Hukkapuro

virtuaalitalli / a SIM-game stable

Torrevinos GER

"Toro"

VH14-013-0205


oldenburg, ori
rautias, 174 cm
s. 02.08.2014

Maahantuoja Shandango
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757

KRJ-II

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Kuollut 7.1.2016

Toro on oman elämänsä rock-tähti, joka esiintyy ja egoilee jopa silloin, kun kukaan ei ole katsomassa. Toroa on mukavaa ihailla pidemmän matkan päästä, mutta orin käsittely on välillä melkoinen haaste. Varsinkin jos näköpiirissä on tammalaumasta koostuva fanijoukko, saa Toron kanssa tehdä todella töitä, että ori pysyy hallinnassa ja kykenee keskittymään siltä vaadittuihin asioihin. Eikä Toro mikään kunnon rokkikukko olisi, ellei se esittelisi jatkuvasti laajaa äänialaansa. Niinpä tallin väki on saanut tottua siihen, että aamupalat jaetaan orin äänenavauksen tahdissa ja pitkin päivää saa nauttia orin konsertoinnista.

Toron maahantuoja kuvasi Torolla ratsastamista kuin istuisi hävittäjälentokoneen päällä. Orin kanssa pärjääminen nimittäin vaatii taitoa ja tarkkuutta, jottei herkkä ja helposti kuumuva ori räjähdä aivan käsiin. Erityisesti muiden hevosten läheisyydessä ei Torolle saa antaa yhtäkään mahdollisuutta kyseenalaistaan ratsastajan käskyjä tai muuten peli on menetetty ja Toro-show alkanut. Niinpä orin selkään ei todellakaan päästetä ketä tahansa.

Tasaisen, jämäkän ja kokeneen ratsastajan kanssa voi Toroa verrata edelleen hävittäjälentokoneeseen. Ori on mahtipontinen, liikkuu varmasti ja suorittaa vahvasti tehden kilpailijoista selvää jälkeä. Torosta nimittäin löytyy valtavasti potentiaalia, kunhan sen keskittymiskyvyn ja motivaation saa vain suunnattua oikeisiin asioihin. Toron ehdoton vahvuus kouluratsuna on kootut askellajit ja passage, joissa orin voimakkuus ja vahva liike ovat erityisesti edukseen. Sen sijaan töitä saa tehdä, josta orista saisi myös kevyemmän ja lennokkaamman puolen esiin.

Kilpailupaikalla ei voi olla huomaamatta, koska Toro saapuu paikalla. Ori mekastaa jo trailerissa ja tepastelee yleensä lähinnä kahdella jalalla tallin pihalle pitäen tietenkin samalla jos jonkinmoista ääntä. Niinpä orin kanssa saakin olla todella varovainen, ettei vahinkoja satu lastaustilanteissa. Kun Toro on saanut hetken puhista, hirnua ja tanssahdella ympäriinsä, rauhoittuu se yleensä sen verran, että taluttelu ja varustaminen onnistuvat. Radalla Toro on erittäin virittynyt ja räjähdysaltis, mikä tuo suoritukseen yleensä lisää näyttävyyttä, mutta varsinkin jos ratsastaja ei tunne oria tarpeeksi hyvin, saattaa ilmassa olla myös katastrofin ainekset.


Sukutaulu

i. Flainder GER evm
old-ori, 170 cm, rautias
ii. Benedict evm
old-ori, 168 cm, rautias
ie. Wanda Wice
old-tamma, 165 cm, rautias
e. Shambello evm
old-tamma, 166 cm, rautias
ei. Tarontello evm
old-ori, 168 cm, musta
ee. Josanne GER evm
old-tamma, 165 cm, rautias

Sukuselvitys

i. Flainder GER on rautias, 170cm korkea oldenburgori, joka on totuttu näkemään Grand Prix luokkien kärkikahinoissa ympäri Keski-Eurooppaa. Näyttävä ori on kahminut arvonimiä myös näyttelyissä ja menestynyt erinomaisesti laatuarvosteluissa. Tällä hetkellä ori onkin varsin kuuma nimi oldenburgjalostuksessa, vaikka tiedossa onkin, että ori periyttää varsin vahvaa luonteisia jälkeläisiä, joista kaikki eivät ole noussut otsikkoihin positiivisessa mielessä. Flainderilla arvioidaan olevan edessä vielä muutama aktiivinen kilpailuvuosi, jonka jälkeen orin olisi tarkoitus siirtyä eläkkeelle.

ii. Benedict on niin ikään tunnettu nimi oldenburgjalostuksessa Saksassa. Ori sai aikanaan ennätyspisteet oritestistä ja odotukset oria kohtaan olivat suuret jo ennen orin kilpailu-uran alkua. 168cm korkea, vankkarakenteinen, rautiaankimo ori oli hyvin näyttävä kouluratsu, jolle ei kuitenkaan koskaan löytynyt ratsastajaa, joka olisi saanut kehitettyä orin huipputasolla. Niinpä Benedict kilpailikin pääasiassa Intermediate I tasolla. Benedictin suosio jalostuskäytössä vakiintui, kun huomattiin, että ori periytti jälkeläisilleen erittäin hyvää rakennetta ja näyttävää ulkomuotoa. Orin jälkeläisistä monet ovatkin nousseet kouluratsastuksen huipulle niin Saksassa kuin muuallakin.

ie. Wanda Wice on USA:ssa syntynyt tamma, joka kuitenkin myytiin jo varsana Saksaan, missä se kantakirjattiin oldenburgiksi. Wandan suku on kiinnostava sekoitus sekä Keski-Eurooppalaisia kouluratsulegendoja, että hieman modernimpaa täysverisiin pohjautuvaa linjaa Amerikasta. Saksassa Wanda onkin sukunsa kiinnostavuuden ansiosta ollut varsin seurattu siitostamma, vaikka tamma ei ole koskaan startannut kilpailuissa. Wanda on periyttänyt jälkeläisilleen keveyttä ja lennokkuutta, mutta myöskin melko kuumaa luonnetta.

e. Shambello oli kaunis rautias 166cm korkea oldenburg-tamma. Shambello oli kilpaillut jonkin verran Prix St. Georges tasolla, mutta siirtynyt jo melko aikaisin pelkästään siitoskäyttöön. Tasaisena suorittajana ja muutenkin lempeänä luonteeltaan pidettyä Shambelloa käytettiin jalostuksessa erityisesti kuumempien ja räjähdysalttiimpien orien kanssa ja usein lopputuloksesta tulikin toivotun lainen. Toro jäi kuudesti varsoneen Shambellon viimeiseksi varsaksi, sillä tämän jälkeen tamma ei enää tiineytynyt lukuisista yrityksistä huolimatta.

ei. Tarontello oli kapasiteetikas musta ori, jonka ulkonäkö oli kuin suoraan satukirjan sivulta. Komea 167cm korkea oldenburg ori kilpailu menestyksekkäästi Grand Prix tasolla italialaisen ratsastajan kanssa ja ori edustikin Italiaa muutamissa EM- ja MM-kilpailuissa. Tasaisen varmana suorittajana tunnettu ori joutui kuitenkin vetäytymään kilparadoilta yllättävän aikaisin lukuisten jalkaongelmien vuoksi. Näiden ongelmien pelossa Tarontelloa käytettiin jalostukseen hyvin säästeliäästi, mutta myöhemmin huomattiin, että pelko oli ollut turha ja Tarontellon jälkeläisillä ei samoja jalkavaivoja ole esiintynyt.

ee. Josanne GER on rakenteeltaan pieni ja siro vain 160cm korkea rautias oldeburgtamma. Ketterä tamma on varsinainen moniottelija, jolla kilpailtiin sekä koulu- että kenttäratsastuksessa ja onpa tamma esiintynyt jopa valjakkoajokilpailuissakin. Monipuolisen tamman jälkeläisiä näkyykin lajin kuin lajin kilpailuissa ja kakkia yhdistää kyky tasaisiin suorituksiin.

Jälkeläiset

Vino Tinto Wolf
old-ori
s.10.05.2015
e. Florinette
Hukkapuron Toreador
old-ori
s.24.07.2015
e. Celeste
VIR MVA Ch, KTK-II
Wolf's Torquil
old-ori
s.02.11.2015
e. Crosstown Girl
KTK-II, KRJ-I
Hukkapuron Toronto
old-ori
s.07.10.2015
e. Marzellina
Pearlie von Lark
old-tamma
s.10.01.2016
e. Pierdinette
White Kossaka
fwb-tamma
s.03.01.2016
e. Kerosene

Kilpailut

Painotuslaji: kouluratsastus
Koulutustaso: Grand Prix

Toro kilpailee porrastetuissa kilpailuissa!

Kouluratsastus taso /0
Esteratsastus taso /0
Kenttäratsastus taso /0
Valjakkoajo taso /0

Saavutukset

15.11.2015 KRJ-II palkinto kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa
(8 + 40 + 20 + 19 + 7 = 94 p. / KRJ-II - tilaisuus)

Päiväkirja

01.10.2015 - Kuulumisia

pk-merkintä - kirjoittanut Otterley

Toro on yksi kolmesta orista, jotka saapuivat meille Hukkapuroon tuontitalli Shandagossa. Ennen Suomeen muuttamista orit kuitenkin asuivat Saksassa Wolf Sporthorsesin tiloissa, missä ne kartuttivatkin kilpailukokemustaan kansainvälisillä radoilla. Kun kilpailutulokset olivat kasassa, oli orien aika muuttaa Suomeen tuomaan hieman uutta verta suomalaisten puoliveristen jalostukseen.

Toro tosin ei vielä omaa kavionjälkeään ole päässyt jättämään omaan hevoskantaamme, sillä ori on toistaiseksi saanut vain oldenburgiksi rekisteröityjä jälkeläisiä, joista kaikki ovat päätyneet jo maailmalle. Toro aloittikin meillä Hukkapurossa pienen oldenburginnostuksen, yhdessä Grizzel’s Showmanin kanssa ja pian talliin saapui myös tammakaksikko samasta kantakirjasta. Nyt Hukkapurossa onkin syntynyt jo seitsemän puhtaaksi oldenburgiksi rekisteröityä kasvattia, eikä nämä varmasti jää ainoiksi…

Seuraavaksi Toron kanssa olisikin tarkoitus päästä käymään KRJ:n laatuarvostelussa, sillä orilla alkaa olla jo kasassa ihan vakuuttavat näytöt. Sen jälkeen Torolle on jo katsottu valmiiksi vielä muutama tamma, jotka orin olisi määrä astua, jos vihdoin saisimme jätettyä myös kotiin yhden suvunjatkajan orista.

29.10.2015 - Marsen ratsasti Toron

pk-merkintä - kirjoittanut Marsen

Tänään pääsin testamaan tätä Otterleyn hienoa kouluhevosta. Talliapulainen ei ollut ehtinyt hakemaan hevosta sisälle, joten suuntasin ensimmäisenä tarhoille. Toro ei edes huomannut tuloani, se oli kovasti keskittynyt kinastelemaan viereisen tarhan orin kanssa. Hetkeen en uskaltanut tarhaan astua, sen verran oli Toro kiihdyksissä. Päätin käydä tallista hakemassa vähän kauroja, jotta saisin Toron kiinnittämään huomionsa minuun. Kaurakippoa aikanani heiluteltuani tarhan portilla Toro viimeinkin viitsi lopettaa nahistelut. Hieman empien se tuli portille, Toro huomasi heti, että olen uusi tuttavuus. Annoin orin syödä kaurat tarhassa. Hotkittuaan kaurat pääsimme viimeinkin siirtymään tallin puolelle. Toro hieman aluksi kiemurteli ja selvästi näytti kyseenalaistavan minut. Lopulta sain hevonen puhtaaksi ja siirryttiin maneesiin. Alkuverkan tein rauhallisesti, Toro selkeästi jännitti minua, uutta ratsastajaa. Alkuverkan loppuun otimme hieman laukkaa ja Toro hieman lopetti jännittämistä. Halusin Toron kanssa tänään harjoitella koottuja askellajeja. Aloitimme käynnistä, mutta pääsimme nopeasti siirtymään koottuun raviin, koska koottu käynti oli Torolle aivan liian helppoa. Ravissa Toro hieman hankasi vastaan, se olisi vain halunnut liidättää minua pitkin maneesia hallitsemattomassa ravissa. Otin väliin hieman volttityöskentelyä ennen kuin jatkoimme kootun ravin työstämistä. Voltit auttoivat ja sain Toron kuulolle. Toron koottu käynti ja ravi vetivät kyllä vertojaan ja en millään malttanut lopettaa. Loppuun otimme vielä koottua laukkaa. Nyt Toro kuunteli tarkasti kaikkia apujani ja pyyntöjäni, yhteistyömme sujui mutkitta. Vaihdoimme vielä suuntaa ja kävimme kaikki askellajit läpi uudestaan – ilman ongelmia. Mahtava Toro!