Hukkapuro

virtuaalitalli / a SIM-game stable

Glasgow Kiss Dei

"Lassi"

VH17-017-0038


shetlanninponi, ori
punarautias, 100 cm
s. 19.10.2016

Kasvattaja Virtuaalitalli Dei
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Oli onni, että legendaarisen shetlanninponikasvattajan virtuaalitalli Dein kasvattimyynti osui kohdalle juuri silloin, kun olin alkanut etsiskellä uutta shetlanninponioria Hukkapuroon. Niinpä tutustuinkin heti myytäviin varsoihin, joista löytyi suvullisesti varsin sopiva ori tallin kahdelle tammallemme. Kun pääsin tutustumaan tarkemmin Lassiksi kutsuttuun varsaan, oli hetkessä selvää, että tämä poni oli aivan eri maata kuin seniorimme Petu, joka on varmasti tallimme orimaisin ori. Hyväkäytöksinen ja utelias Lassi vaikutti kyllä varsin sosiaaliselta tapaukselta, mutta huokaisin jo etukäteen helpotuksesta miettiessäni, ettei tämän ponin kanssa tuleva taival olisi välttämättä aivan yhtä täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Lassi on varsin sympaattinen kaveri, jonka kanssa on mukavaa puuhailla tallissa sitä sun tätä. Ori nauttii harjaushetkistä ja seisookin yleensä varsin maltillisesti paikoillaan antaen hoitajan tehdä hommansa rauhassa. Varsinkin vatsan alta Lassi kuitenkin kutiaa helposti, jolloin se huiskii hännällään ja saattaa jopa yrittää hieman potkaista, jos hoitaja ei muuten tajua muuttaa tyyliään. Varustaminen sujuu Lassin kanssa helposti, oli kyseessä sitten satulointi ratsastusta varten tai valjastaminen kärryjen eteen. Satulavyö kannattaa kuitenkin aina tarkistaa, sillä välillä Lassi saattaa pullistella.

Ratsuna Lassi on mukava poni, joka pääasiassa käyttäytyy varsin mallikkaasti ja tottelevaisesti, mutta välillä orin takataskusta löytyy myös ponimaisia temppuja. Niinpä orin kanssa saakin olla tarkkana varsinkin jos ilmassa on kevään tuoksua tai ensimmäiset pakkaset tuomassa hieman lisävirtaa. Valvonnan alla Lassin selkään voi kuitenkin päästää reippaan aloittelijankin, kunhan tämä ei pienestä hätkähdä. Pääasiassa Lassi kuitenkin pienistä vioistaan huolimatta on miellyttävä ratsu, jonka kanssa perustehtävät sujuvat helposti.

Kärryjen edessä Lassi on elementissään ja välillä intoa löytyykin enemmän kuin järkeä. Niinpä kuskin onkin huolehdittava, että poni ei intoudu viilettämään tuulispäänä eteenpäin mielensä mukaan. Keskittymistä ja tarkkuutta vaativat tehtävät voivatkin Lassin kanssa olla hieman haastavia, mutta määrätietoinen kuski saa kyllä ponin toimimaan tiukoissakin paikoissa.


Sukutaulu

i. Luxembourg Dei
she-ori, 99 cm, punahallakko
VIR MVA Ch, KTK-III
ii. Deatheater Dei
she-ori, 100 cm, musta
Ch, KTK-III
iii. Huvin Tobias
she-ori, 98 cm, rautiaanpäistärikkö
SHLA-I, KTK-III
iiii. Velvet Requiren
she-ori, 102 cm, musta
VIR MVA Ch, KTK-III, SHLA-II, VVJ-III
iiie. Amber Claudine
she-tamma, 104 cm, rautias
VIR MVA Ch, KTK-II, VVJ-I, YLA2, SHLA-I
iie. Siobhan Dei
she-tamma, 101 cm, ruunikko
VIR MVA Ch, KTK-I
iiei. Seamus v. Chetwood
she-ori, 102 cm, rautias
VIR MVA Ch, KTK-III, YLA2
iiee. Ward's Simbelmynë
she-tamma, 97 cm, musta
VIR MVA Ch, YLA2
ie. Lumikki
she-tamma, 98 cm, mustanruunikko
KTK-III
iei. Kastanjetin Supermies
she-ori, 98 cm, rautias
KRJ-III, YLA2, SHLA-III
ieii. Rising Fear
she-ori, 106 cm, lehmänkirjava
ieie. Daring Margrethe
she-tamma, 107 cm, rautias
iee. Mäntysuon Aurora
she-tamma, 98 cm, musta
VIR MVA Ch, KTK-II, VVJ-III
ieei. M.N. Charleston
she-ori, 100 cm, voikko
ieee. Little Mariah
she-tamma
KTK-III
e. Vuelie Dei
she-tamma, 97 cm, musta
KTK-II
ei. Tsunami Dei
she-ori, 96 cm, ruunikko
KTK-II
eii. Hiirenkorvan Riiviö
she-ori
KTK-II, VVJ-II
eiii. Hiirenkorvan Toulouse
she-ori, 82 cm, hiirakko
VIR MVA Ch
eiie. Frin Winnie
she-tamma, 97 cm, punaruunikko
VIR MVA Ch
eie. Eventil
she-tamma, 102 cm, rautias
VIR MVA Ch, KTK-II, YLA2
eiei. Ingor of Yavetil
she-ori, 102 cm, rautias
VIR MVA Ch, KTK-II, YLA2
eiee. Meyton Victoria GBR
she-tamma, 107 cm
ee. Vuvuzela Dei
she-tamma, 97 cm, musta
Ch, KTK-III
eei. Cranberry Rock Dei
she-ori, 99 cm, musta
VIR MVA Ch, KTK-III
eeii. Lycos Merlin
she-ori, 93 cm, rautiaankirjava
VIR MVA Ch, KTK-III, YLA2
eeie. Blueberry Hop
she-tamma, 100 cm, musta
VIR MVA Ch, KTK-I, YLA2
eee. Tinúviel Twitch
she-tamma, 98 cm, musta
eeei. Charles Turley
she-ori, 97 cm, voikonkirjava
eeee. Cadencia SWE
she-tamma, 101 cm, musta

Jälkeläiset

Tällä hevosella ei ole vielä jälkeläisiä


Kilpailut

Painotuslaji: valjakkoajo
Koulutustaso: HeD, noviisi valjakko

Lassi kilpailee porrastetuissa kilpailuissa!

Kouluratsastus taso /0
Esteratsastus taso /0
Kenttäratsastus taso /0
Valjakkoajo taso /0

31.03.2018 KRJ-Cup Helppo D 6/142

Saavutukset