Hukkapuro

virtuaalitalli / a SIM-game stable

Stellar Wind Wolf

"Tepa"

VH15-031-0503


suomalainen puoliverinen, tamma
rautias, 167 cm
s. 06.01.2015

Kasvattaja Hukkapuro
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757

KRJ-I

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Kuollut 16.10.2015

Kun Tepan tapaa ensimmäistä kertaa, voi tamma vaikuttaa melkoiselta kovanaamalta ja äkäpussilta. Kun tamman oppii kuitenkin tuntemaan paremmin, huomaa, että kovan kuoren alta löytyy varsin hellyydenkipeä pelkuri, jonka luottamuksen voittaminen saattaa olla hankalaa, mutta todellakin sen arvoista. Tepaa voisi kuvata ehkä yhden ihmisen hevoseksi, mutta todellisuudessa tamma kuitenkin hyväksyy lopulta kaikki ihmiset, jotka sen kanssa työskentelevät lempeästi, kärsivällisesti ja pitkäjänteisesti. Toisaalta norsun muistin omaava tamma muistaa myös ne, jotka sitä ovat kohdelleet huonosti ja voi olla varma, että silloin jatkossa saa osakseen Tepalta vieläkin ärhäkämpää kohtelua.

Uudet ihmiset Tepa pyrkii säikyttelemään pois luotaan hampaitaan vilauttelemalla ja kavioitaan heiluttelemalla. Kunhan Tepaa lähestyy rauhallisesti ja antaa aralle tammalle aikaa ja tilaa tutustua uuteen tulijaan, jää ärhentely kuitenkin vain uhkailun tasolle. Parasta tietenkin on, jos ensimmäisillä kerroilla tamman tutustuessa uuteen ihmiseen, paikalla on myös ihminen johon tamma luottaa, sillä silloin tamma on selvästi rauhallisempi. Kunhan Tepan oppii tuntemaan, ei tamma välttämättä tarvitse laittaa kiinni, mutta aluksi kannattaa olla hieman varuillaan.

Ratsastettaessa Tepa on melko haastava tapaus, sillä vaikka se tuntuisi kuinka tahmealta ja hitaalta, on sen kanssa aina muistettava käyttää mahdollisimman kevyitä ja herkkiä apuja. Jos ratsastaja erehtyy paukauttamaan pohkeella liian kovaa tai kiskaisemaan suusta turhan terävästi, voi olla varma, että tuloksena on hermostunut tamma joka jumittaa paikoillaan tai jopa hyppää pystyyn. Niinpä ratsastajalta vaaditaankin vakaata istuntaa ja erittäin kevyttä kättä, jos Tepan kanssa haluaa pärjätä. Parhaiten Tepan kanssa pääsee vauhtiin, kun yrittää ratsastaa mahdollisimman rentoja siirtymisiä kuitenkin nopealla tahdilla, sillä tällä tavoin saa tammasta huomattavasti reippaamman ja nopeamman reagoimaan. Kunhan ratsastajan kanssa on löytynyt yhteisymmärrys, on Tepa kuitenkin mukava hevonen, joka reagoi herkästi apuihin.


Sukutaulu

i. Nameas Obsidian DC
trak-ori, 172 cm, kimo
ii. Nameas Orkan
trak-ori, 157 cm, kimo
ie. Roxette
e. Solar Storm LM
fwb-tamma, 164 cm, ruunikko
KRJ-I
ei. Raven Voices
fwb-ori, 168 cm, rautias
KRJ-I
ee. Quick Sun Star
fwb-tamma, 165 cm, musta
KRJ-II

Jälkeläiset

Wolf's Supernova
fwb-ori
s.01.04.2015
i. KWB Bossanova
Interstellar Wolf
fwb-tamma
s.28.02.2015
i. Wolf's Park Fiction
KRJ-I
Six Feet Under Wolf
fwb-ori
s.15.06.2015
i. Sixtus Vegas
Rockstar Wolf
fwb-ori
s.05.07.2015
i. Rockabee Wolf

Kilpailut

Painotuslaji: kouluratsastus
Koulutustaso: Grand Prix

Tepa kilpailee tavallisissa kilpailuissa!

Sijoituksia yhteensä 46

29.05.2015 KRJ Grand Prix 2/30
24.05.2015 KRJ Grand Prix 4/30
20.05.2015 KRJ Grand Prix 4/30
16.05.2015 KRJ Grand Prix 4/30
11.05.2015 KRJ Grand Prix 5/30
08.05.2015 KRJ Grand Prix 4/30
05.05.2015 KRJ Grand Prix 5/30
02.05.2015 KRJ Grand Prix 5/30
26.04.2015 KRJ Grand Prix 5/30
26.04.2015 KRJ Grand Prix 5/30
23.04.2015 KRJ Grand Prix 4/30
22.04.2015 KRJ Grand Prix 5/30
18.04.2015 KRJ Grand Prix 2/30
17.04.2015 KRJ Grand Prix 5/30
17.04.2015 KRJ Grand Prix 3/30
16.04.2015 KRJ Grand Prix 1/30
15.04.2015 KRJ Grand Prix 3/30
15.04.2015 KRJ Grand Prix 2/30
14.04.2015 KRJ Grand Prix 2/30
14.04.2015 KRJ Grand Prix 3/30
14.04.2015 KRJ Grand Prix 4/30
14.04.2015 KRJ Grand Prix 3/30
13.04.2015 KRJ Grand Prix 4/30
12.04.2015 KRJ Grand Prix 2/30
12.04.2015 KRJ Grand Prix 4/30
12.04.2015 KRJ Grand Prix 4/30
12.04.2015 KRJ Grand Prix 3/30
11.04.2015 KRJ Grand Prix 4/30
11.04.2015 KRJ Grand Prix 4/30
11.04.2015 KRJ Grand Prix 2/30
11.04.2015 KRJ Grand Prix 2/30
10.04.2015 KRJ Grand Prix 4/30
09.04.2015 KRJ Grand Prix 3/30
08.04.2015 KRJ Grand Prix 4/30
07.04.2015 KRJ Grand Prix 4/30
05.04.2015 KRJ Grand Prix 3/26
05.04.2015 KRJ Grand Prix 5/76
04.04.2015 KRJ Grand Prix 3/30
13.04.2015 KRJ Grand Prix 5/30
12.04.2015 KRJ Grand Prix 2/30
08.04.2015 KRJ Grand Prix 5/30
06.04.2015 KRJ Grand Prix 4/30
05.04.2015 KRJ Grand Prix 1/30
05.04.2015 KRJ Grand Prix 2/30
01.04.2015 KRJ Grand Prix 1/24
18.03.2015 KRJ Grand Prix 2/30

Saavutukset

15.05.2015 KRJ-I palkinto kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa
(9 + 40 + 22 + 20 + 15 = 106 p. / KRJ-I - tilaisuus)

Päiväkirja

28.03.2015 - Ensimmäinen varsa

pk-merkintä - kirjoittanut Otterley

Kun Tepan käytös oli tässä parin päivän aikana muuttunut aivan mahdottomaksi, eikä se halunnut enää ketään lähelleen, osasin jo aavistaa, että tamman ensimmäinen varsominen olisi lähellä. Tamma oli päädytty astuttamaan tallin omalla orilla Wolf’s Park Fictionilla, jotta mahdollisimman paljon pystyttiin tekemään asioita stressittömästi omalla kotitallilla eikä Tepaa tarvinnut kuljetella vieraille talleille. Tamma oli siitä huolimatta onnistunut aiheuttamaan meille kaikille harmaita hiuksia (ja joillekin jopa pieniä kolhuja), sillä mitä suuremmaksi Tepan varsamaha kasvoi, sitä ärtyisämmäksi ja stressaantuneemmaksi tamma muuttui. Niinpä tätä päivää odotettiin kuin kuuta nousevaa.

Kun Tepan varsominen sitten käynnistyi keskellä yötä tallin ollessa hiljaisimmillaan, seurasin sydän kurkussa, kuinka synnytys sujui. Odotin kauhulla, mitä tapahtuisi, jos eläinlääkäri pitäisi kutsua paikalle, sillä pahimmassa tapauksessa huonosti kävisi niin tammalle, varsalle kuin lääkärillekin. Onneksi kaikki kuitenkin sujui hyvin ja Tepa selvisi synnytyksestä varsin nopeasti ja helposti. Tamman äidinvaistot myös heräsivät nopeasti ja tamma alkoi heti pitää hyvää huolta uudesta varsastaan. Kun sitten kävimme tallissa tarkistamassa sekä emän että varsan voinnin, suhtautui Tepa jo paljon suopeammin vierailijoihin. Ilmeisesti vain suuren mahan aiheuttama tukala olo, oli saanut tamman hämilleen ja puolustuskannalle.

Tepan ensimmäisestä varsasta tuli kaunis tammavarsa, joka muistutti ainakin ulkonäöltään paljon emäänsä. Jo kolmen polven mittaisen emälinjan avaruusaiheisen nimiteeman mukaan tamma sai nimekseen Interstellar Wolf. Tammavarsa jää meille Hukkapuroon kilpailemaan ja jatkamaan samaa avaruuslinjaa, kunhan tästä tietenkin hieman ensin varttuu.

02.04.2015 - Positiivista kehitystä

pk-merkintä - kirjoittanut Otterley

Nyt kun Tepan ensimmäinen varsa on saatu vieroitettua, olen yrittänyt panostaa enemmän tamman kanssa työskentelyyn ja luottamuksen syventämiseen. Normaalien koulutreenien lisäksi olemme tehneet paljon maasta käsin työskentelyä ja lisäksi olen viettänyt aikaa Tepan kanssa harjailemalla sitä kaikessa rauhassa ja taluttelemalla sitä maastossa. Mitä enemmän olen tamman kanssa aikaa viettänyt, sitä mukavammaksi sen kanssa työskentely on muuttunut ja tämä heijastunut suoraan myös siihen, millainen tamma on ratsastettaessa. Niinpä treeneissäkin olemme alkaneet edetä harppauksittain ja ensimmäistä kertaa yhteistyö Tepan kanssa tuntuu helpolta ja vaivattomalta. Vihdoin tuntui siltä, ettei kaikki tamman kanssa vietetty aika ollutkaan turhaa, vaan olin onnistunut saavuttamaan jonkinlaisen läpimurron.

Myös tallillamme suunnilleen kerran kuukaudessa vieraileva kouluratsastusvalmentaja Sanna Mäkinen oli pannut edistyksemme merkille ja saimmekin erittäin vuolaita kehuja hänen viimeisimmässä valmennuksessaan, jossa keskityimme piaffen ja passagen hiomiseen. Aikaisemmin erityisesti piaffe on ollut Tepalle hyvin hankalaa, sillä tamman on ollut hankala luottaa ohjastuntumaan. Lähes paikallaan polkevassa liikkeessä ongelma on korostunut ja seurauksena on yleensä ollut jännittynyt ja selvästi epämukavuusalueella oleva hevonen, jota emme tietenkään ole halunnut. Tänään kuitenkin tuntui siltä kuin allani olisi ollut aivan eri hevonen kuin aikaisemmin. Sanna ei ollut kuulemma koskaan nähnyt Tepaa niin rentona ja halukkaana työskentelemään kuin tänään ja olinkin äärimmäisen ylpeä tammasta, joka oli rohkaistunut ja kehittynyt niin paljon. Vihdoin tuntui siltä, että olimme Tepan kanssa valmiita kisaradoille.

16.04.2015 - Jalkaongelmia

pk-merkintä - kirjoittanut Otterley

Tepan kanssa alkaa olla aktiivisin kilpailu-ura takanapäin ja pian tamma saakin siirtyä täysin siitoskäyttöön. Keventynyt aikataulu ei tullut yhtään liian aikaisin, sillä tammalla on viimeaikoina ollut monesti lämpöä ja nestettä etusissa ja välillä ongelma on äitynyt ontumiseksi asti. Kevyemmän käytön lisäksi olemme kylmänneet jalkoja aina rasituksen jälkeen ja pistäneet niitä vaikka minkälaiseen pakettiin, mutta ontumiset tuntuvat tulevan ja menevän aivan oman mielensä mukaan. Edes eläinlääkärin tutkimuksissa ei jaloista löytynyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Eniten tässä tilanteessa stressaa se, pystynkö esittämään Tepan toukokuun KRJ:n laatuarvostelussa, minne tamman ilmoitin vai joudunko peruuttamaan koko jutun. Onneksi tässä kuitenkin on vielä reilusti aikaa, joten toivon, että Tepan jalat saadaan taas kuntoon ja tamma esityskelpoiseksi.