iiii. Domiro
hann-ori, 167 cm, tummanpunaruunikko
VIR MVA Ch, KTK-I, YLA2, ERJ-II
iiie. R.M Jasmin, 163 cm, ruunikko
KTK-II
iie. KWB Flamenco
hann-tamma, 162 cm, punarautias
KRJ-II
iiei. Reubens
hann-ori, 169 cm, mustanruunikko
Ch, KRJ-II
iiee. Tanzlehrerin
hann-tamma, 165 cm, ruunikko
KTK-II
ie. Stellar Wind Wolf
fwb-tamma, 167 cm, rautias
KRJ-I
iei. Nameas Obsidian DC
trak-ori, 172 cm, kimo
ieii. Nameas Orkan
trak-ori, 157 cm, kimo
ieie. Roxette
iee. Solar Storm LM
fwb-tamma, 164 cm, ruunikko
KRJ-I
ieei. Raven Voices
fwb-ori, 168 cm, rautias
KRJ-I
ieee. Quick Sun Star
fwb-tamma, 165 cm, musta
KRJ-II
e. Santiana Cliff
hann-tamma, 171 cm, ruunikko
KRJ-II
ei. Suprant Sin
hann-ori, 172 cm, ruunikko
KRJ-I
eii. Scaon Quentin
hann-ori, 169 cm, ruunikko
eiii. Quantanmo Bay
hann-ori, 170 cm, rautias
KRJ-I
eiie. Goldspatz
hann-tamma, 165 cm, kimo
eie. Scaon Prada
hann-tamma, 173 cm, ruunikko
eiei. Pradaboy
hann-ori, 167 cm
eiee. Boreas
hann-tamma, 175 cm, ruunikko
ee. Calandra Cliff
hann-tamma, 169 cm, rautias
eei. Collins
hann-ori, 168 cm, rautias
KRJ-I, YLA2
eeii. Cool Jazz
hann-ori, 168 cm, rautias
eeie. Rollway Rochelia
hann-tamma, 168 cm, rautias
eee. Melancholia Holmes
hann-tamma, 170 cm, tummanruunikko
KRJ-I
eeei. Greyhound
hann-ori, 173 cm, ruunikonkimo
eeee. GS Metropolis
hann-tamma, 164 cm, ruunikko
KRJ-I

Jälkeläiset

Wolf's Milky Way
fwb-tamma
s.04.03.2016
e. Melody Wolf
KV-I

Kilpailut

Painotuslaji: kouluratsastus
Koulutustaso: Grand Prix, 110cm

Hyyppä kilpailee porrastetuissa kilpailuissa!

Kouluratsastus taso /0
Esteratsastus taso /0
Kenttäratsastus taso /0
Valjakkoajo taso /0

Saavutukset

20.02.2016 KV-I nuorten kouluhevosten laatuarvostelussa
(Rakenne: 9 Käynti: 3 Ravi: 3 Laukka: 3 Lisäpisteet: 2 Ratsastettavuus: 2 Luonne: 5 Suku: 21,5 Yhteensä: 48,5p., KV-I - tilaisuus)