Hukkapuro

20.03.2017 - Maastoilua yhdessä

Maastoilu Jaken kanssa on yleensä todella leppoisaa puuhaa, sillä ori ei turhia hötkyile oli sitten liikkeellä yksin tai yhdessä. Niinpä tämän päivän aika taulu olikin mukava yllätys, sillä aikataulussa orille oli merkitty maastoilua. Hetken mietittyäni vaihtoehtoja, päätin suunnata Jaken kanssa seikkailemaan läheisen järven rannalle, sillä kuulemma reitti oli jo täysin sulanut ja hyvässä kunnossa. Mukaan pyysin myös hevosenhoitajamme Ellin, joka nappasi ratsukseen Topin, joten tälle reissusta ei ollut odotettavissa aivan yhtä leppoisaa kuin minulle. Olimme maastoilleet yhdessä aiemminkin ja retket olivat aina olleet todella mukavia, sillä Elli oli aina hauskaa seuraa. Niinpä odotin tältäkin reissulta pelkkää hyvää. ”Saas nähdä kuka määrää tänään vauhdin”, huikkasi Elli kavutessaan ratsunsa selkään ja taputti hieman steppailevan Topin kaulaa. Suhtauduin tähän nauraen, sillä tiesin, että näin kevään kynnyksellä hevosilla kyllä virtaa piisasi, mutta tyttö ei onneksi vähästä hätkähtäisi. Minä olisin se, jota vauhti varmasti ensimmäisenä alkaisi hirvittää. Kipusin reippaasti oman ratsuni Jaken selkään ja juuri kun takapuoleni tömähti satulaan, muistin että sähköpostiini oli kilahtanut tärkeä viesti, joka odotti välitöntä vastausta. Pahoitellen hyppäsin takaisin alas Jaken satulasta ja käskin ohi kulkenutta Joelia pitämään Jakkea silmällä sen aikaa, kun kävin nopeasti naputtelemassa vastauksen tallin toimistossa, jonne olin puhelimenikin lähtöhötäkässä unohtanut. Kun vihdoin olimme valmiita lähtöön, suuntasimme tallin pihasta kohti järvenrantaa. Ilma oli kirkas ja pilvettömältä taivaalla paistava aurinko lämmitti jo niin, että kevyt toppatakki päällä tuli melko kuuma. Hevoset kulkivat yllättävän rauhallisesti, joten saimme nauttia varsin rentouttavasta retkestä. ”Minkä hevosen sä sieltä tallista nappasit, kun toi ei vaikuta yhtään Topilta?” nauroin Ellille, sillä kimo ori osasi olla pahimmillaan todella hankala tapaus, mutta Ellin komennuksessa ori eteni varsin säyseästi. Puolessa välissä matkaa, ajattelin että tällaisia hetkiä sitä kaipasi elämäänsä enemmänkin. Vielä ennen kuin käännyimme kotiin, Elli ehdotti, että menisimme aivan rantaan katsomaan, joko järven jäät olivat sulaneet. Niinpä suuntasimme kulkumme hevosen uittopaikalle huomataksemme, että vain harva jäälautta kellui enää veden pinnalla. Rannikossa uiskenteli muutama sorsa, jotka pyrähtivät kaakattaen karkuun, kun tulimme lähemmäksi hevosten kanssa. Kun vihdoin suuntasimme kotiin, tuntui kuin olisin ollut pienellä lomalla. Niin kaukaiselta tallin hektinen arki tuntui luonnon keskellä. Kaiken kaikkiaan maastoretki Ellin kanssa oli ollut todella onnistunut.