Hukkapuro

10.02.2025 - Hans Dietrichin kouluvalmennus

Tänään kenttä oli jäässä. Ei sellaista jäätä, joka kimmeltää kauniisti aamuauringossa, vaan sellaista jäätä, joka narskuu kengän alla ja saa hevosen kavion kuulostamaan metallilta. Harjasin Merlen tavallista huolellisemmin ennen tuntia, vaikka tiesin ettei se siitä varsinaisesti nauti. Se ei ole mikään herkkä hipsuttelija. Se haluaa, että asiat tehdään kunnolla ja nopeasti. Sama koskee minua. Tänään en ollut nopea. Olin väsynyt, hidas ja hiljaisesti epävarma.

Hans oli kentällä jo ennen meitä. Hänellä oli yllään sama musta takki kuin aina ja ilme, joka ei jättänyt tilaa keskustelulle.

"Tänään tehdään sarjavaihdot. Jos ei onnistu, pysytään ravissa koko loppuvuosi."

Ei tervehdystä, ei lämmittelypuhetta. Vain tavoite.

Merle tuntui satulaan noustessa hieman kireältä. Ei hermostuneelta, vaan enemmänkin siltä, että se oli jo päättänyt mitä mieltä oli tästä säästä ja tästä tehtävästä. Se ei antanut anteeksi yhtäkään epätarkkaa käännöstä alkuverryttelyssä. Jos linja ei ollut suora, sen korvat nykivät ärtyneinä. Jos ulkopohje ei ollut paikallaan, laukka ei lähtenyt rennosti.

Hans seurasi meitä kuin sotilasjohtaja, jonka joukko ei ollut vielä ansainnut aseitaan.

"Jos haluat ratsastaa kuin kouluratsastaja, opettele ensin olemaan hiljaa. Sinä puhut liikaa jaloilla."

Se oli osuva huomio. Minulla oli tarve korjata kaikki, mutta Merle ei halua tulla korjatuksi. Se haluaa tulla kuulluksi. Opin sen uudelleen tänään.

Ensimmäiset vaihdot tulivat raskaina, vinosti ja viiveellä. Merle protestoi, mutta ei lähtenyt alta. Se vaati enemmän aikaa valmistautua, enemmän vapautta selästä, vähemmän painetta. Hans pysäytti meidät ja sanoi hiljaa:

"Hevonen odottaa sinulta ratsastusta. Ei temppuja."

Siinä hetkessä ymmärsin, että olin ratsastanut liikaa tehtävää ja liian vähän hevosta. Istuin syvemmälle satulaan, pehmensin ulkokättä ja annoin Merlen lähteä uudelleen. Toinen yritys. Tällä kertaa ensimmäinen vaihto tuli hiljaa. Toinen lähes äänettömästi. Kolmas ei täydellinen, mutta täsmällinen. Hans ei sanonut mitään, mutta näin että hän otti pienen askeleen lähemmäs keskiympyrää.

"Viel besser," hän sanoi lopulta. (Paljon parempi.)

Valmennuksen loppupuolella teimme vielä muutamia sulkuja ja työskentelyä kohti piaffia. Merle ei pidä siitä, jos asioita yritetään kiireessä. Mutta kun se saa koota itse itsensä, tukeutua vain kevyesti ohjaan, sen takajalat alkavat kantaa tavalla, joka tuntuu kuin koko hevonen kohoaisi hieman ilmaan.

Hans antoi meille luvan lopettaa. Hän sanoi sen niin lakonisesti, ettei sitä edes heti tajunnut kehotukseksi. Talutin Merlen kentältä pois, ja huomasin sen hengityksen olevan syvää ja rauhallista. Minusta tuntui samalta.

22.02.2025 - Hans Dietrichin kouluvalmennus

Hans ei ollut hyvällä tuulella tänään. En usko, että hän oikeastaan koskaan on, mutta tänään hänen olemuksessaan oli jotain tavallistakin tiukempaa. Ehkä se oli tuuli, joka puhalsi suoraan kentän poikki niin, että viima osui kasvoihin sivusta ja sai silmät vuotamaan ilman tunteita. Tai ehkä se oli se, että hän ei ollut saanut kahviaan ennen tuntia. Kukaan ei uskaltanut kysyä.

Merle oli jo varustettaessa tavallista valppaampi. Se ei steppaillut, mutta jänteet sen kaulan sivussa piirtyivät vähän selkeämmin kuin eilen. Kun talutin sen kentälle, tunsin sen ohjien kevyessä kireydessä.

Hans ei sanonut mitään, ennen kuin olimme jo hetken verrytelleet. Hän seisoi samalla paikalla kuin aina, kentän keskellä kuin marmorinen patsas, joka puhuu vain silloin kun on aivan pakko.

"Silloin kun hevonen liikkuu kauniisti, sinä et tee mitään. Silloin kun se ei liiku, sinä teet liikaa. Opettele tunnistamaan ero."

Aloitimme kokoamisharjoituksilla ravissa. Merle otti ensimmäiset siirtymät napakasti, mutta kun yritin vähän enemmän, se jännittyi. Se oli tuskin näkyvää, mutta tietenkin Hans huomasi. Tamma ei ehtinyt kuin hidastaa aivan aavistuksen. En ollut pyytänyt liikaa, mutta olin tehnyt sen väärällä hetkellä. Hans vihelsi lyhyesti.

Laukassa teimme tänään siirtymiä piruettilaukasta keskilaukkaan ja takaisin. Merle ei pidä siitä, että painetta lisätään ilman tarkoitusta. Tänään sain sen kantamaan ensimmäiset ympyrät todella koottuna ilman, että se edes vilkaisi sisäohjaa. Tiesin, että olin onnisunut.

Hans sanoi hiljaa:

"Siinä se oli. Älä yritä toistaa. Yritä ymmärtää."

Lopputunnista teimme vielä vastalaukkaa kaarevalla uralla. Merle oli jo väsynyt, mutta jatkoi työskentelyä tarmokkaasti, kunnes oli aika lopettaa. Olin alkanut pitämään Merlestä kovasti ja vaikutti siltä, ettei Hanskaan pitänyt meitä täysin onnettomina, vaikka loppupalautteessa sainkin vain listan kehityskohteita.