Hukkapuro

virtuaalitalli / a SIM-game stable

Shining Bright Starlight Vegas

"Välkky"

VH15-031-0516


suomalainen puoliverinen, ori
rautias, 168 cm
s. 01.04.2015, 10v.

Kasvattaja Las Vegas
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757

KTK-III, KRJ-II, VPVL-I

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Kun puhutaan Välkystä, on ensimmäisenä huomautettava, että orin lempinimeä ei todellakaan tarkoitettu pilkaksi, vaan se siunaantui orille jo myynti-ilmoitusta lukiessa. Ilmoitus nimittäin oli kaunis, värikäs ja täynnä välkkyviä asioita ja sopiihan nimi Välkky myös orin upeaan nimeen. Todellisuudessa Välkky on kuitenkin vähän niin kuin jenkkileffojen high schoolin futsijoukkueen kapteeni – komea, lihaksikas, mutta auttamattoman tyhmä. Tietenkin ori on myös kovasti tammojen perään ja kilpailijoille se mahtailee minkä ehtii. Niinpä Välkyn kanssa saakin olla tarkkana muiden hevosten läheisyydessä.

Kunhan kiinnostavaa yleisöä – siis muita hevosia – ei ole välittömässä läheisyydessä, ottaa Välkky rennommin ja lopettaa esiintymisen. Niinpä orin kahden kesken puuhailu on oikeastaan aika mukavaa puuhaa. Jos vain mahdollista, kannattaa Välkky viedä pesukarsinaan laitettavaksi, jolloin sen ei tarvitse keskittyä viereisen karsinan asukille tai ohikulkijoille mulkoiluun, vaan ori voi nauttia harjailusta kaikessa rauhassa. Kunhan häiriötekijöitä ei ole, on Välkky helppo satuloida ja suitsia, eikä ori vaivaudu aiheuttamaan suurta draamaa edes eläinlääkärin tai kengittäjän kanssa.

Ratsastettaessa Välkyn kanssa ratsastajan tärkein ominaisuus on ehdottomasti kärsivällisyys. Orille saa nimittäin vääntää jokaisen tehtävän ratakiskosta – monesti. Varsinkin uusien asioiden opettaminen Välkylle on pitkä ja tuskainen tie, mutta kun lopulta ori tarjoaa askeleen oikeaan suuntaan, on tunne koukuttavan palkitseva. Kun toistojen määrä alkaa lähestyä kymmenennumeroista lukua (tai ainakin tuntuu siltä), alkaa Välkkykin tajuta homman nimen. Niinpä upeat liikkeet, täydellisen tasapainoin ja hyvän fysiikan omaavan orin on mahdollista saada selviytymään jopa Grand Prix –tason radasta, kunhan treenaamiseen ei vain kyllästy.

Jos haluaa päästä helposti kilpailupaikalle, on Välkylle parasta tarjota yksityiskuljetus, sillä ori saattaa pistää samaan koppiin lukittuna rähinän pystyyn jopa parhaimman hevoskaverinsa kanssa. Myös kilpailupaikalla on vaikeaa saada Välkyn huomio pois muista hevosista ja keskittyminen käännettyä kokonaan työskentelyyn. Kilpailuihin osallistuttaessa on myös oltava varma, että rata on kotona sujunut orin kanssa kuin vettä vain jo ainakin viimeisen kuukauden ajan, sillä kilpailupaikalla on turha kuvitella hiovansa viimeisiä rosoja pois ohjelmasta.


Sukutaulu

i. Antique Clockwork Vegas
fwb-ori, 168 cm, ruunikko
KRJ-I, KTK-II
ii. H.T Celtic Warrior
fwb-ori, 170 cm, tummanruunikko
iii. Sprietland's Faithfull
fwb-ori, 165 cm, punaruunikko
iiii. Casting
trak-ori, 172 cm, ruunikko
iiie. Sprietland's Spirit of America
fwb-tamma, 165 cm, ruunikko
iie. Nectar's Nikita
fwb-tamma, 162 cm, rautias
Ch, KTK-II
iiei. R.M. No Doubt
hann-ori, 167 cm, mustanruunikko
KRJ-II
iiee. AT Silver Belle
fwb-tamma, 170 cm, punarautias
KTK-II, KRJ-III
ie. Chanterelle Luna
fwb-tamma, 167 cm, punarautias
KTK-II, KRL-II
iei. Routinier
hann-ori, 163 cm, rautias
VIR MVA Ch, KRJ-II, KTK-I
ieii. Aeuz evm
ieie. Caitee evm
iee. Temporal Katrel
trak-tamma, 164 cm, tummanrautias
ieei. Katrell Verner evm
ieee. Piolett evm
e. Gianetta
fwb-tamma, 162 cm, punarautias
KTK-II
ei. Quiero's Courtyard xx
fwb-ori, 172 cm, ruunikko
eii. MVS Lord Fenton xx
xx-ori, 168 cm, kimo
YLA3
eiii. Gold Kid xx
xx-ori, 169 cm, kimo
eiie. Wizzeria xx
xx-tamma, 169 cm, kimo
YLA3
eie. Cuantéron Flower xx
xx-tamma, 154 cm, kimo
YLA2
eiei. Magnetic Majority xx
xx-ori, 162 cm, ruunikko
Ch, KTK-III
eiee. Jessey Flower xx
xx-tamma, tummanruunikko
ee. Gazellette
fwb-tamma, 160 cm, rautias
YLA2
eei. Angel's Dream Keys xx
xx-ori, 165 cm, tummanruunikko
eeii. Angel's Million Keys xx
xx-ori, 164 cm, mustanruunikko
eeie. Star Theme's Impossible Dream xx
xx-tamma, 159 cm, punarautias
eee. Keinukallion Gin Fizz
fwb-tamma, 163 cm, rautias
eeei. Nearco
trak-ori, 168 cm, tummanruunikko
eeee. RG Roxanne
fwb-tamma, 165 cm, ruunikko

Jälkeläiset


Kilpailut

Painotuslaji: kouluratsastus
Koulutustaso: Grand Prix

Välkky kilpailee tavallisissa kilpailuissa!

Sijoituksia yhteensä 41

14.06.2015 KRJ Grand Prix 4/30
11.06.2015 KRJ Grand Prix 3/30
07.06.2015 KRJ Grand Prix 3/30
27.05.2015 KRJ Grand Prix 4/30
23.05.2015 KRJ Prix St. Georges 2/15
22.05.2015 KRJ Prix St. Georges 1/15
07.06.2015 KRJ Grand Prix 4/30
27.05.2015 KRJ Grand Prix 3/30
08.06.2015 KRJ Grand Prix 4/30
01.06.2015 KRJ Grand Prix 1/30
09.05.2015 KRJ Grand Prix 4/30
09.05.2015 KRJ Grand Prix 1/30
06.05.2015 KRJ Grand Prix 2/30
05.05.2015 KRJ Grand Prix 5/30
06.05.2015 KRJ Grand Prix 4/30
08.06.2015 KRJ Grand Prix 4/20
26.07.2015 KRJ Grand Prix 1/30
23.07.2015 KRJ Grand Prix 4/30
21.07.2015 KRJ Grand Prix 1/30
19.07.2015 KRJ Grand Prix 5/30
11.07.2015 KRJ Grand Prix 4/30
06.07.2015 KRJ Grand Prix 3/30
04.07.2015 KRJ Grand Prix 4/30
29.06.2015 KRJ Grand Prix 4/30
20.06.2015 KRJ Grand Prix 1/30
21.06.2015 KRJ Grand Prix 2/30
28.07.2015 KRJ Grand Prix 3/30
25.07.2015 KRJ Grand Prix 4/30
24.07.2015 KRJ Grand Prix 1/30
23.07.2015 KRJ Grand Prix 2/30
09.07.2015 KRJ Grand Prix 2/24
20.11.2015 KRJ Grand Prix 4/50
17.11.2015 KRJ Grand Prix 1/50
16.11.2015 KRJ Grand Prix 6/50
11.11.2015 KRJ Grand Prix 4/30
10.11.2015 KRJ Grand Prix 5/50
10.11.2015 KRJ Grand Prix 5/30
05.11.2015 KRJ Grand Prix 7/50
04.11.2015 KRJ Grand Prix 7/50
04.11.2015 KRJ Grand Prix 5/30
02.11.2015 KRJ Grand Prix 2/50

Saavutukset

20.02.2016 Kantakirjattu III-palkinnolla
(16 + 15 + 16 + 15 = 62p. - tilaisuus)

25.12.2016 KRJ-III palkinto kouluratsastusjaoksen laatuarvostelun uusintatilaisuudessa
8 + 40 + 13,25 + 20 + 8,5 = 89,75 p. / KRJ-III - tilaisuus)

25.10.2017 KRJ-II palkinto kouluratsastusjaoksen laatuarvostelun uusintatilaisuudessa
6,5 + 40 + 13 + 20 + 15 = 94,5 p. / KRJ-II - tilaisuus)

30.05.2018 VPVL-I palkinto Virtuaalisten puoliveristen laatuarvostelun koetilaisuudessa
13,5+23+21+40+25+12,5=135 - VPVL-I - tilaisuus)


Päiväkirja

28.06.2015 - Nummivaellus Kidlington Stablesissa

pk-merkintä - kirjoittanut Otterley

Useimmiten hevostemme kanssa lähdetään ulkomaille vain kisareissuille, mutta tällä kertaa päätimme ottaa pienen irtioton arjesta ja lähteä Britteihin vaeltelemaan Kindlington Stablesin nummimaisemissa. Mukaan onnekkaaksi lomailijaksi valikoitui Välkky, jolla matkustuskokemusta ei vielä ollut niin paljoa ja jolle uusien maisemien haistelu tekisi varmasti hyvää. Matkustaminen sujuikin orin kanssa varsin rauhallisesti mutta ensimmäisenä iltana perillä ollessamme, oli poika sen verran väsynyt, ettei se juuri jaksanut uutta paikkaa ihmetellä.

Lomaviikkoomme alkoi osallistumisella Kidlingtonin tarjoamalle ohjatulle maastovaellukselle, jolla pääsimme tutustumaan tallin upeaan ympäristöön. Matkustamisesta toipunut Välkky oli reissussa täytenä turistina, jonka oli aivan pakko päästä katsomaan sitä ja maistamaan tätä ja niinpä aiheutimmekin hieman hämmennystä jonossa, kun ratsuni halusi poukkoilla polulta ihmettelemään jotain uutta. Suurin järkytys oli nummella laiduntavat lampaat, joita Välkky jähmettyi tuijottamaan hyväksi toviksi pysäyttäen koko vaellusporukan odottamaan tästä järkytyksestä toipumista. Onneksi vaellukselle suunniteltuun joenrantapiknikkiin mennessä oli Välkkykin jo rentoutunut niin että malttoi rauhoittua haukkaamaan hieman välipalaa.

Kotimatka vaelluksella meni onneksi sujuvammin, kun Välkky talsi rennosti jonon jatkona. ”Tää on tuttua tietä, Ai lampaita? Vanha juttu! Mitäs ihmeellistä tässä on”, ori olisi varmaan rupatellut, jos olisi osannut puhua. Niinpä porukkamme pääsikin ajallaan tallille, missä hevoset pääsivät nauttimaan ansaitut päiväheinät sillä aikaa kun me ratsastajat kokoonnuimme perinteisille englantilaisille iltapäiväteelle. Kyllä irtiotto arjesta tekee hyvää itse kullekin!

26.10.2016 - Kouluvalmennus

valmennus - kirjoittanut Otterley

Tänään Hukkapuroon oli saapunut valmentajaksi Kaisa Välimaa. Valmentaja olikin meille jo ennestään tuttu, sillä nainen kävi säännöllisesti valmentamassa ratsukoita Hukkapurossa. Sää oli syksyisen aurinkoinen ja yllättävän lämmin, joten pidimme valmennuksen kentällä vielä, kun siihen oli mahdollisuus. Ratsuni oli tänään Välkky, joka alkuverryttelyjen aikana vaikutti varsin energiseltä. Lämmittelin oria eri askellajeissa tekemällä paljon nopeita siirtymisiä valmentajan seuratessa menoamme kentänlaidalta. Tämä näytti hieman omissa ajatuksissaan olevalta, joten sain keskittyä alkuverryttelyihin ilman sen kummempia kommentteja. Alkuverryttelyjen jälkeen paneuduimme päivän aiheeseen, joka oli tänään lisätyt askellajit, joissa Välkyn kanssa oli lähinnä tarpeen hienosäätö ja liikkeen hiominen loppuun asti. Välkky oli alkuverryttelyjen jälkeen hyvin kuulolla ja harvinaisen keskittyneen oloinen, joten tehtävä sujui todella hyvin. Valmentajamme Kaisa Välimaa ohjeisti antamaan Välkylle vielä enemmän tilaa edestä, jotta liike pääsisi suuntautumaan kunnolla eteenpäin. Tämän jälkeen tehtävä sujuikin vielä hienommin ja Välkky esitti oikein näyttäviä pätkiä, joita kelpaisi esitellä myös kilparadalla. Loppua kohden Välkky alkoi pikkuhiljaa muuttua väsyneemmäksi, sillä olihan takana jo kunnon treeni. Niinpä teimme vielä lopuksi lisäykset lävistäjällä molempiin suuntiin ja sen jälkeen oli aika lopettaa. Valmentaja oli hyvin tyytyväinen suoritukseemme ja neuvoi tulevaisuudessa vain muistamaan antaa Välkylle tarpeeksi tilaa edetä. Loppuverryttelyt teimme pienellä maastolenkillä, sillä seuraava ratsukko oli jo saapumassa kentälle. Ratsastin Välkyn kanssa rauhallisesti pienen peltolenkin ympäri, jonka jälkeen sain viedä tyytyväisen tuntuisen hevosen takaisin talliin.

26.09.2017 - Maastoretkellä

pk-merkintä - kirjoittanut Otterley

Tänään lähdimme Välkyn kanssa maastoilemaan pitkästä aikaa. Ilma oli aurinkoinen mutta tuuli puhalsi varsin viileästi, joten olin kaivanut jo esiin kevyen toppatakin ja pipon kypärän alle. Tarkoitus oli käydä vain kevyesti köpöttelemässä, joten Välkkykin sai päällensä ratsastusloimen pahimpien jumien välttämiseksi. Viimeksi kun olimme olleet maastoretkellä, Välkky oli tosin ollut varsin erimieltä lenkin rauhallisuudesta ja pistänyt suoraan sanottuna ranttaliksi. Niinpä etukäteen ajattelinkin, että reissusta tulisi toivottavasti tällä kertaa hieman onnistuneempi. Karsinassa Välkky oli käyttäytynyt oikein mallikkaasti ja orin kuntoon laitto oli siksi sujunut ripeästi, kuten yleensä. Tallinpihassa vielä mietin, olinkohan topannut päälleni liikaa vaatteita ennen kuin kipusin hieman levottomasti hääräävän hevosen selkään ja valmistauduin suuntaamaan kohti tuttua hiekkatietä, josta pääsimme metsäpolulle, missä oli mukava kävellä. Maastoretki alkoi kuitenkin vauhdikkaasti, sillä eteemme kurvasi mönkijä, joka onnistui säikyttämään meidät molemmat. Muutaman kirosanan naapurin teinipoika saikin peräänsä, kun yritin rauhoitella steppailevaa oria. Varsinkin yllättävät kovat äänet sai Välkyn helposti hermostumaan. Kun pääsimme metsäpolulle pois ajotieltä, ori alkoi tuntua vihdoin rennommalta. Niinpä pystyin itsekin vihdoin nauttimaan retkestämme. Olimme viihtyneet maastoretkellä melkein tunnin ennen kuin suuntasimme kohti kotia. Kotimatkalla Välkky oli muuten rauhallinen, mutta huomasin sen menevän hieman varuilleen, kun pääsimme hiekkatielle, missä mönkijä oli meidät yllättänyt. Maastoretki oli kuitenkin pientä draamaa lukuun ottamatta ollut varsin mukava ja juuri niin rento kuin olin toivonutkin. Tallin pihassa kapusin alas hevosen selästä ja kehuin Välkkyä. Näin tallipihassa Mattia auttamassa olleen naapurin isännän, jolle tokaisin, että jälkikasvulle voisi opettaa hieman käytöstapoja liikenteessä, ennen kuin vein Välkyn takaisin talliin.