Hukkapuro

virtuaalitalli / a SIM-game stable

Shemeica O' Polo

"Shelly"

VH14-044-0341


holstein, tamma
ruunikonkimo, 164 cm
s. 28.07.2014

Kasvattaja O' Polo Warmbloods
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757

KRJ-II

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Kuvat © VRL-00628,

Kuollut 5.4.2018

O’ Polo Warmbloods on yksi niistä talleista, joita olen nuorempana ihaillut ja talli onkin toiminut yhtenä esikuvistani, kun olen oman tallin perustamista joskus suunnitellut. Niinpä lähetinkin kädet täristen ostotarjousta, kun yllättäen tarjoutui mahdollisuus ostaa O’ Polon kasvatti ikiomaksi ja voi sitä riemunpäivää, kun Shelly lopulta muutti meille Hukkapuroon. Edellisessä kodissaan Moon Sugarissa Shelly oli tottunut Floridan aurinkoon, mutta muutto tänne pohjolan synkkyyteen ei tuntunut rauhallista tammaa juuri järkyttävän.

Shelly suhtautuu muutenkin elämään varsin rauhallisesti ja järkevästi. Sen maailma ei romahda, jos aamukaurat jaetaan vartin myöhässä ja muutenkin tamma tuntuu pysyvän tyynenä tilanteessa kuin tilanteessa. Shelly pärjää niin yksin kuin laumassa ja viihtyy hyvin myös ihmisten seurassa. Hoidettaessa Shelly on erittäin utelias ja saattaa joskus innostuksissaan tutkia hoitajaa turhan tarkkaan, mutta mikään ylijyräilijä tai varpaille talloja tamma ei ole.

Shelly on ehdottomasti kouluhevonen henkeen ja vereen. Tammalla on luonnostaan varsin voimakas takaosa, jota se käyttää hyvin ja niinpä se liikkuukin aina eteen elastisesti ja omalla moottorillaan. Myös piaffet, passaget ja piruetit ovat tammalle varsin vaivattomia ja se saakin ne näyttämään lasten leikiltä. Shelly on kuitenkin erittäin tarkka avuista, eikä ohjastuntuma saa olla liian kova tai pohkeet levottomat tai muuten tamma hermostuu. Jos avut eivät ole kunnossa saattaa Shelly esimerkiksi väistön sijasta tarjota laukannostoa.

Kilpailuissa Shelly ei turhista stressaa. Se matkustaa rauhallisesti ja on vieraassa tallissa heti kuin kotonaan. Niinpä tamman kanssa voi huoletta tehdä myös pidempiä kilpailumatkoja. Vieraisiin hevosiin Shelly suhtautuu kilpailupaikalla tavallista nihkeämmin ja saattaa vilauttaa hampaita tai nostaa kaviota, jos joku eksyy liian lähelle. Radalla Shelly on tasaisenvarma suorittaja, jonka tekemiseen kilpailupaikan olosuhteet eivät juuri vaikuta. Niinpä Shellyn kanssa ei tarvitsekaan juuri murehtia ulkoisista tekijöistä, vaan tamman kanssa on helppo keskittyä omaan suoritukseen.


Sukutaulu

i. Tropica Mohawk
holst-ori, 169 cm, ruunikonkimo
ii. Sparrowhawk
holst-ori, 175 cm, kimo
KRJ-II, YLA2
ie. Stardust
holst-tamma, 166 cm, ruunikko
KRJ-I
e. Serendipity BA
holst-tamma, 164 cm, ruunikko
ei. Windowshopper
holst-ori, 167 cm, rautias
ee. Eighteen's Santa Dote
holst-tamma
YLA3

Jälkeläiset

Hukkapuron Shanti
fwb-tamma
s.12.12.2015
i. Wolf's Baron
Wolf's Shake It
holst-tamma
s.17.03.2016
i. Wister Kick Ace

Kilpailut

Painotuslaji: kouluratsastus
Koulutustaso: Grand Prix

Shelly kilpailee porrastetuissa kilpailuissa!

Kouluratsastus taso /0
Esteratsastus taso /0
Kenttäratsastus taso /0
Valjakkoajo taso /0

Saavutukset

15.11.2017 KRJ-II palkinto kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa
6 + 40 + 20,5 + 10 + 15 = 91,5 p. - tilaisuus)


Päiväkirja

02.08.2017 - Kouluvalmennus

valmennus - kirjoittanut Otterley

Tämän päivän valmennus pidettiin läheisellä ratsastuskeskuksella ja mukana oli meidän lisäksi toinenkin ratsukko. Valmentajaksi oli saapunut minulle uusi tuttavuus Aino Vaarala, jonka valmennusta odotin mielenkiinnolla. Ratsuni Shelly tuntui tänään hieman jännittyneeltä. Vieras paikka ja vieras ratsukko saivat tamman selvästi hieman epäluuloiseksi. Oma oloni oli kuitenkin luottavainen, sillä yleensä Shelly rentoutui, kun pääsimme töihin. Olimme päättäneet pitää valmennuksen kentällä, mutta purevan tuulen takia päätimme viime hetkellä siirtyä maneesiin, joka oli kuin olikin vapaana. Shelly suhtautui paikanvaihdokseen hyvin ja maneesissa tamma tuntuikin paremmalta kuin kentällä, joten alkuverryttely alkoi vihdoin tuntua sujuvammalta. Pidimme lämmittelyt tiiviinä, joten ehdin tehdä Shellyn kanssa vain hetken aikaa taivutteluja eri askellajeissa. Sen jälkeen oli aika tarttua päivän tehtävään, joka oli sulkutaivutus siksak laukassa. Tehtävän aloitus sujui hieman nihkeästi. Shelly tuntui olevan hyvin herkällä päällä ja tulkitsi pohjeavut laukanvaihdoiksi aina, kun yritin vaikuttaa tammaan hieman voimakkaammin. Valmentaja kommentoi menoamme hermostuneen näköiseksi. Niinpä päätin yrittää itse rentoutua ja ottaa rauhallisemman asenteen häiriötekijöistä huolimatta. Valmennuksen edetessä Shelly tuntui onneksi unohtavan jännityksensä. Tehtävät sujuivat siksi paremmin ja paremmin. Tänään valmentaja tuntui kiinnittävän erityistä huomiota tahtiin ja eteenpäinpyrkimykseen. Meiltä ne sujuivat hyvin, sillä Shellylle ne tulevat luonnostaan. Kun valmennus oli lopussa, tuntui kuin allani olisi eri hevonen. Loppuverryttelyt alkoivatkin aivan liian aikaisin, sillä tuntui, että vasta lopussa pääsin todella työstämään Shellyä. Loppuverryttelyiksi ravailin rennosti suuria voltteja ja ympyröitä ja annoin Shellyn venyttää kaulaansa pitkäksi. Sen jälkeen olikin aika suunnata kotia kohti. Toivon, että seuraavalla kerralla löytäisin Shellyn kanssa yheisen sävelen hieman nopeammin.

19.09.2017 - Kouluvalmennus

valmennus - kirjoittanut Otterley

Tämän päivän valmennuksessa tarkoitus oli harjoitella piaffea ja passagea ratsuni Shellyn kanssa. Kun hoitaja toi Shellyn tallista kentällä vielä, kun ulkona pystyi nauttimaan raikkaasta ilmasta ilman että jäätyi pystyyn, hän totesi että Shellyllä taisi olla tänään aivan erityinen tammapäivä. Niinpä osasinkin varautua pahimpaan noustessani Shellyn selkään. Valmentajamme Aino Vaarala ei ollut vielä saapunut paikalle Hukkapuroon, joten aloitin alkuverryttelyt itsenäisesti. Sää oli kirkas ja aurinkoinen, joten olin tyytyväinen, että ratsastin kentällä vielä, kun ulkona pystyi nauttimaan raikkaasta ilmasta ilman että jäätyi pystyyn. Olin iloinen, että sain aloittaa alkuverryttelyt itsenäisesti, sillä Shellyn kanssa sai todellakin käydä tänään neuvotteluja siitä, kuka tekisi ja mitä. Siihen mennessä, kun valmentaja saapui paikalle, oli meno onneksi jo huomattavasti edustavamman näköistä. Aino Vaarala tervehti meitä nopeasti ja pahoitteli myöhästymistään, koska oli eksynyt matkalla, kun navigaattorista oli loppunut akku. Niinpä kävimmekin heti asiaan. Päivän tehtävä sujui Shellyn kanssa tänään olosuhteisiin nähden hyvin. Erityisesti piaffe oli oikein näyttävän näköistä. Valmentaja pani myös saman merkille ja käskikin yrittää saada samaa ilmavuutta ja voimaa myös passageen. Tämän toteuttaminen oli haastavaa, koska Shelly olisi selvästi halunnut tänään tehdä vain piaffea, eikä passagevaihdetta meinannut löytyä. Valmennuksen lopuksi kokeilimme myös nopeasti tehdä siirtymisiä piaffen ja passagen välillä. Se sujui tarpeeksi hyvin hetken väännön jälkeen, joten päätimme lopettaa siihen. Valmennuksen jälkeen olin hiestä läpimärkä. Hommia oli siis selvästi saanut tehdä. Niinpä olin huojentunut, kun sain antaa Shellyn takaisin hoitajan huolehdittavaksi. Itse sain sen sijaan valmistautua lämpimänä odottavaan saunaan.

06.10.2017 - Kouluvalmennus

valmennus - kirjoittanut Otterley

Tänään Hukkapuroon oli saapunut valmentajaksi Aino Vaarala. Valmentaja olikin meille jo ennestään tuttu, sillä olimme nyt kolmatta kertaa naisen valmennettavana Shellyn kanssa. Sää oli kolea ja sateinen, joten pidimme valmennuksen maneesissa. Ratsuni oli tänään Shelly, joka alkuverryttelyjen aikana vaikutti jo oikein hyvältä ja liikkui omalla moottorillaan reippaasti eteen. Lämmittelin tammaa eri askellajeissa tekemällä siirtymisiä ja taivutuksia valmentajan seuratessa menoamme kentänlaidalta. Tämä näytti oikein tyytyväiseltä ja kehaisikin, että olimme Shellyn kanssa kehittyneet. Oikeasti Shellyllä taisi vain kerrankin osua hyvä päivä kohdalle, kun Aino oli käymässä. Alkuverryttelyjen jälkeen paneuduimme päivän aiheeseen, joka oli tänään käyntityöskentely. Aihe oli ehkä tylsistä tylsin, mutta sitäkin oli tarpeen treenata. Shelly oli alkuverryttelyjen jälkeen hyvin kuulolla ja liikkui reippaasti eteenpäin, joten tehtävä sujui oikein mukavasti. Valmentajamme Aino Vaarala ohjeisti säilyttämään käynnin aktiivisena kokoamisista ja askeleenpidennyksistä huolimatta. Tämän jälkeen tehtävä sujuikin vielä paremmin, kun todella panostin siihen, että ratsastin käyntiä yhtä aktiivisesti kuin muitakin askellajeja. Loppua kohden Shelly alkoi pikkuhiljaa muuttua hieman rauhattomaksi. Selvästi Shellykään ei nauttinut pelkästä käyntityöskentelystä. Niinpä teimme vielä lopuksi siirtymisiä pelkän istunnan avulla. Valmentaja oli oikein tyytyväinen suoritukseemme ja neuvoi tulevaisuudessa jatkamaan samaan malliin. Loppuverryttelyt teimme varsin pikaisesti, sillä valmennus oli ollut varsin kevyt. Jokaisen osa-alueen treenaaminen kouluohjelmasta oli kuitenkin tärkeää ja olimmekin saaneet valmentajalta arvokkaita vinkkejä. Loppuverryttelyjen jälkeen Shelly pääsi takaisin talliin odottelemaan jo iltaheiniään.