Hukkapuro

virtuaalitalli / a SIM-game stable

Serellenders Special Someone

"Salli"

VH16-031-0215


suomalainen puoliverinen, tamma
ruunikko, 166 cm
s. 01.02.2016

Kasvattaja Serellenders, FI
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757

KRJ-II

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Kuvat © Sportpferde Scholz,

Kuollut 7.8.2017

Salli on jo Hukkapuron kolmas Selleri-kasvatti, jolta odotamme yhtä hyvää menestystä kilparadoilla kuin vanhemmilta Sellereiltämme Kassulta ja Aamulta. Viime aikoina yhteistyömme varsinkin Serellendersin Suomen yksikön kanssa oli ollut varsin tiivistä fwb-jalostuksen saralla, joten tallin kasvattitarjontaa oli tullut seurattua varsin aktiivisesti. Kun myyntiin tuli itselleni vieraammista sukulinjoista ihastuttava fwb-tammavarsa, olinkin ensimmäisenä tekemässä tarjousta. Reipas, rohkea ja välillä hieman omapäinenkin Salli sai onneksi lähteä matkaani tallin ystävänpäivämyynnistä.

Salli ei turhia arastele ja uteliaan luonteensa ansiosta tammalle on aina ollut helppo opettaa uusia asioita. Toki tamma on osannut olla myös varsin itsenäinen oppija ja nykyään se osaakin avata solmut ja lukot, ellei niitä ole laitettu huolellisesti kiinni. Jos talliin tulee hevonen, jolla on huonoja tallitapoja, ei mene päivääkään, kun Salli on heti matkimassa. Onneksi tammalta on kuitenkin helppo kitkeä huonot tavat pois nopeasti, kunhan niihin vain puuttuu ajoissa. Kaiken kaikkiaan Salli on varsin eloisa tapaus, jonka kanssa toimiessa saa pysyä aina valppaana ja pitää silmät auki. Pääasiassa kuitenkin tamman käsittely on varsin helppoa ja mukavaa ja perushoitotoimenpiteet kuten harjaus ja varustaminen sujuvat mukavasti, ellei tamma pääse livahtamaan karkuun huolimattomasti suljetusta karsinanovesta tai kaulalle jätetystä riimusta.

Ratsuna Salli on hieman häslä. Varsinkin jonkin uuden asian opittuaan se yrittää tarjota sitä ratsastajalle jatkuvasti. Ratsastajan hermot ovatkin koetuksella silloin, kun jokainen puolipidäte tarkoittaa laukanvaihtoa (jopa ravissa onnistuu pieni hypähdys) ja kääntävä apu on ehdottomasti pyyntö piruetista. Niinpä tamman kanssa temppujen treenaaminen pitääkin jättää minimiin ja keskittyä pääasiassa hyvään perusratsastukseen, jotta treeniin saa jotain tolkkua. Vaatii ratsastajalta päättäväistä otetta, että Sallin saa kuuntelemaan ja unohtamaan ennakoinnin ja arvailun. Sallin rohkean ja uteliaan luonteen takia tamma on aivan unelma maastoilukaverina. Tamman kanssa voi rymytä kapeita metsäpolkuja, ottaa laukkakilpailuita pellolla tai vain humputella rennosti menemään ristiin rastiin hiekkateitä. Salli on myös loistava maastoilukaveri hieman jännittyneemmillekin hevosille, sillä tammaan ei toisten hermoilu ja hötkyily helpolla tartu.


Sukutaulu

i. Sorento Poltergeist
fwb-ori, 170 cm, musta
KTK-II
ii. Sorento Hellspawn evm
fwb-ori, 172 cm, mustanruunikko
ie. Alpha Vampire evm
fwb-tamma, 169 cm, musta
e. Capital Cities White Comic
fwb-tamma, 166 cm, tummanruunikko
ei. Safe And Sound evm
fwb-ori, 168 cm, musta
ee. Capital Cities All Star evm
fwb-tamma, 166 cm, ruunikko

Jälkeläiset


Kilpailut

Painotuslaji: kouluratsastus
Koulutustaso: Grand Prix

Salli kilpailee tavallisissa kilpailuissa!

Sijoituksia yhteensä 43

29.03.2016 KRJ Grand Prix 1/30
27.03.2016 KRJ Grand Prix 2/30
25.03.2016 KRJ Grand Prix 3/30
23.03.2016 KRJ Grand Prix 5/30
16.03.2016 KRJ Grand Prix 2/30
15.03.2016 KRJ Grand Prix 1/30
07.03.2016 KRJ Grand Prix 4/30
04.03.2016 KRJ Grand Prix 3/30
27.02.2016 KRJ Grand Prix 1/30
16.02.2016 KRJ Grand Prix 3/30
30.03.2016 KRJ Grand Prix 3/30
30.03.2016 KRJ Grand Prix 5/30
29.03.2016 KRJ Grand Prix 3/30
29.03.2016 KRJ Grand Prix 4/30
29.03.2016 KRJ Grand Prix 3/30
28.03.2016 KRJ Grand Prix 4/30
27.03.2016 KRJ Grand Prix 3/30
27.03.2016 KRJ Grand Prix 1/30
24.03.2016 KRJ Grand Prix 5/30
24.03.2016 KRJ Grand Prix 2/30
22.03.2016 KRJ Grand Prix 1/30
22.03.2016 KRJ Grand Prix 1/30
18.03.2016 KRJ Grand Prix 2/30
18.03.2016 KRJ Grand Prix 3/30
17.03.2016 KRJ Grand Prix 2/30
17.03.2016 KRJ Grand Prix 5/30
16.03.2016 KRJ Grand Prix 3/30
15.03.2016 KRJ Grand Prix 3/30
11.03.2016 KRJ Grand Prix 4/30
07.03.2016 KRJ Grand Prix 2/30
06.03.2016 KRJ Grand Prix 2/30
06.03.2016 KRJ Grand Prix 2/30
04.03.2016 KRJ Grand Prix 1/30
03.03.2016 KRJ Grand Prix 3/30
02.03.2016 KRJ Grand Prix 3/30
02.03.2016 KRJ Grand Prix 2/30
02.03.2016 KRJ Grand Prix 5/30
01.03.2016 KRJ Grand Prix 5/30
26.02.2016 KRJ Grand Prix 1/30
22.02.2016 KRJ Grand Prix 2/30
19.02.2016 KRJ Grand Prix 5/30
13.02.2016 KRJ Grand Prix 3/30
12.02.2016 KRJ Grand Prix 4/30

Saavutukset

15.02.2017 KRJ-II palkinto kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa
7,5 + 41 + 20 + 20 + 9 = 97,5 p. KRJ-II - tilaisuus)

KRJ-Cup sijoitukset
30.04.2016 KRJ-Cup Intermediate II 2/123

Päiväkirja

30.04.2016 - Sijoitus KRJ-Cupissa

pk-merkintä - kirjoittanut Otterley

Tänään osallistuimme Sallin kanssa KRJ-Cupin huhtikuun osakilpailuun Oldfinion Dressagen tiloissa. Odotukset päivältä olivat korkealla, sillä Salli oli aivan huippukunnossa, joten lopputulos jännitti minua jo etukäteen. Puitteet kilpailuissa olivat tuttuun tapaan upeat ja tunnelma oli jännittynyt, mutta samalla innostunut. Tuomarilinja tänään oli tiukka, mutta tasapuolinen kaikkia kohtaan. Olimme ilmoittautuneet Intermediate II luokkaan, sillä vaikka Salli oli tehnyt tasaista tulosta GP-tasolla, halusin tärkeässä kilpailussa pelata vähän varman päällä. Luokassa starttasi 123 ratsukkoa, mikä oli aika paljon ja takasi kovan kilpailun. Sallin kanssa verryttely sujui rennoissa merkeissä suunnitelman mukaan ja fiilis ennen rataa oli itsevarma. Tuomaria tervehtiessäni päässäni pyöri tuleva rata, johon keskitin kaiken huomioni. Itse rata sujui varsin rutiinilla, eikä suurempia rikkoja tapahtunut. Erityisen tyytyväinen olin meidän laukkaohjelmaan, jossa Salli teki erityisesti laukanvaihdot kympin arvoisesti, mutta mielestäni parannettavaa jäi erityisesti käynnissä, joka oli hätäistä ja jossa tahti rikkoutui. Jos käynti olisi sujunut paremmin, olisimme voineet jopa voittaa. Oman suorituksen jälkeen en voinut kuin odottaa tuloksia sydän pamppailen. Lopulta selvisi, että olimme luokassa toisia. Niinpä suorituksesta jäikin pohjimmiltaan onnistunut fiilis, kun kotiin viemisinä oli sininen ruusuke.

04.01.2017 - Kai Vaaralan kouluvalmennus

valmennus - kirjoittanut Otterley

Tänään Hukkapuroon oli saapunut valmentajaksi Kai Vaarala. Valmentaja olikin meille jo ennestään tuttu sillä olin vieraillut miehen kouluratsuja kasvattavalla tallilla muutaman kerran. Sää oli tuulinen ja pakkanen kirpeä, joten pidimme valmennuksen maneesissa, vaikka vanhemman maneesin sisälämpötila tuntuikin lähestulkoon hyisemmältä kuin ulkona. Ratsuni oli tänään Salli, joka alkuverryttelyjen aikana vaikutti aivan omalta itseltään eli energiseltä häslääjältä, jota ei saanut millään keskittymään. Lämmittelin tammaa eri askellajeissa tekemällä rauhallisia siirtymisiä, joilla saisin Sallin malttamaan valmentajan seuratessa menoamme kentänlaidalta. Tämä näytti peukkua, kun huomasi, että pikkuhiljaa Salli alkoi tulla paremmin kuulolle. Alkuverryttelyjen jälkeen paneuduimme päivän aiheeseen, joka oli tänään harjoituspiruetit. Salli oli alkuverryttelyjen jälkeen vetreä ja vastaanottavainen, joten tehtävä sujui varsin hyvin. Jopa Sallille vaikea piruetista ulos ratsastus sujui tänään poikkeuksellisen maltillisesti. Valmentajamme Kai Vaarala ohjeisti keskittymään vielä tarkemmin siihen että tahti säilyy läpi piruetin, eikä Salli lähde ryntäilemään siitä varsinkaan ulos. Olisi tehnyt mieli tokaista, että näkisitpä meidän huonona päivänä, sillä itse olin Salliin jo varsin tyytyväinen. Tämän jälkeen tehtävä sujuikin kuitenkin vielä paremmin, kun päätin näyttää valmentajalle mistä olimme tehty. Loppua kohden Salli alkoi pikkuhiljaa muuttua hieman väsyneeksi. Niinpä teimme vielä lopuksi vastapainoksi hieman enemmän eteenratsastusta lisätyssä laukassa. Valmentaja oli varsin tyytyväinen suoritukseemme ja neuvoi tulevaisuudessa kehittämään erityisesti Sallin kärsivällisyyttä. Noh, helpommin sanottu kuin tehty. Loppuverryttelyt teimme varsin pikaisesti, sillä maneesiin alkui kertyä ruuhkaa. Onneksi katsomoon oli jäänyt muutama viltti, jotka heitin Sallin selkään ja päätin lähteä taluttamaan Sallia vielä hetkeksi huomattavasti tyhjemmälle kentälle, jonka jälkeen sain viedä Sallin takaisin talliin tyytyväisenä.