Hukkapuro

virtuaalitalli / a SIM-game stable

Bangsi frá Syndur

"Bangsi"

VH16-034-0005


islanninhevonen, ori
rautiaankirjava, 137 cm
s. 20.01.2016

Kasvattaja Syndur
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Kuvat © Dagur Brynjólfsson (CC BY-SA 2.0),

Jostain syystä viime aikoina joka paikassa oli ollut puhetta islanninhevosista ja pikkuhiljaa pieni issikkakärpänen oli puraissut myös allekirjoittanutta. Niinpä lopulta annoin mieliteoilleni periksi ja kurkkasin Syndurin kasvattimyyntiä tarkoituksenani vain katsella vähän. Noh, koskapa ”vain katselu” olisi siihen jäänyt ja tälläkin kertaa löysin myynnistä juuri sellaisen varsan, jonka halusin. Suloinen, pörröinen, rautiaankirjava nallekarhu Bangsi kurkki ujosti emänsä takaa ja olin sillä samalla sekunnilla täysin myyty. Niinpä sovimme HM:n kanssa kaupoista ja Bangsi muutti meille Hukkapuroon saatuaan ensin peruskoulutuksen kasvattajansa luona.

Bangsi on herttainen nallekarhu, jonka kanssa on helppo tulla toimeen. Uusiin asioihin Bangsi suhtautuu hieman arkaillen, mutta rohkaisee kuitenkin nopeasti mielensä, jos ihminen on sen tukena ja pysyy rauhallisena. Bangsi ei ole luonteeltaan kovinkaan orimainen, eikä se ylipäätänsä ole kovin kiinnostunut muista hevosista. Tammojen lähettyvillä kannattaa siitä huolimatta olla tarkkana, sillä joskus ori kuitenkin saattaa innostua. Tarhassa ja laitumella Bangsi pärjää laumassa ihan hyvin, vaikka se yleensä jääkin arvoasteikossa häntäpäähän isoegoisempien kavereiden kahinoidessa kärkipaikoista.

Hoidettaessa Bangsi on varsin leppoisa tapaus, jonka harjailu ja varustaminen sujuu pääsääntöisesti rauhallisesti. Bangsi antaa hoitajansa tehdä työnsä rauhassa ja se yleensä seurailee sivusilmällä, mitä sen ympärillä puuhataan. Välillä ori saattaa itsekin innostua tonkimaan harjakorin sisältöä ja ”avustamaan” harjailussa levittelemällä harjat pitkin karsinaa. Peseminen on Bangsin kanssa melkoinen show, sillä ori innostuu vedestä ja suihkuun pääseminen onkin sille lähinnä leikkihetki. Niinpä hoitajan onkin parasta valmistautua siihen, että pesukarsinasta Bangsin kanssa ei selviä kuivana.

Ratsuna Bangsi on reipas ja yritteliäs. Se kuuntelee hyvin ratsastajaansa ja yrittää toteuttaa saamansa käskyt parhaansa mukaan. Jos ratsastaja käyttää apujaan epäselvästi, voi Bangsin meno kuitenkin näyttää varsin epämääräiseltä orin tarjotessa kaikkia osaamiaan askellajeja sikin sokin. Selkeäapuisen ratsastajan kanssa Bangsi kuitenkin toimii moitteettomasti ja tekee sen minkä pyydetään. Askellajiratsastuksen lisäksi Bangsi on ehdottomasti parhaimmillaan maastossa. Ori on varmajalkainen ja kuuliainen ja sen kanssa voikin tehdä rentoja ja rauhallisia lenkkejä tai todellisia vauhtimaastoja. Vieraassa ympäristössä Bangsi saattaa olla hieman epävarma ja alkaa kyttäillä ympäristöään, mutta kunhan ratsastaja ei itse ala säikkymään ja pelkäämään, rohkaisee ori kuitenkin nopeasti mielensä ja matka jatkuu taas sujuvasti.


Sukutaulu

i. Andvari frá Nuuhku
isl-ori, 136 cm, rautiaankirjava
ii. Darri frá Delamer
isl-ori, 136 cm, päistärikkö
iii. Blakkur frá Álfhólar
isl-ori, 140 cm, ruunikko
ARJ-I, YLA2
iiii. Daði frá Grettir
isl-ori, 136 cm, hopeanmusta
ARJ-I
iiie. Snæfríður frá Demantur
isl-tamma, 141 cm, kulomusta
Ch, ARJ-II
iie. Brella frá Trollsklo
isl-tamma, 134 cm, musta
ARJ-I, YLA2
iiei. Sóti frá Trollsklo kadonnut
isl-ori, 136 cm, rautias
ARJ-II
iiee. Fögur frá Grettir kadonnut
isl-tamma, 135 cm, hallakko
ie. Brýja frá Drómundur
isl-tamma, 137 cm, rautiaankirjava
YLA1
iei. Skeiðfaxi frá Álfhólar
isl-ori, 138 cm, ruunikko
ARJ-I
ieii. Bleikfaxi frá Grettir
isl-ori, 135 cm, hallakko
VIR MVA Ch
ieie. Irpa frá Syndur
isl-tamma, 143 cm, ruunikko
VIR MVA Ch, ARJ-II
iee. Brynja frá Drómundur
isl-tamma, 138 cm
ARJ-I, YLA2
ieei. Eríll frá Álfhólar
isl-ori, 140 cm, ruunivoikko
VIR MVA Ch
ieee. Þræta frá Syndur
isl-tamma, 138 cm, ruunikonkirjava
VIR MVA Ch, ARJ-I, YLA2
e. Skyssa frá Skógur
isl-tamma, 138 cm, rautias
ei. Villingur frá Ljóma
isl-ori, 140 cm, rautias
eii. Yrðlingur frá Syndur
isl-ori, 132 cm, tummanruunikko
eiii. Húnar frá Syndur kadonnut
isl-ori
eiie. Ljójstá frá Moons
isl-tamma, 140 cm, rautias
VIR MVA Ch, KTK-III, ARJ-I
eie. Vinda frá Syndur
isl-tamma, 146 cm
eiei. Úrban frá Syndur
isl-ori, 140 cm, rautias
ARJ-I
eiee. Fló frá Syndur
isl-tamma, 135 cm, hiirakko
ARJ-II
ee. Skýla frá Geitungur
isl-tamma, 135 cm, rautias
eei. Grímnir frá Moons
isl-ori, 134 cm, rautias
eeii. Koníak frá TW
isl-ori, 143 cm, mustankirjava
eeie. Glefja frá Syndur
isl-tamma, 139 cm, tummanruunikko
ARJ-I
eee. Skýfaxa frá Jón
isl-tamma, 136 cm, rautias
eeei. Daði frá Grettir
isl-ori, 136 cm, hopeanmusta
ARJ-I
eeee. Snotra frá Syndur
isl-tamma, 136 cm, rautias

Jälkeläiset

Tällä hevosella ei ole vielä jälkeläisiä


Kilpailut

Painotuslaji: askellajiratsastus
Koulutustaso: 5-käyntinen

Bangsi kilpailee tavallisissa kilpailuissa!

Sijoituksia yhteensä 32

15.04.2016 ARJ Passikoe PP.1 2/30
25.03.2016 ARJ Speedpassi P.2 4/21
12.03.2016 ARJ Speedpassi P.2 2/15
11.03.2016 ARJ 5-käynti F.1 3/15
09.03.2016 ARJ Speedpassi P.2 1/15
09.03.2016 ARJ 4-käynti V.1 3/18
07.03.2016 ARJ 5-käynti F.1 2/15
07.03.2016 ARJ Töltti T.2 1/18
06.03.2016 ARJ 4-käynti V.1 3/18
06.03.2016 ARJ Töltti T.2 1/18
10.03.2016 ARJ Passikoe PP.1 2/14
07.03.2016 ARJ 5-käynti F.1 1/14
06.03.2016 ARJ Passikoe PP.1 3/14
06.03.2016 ARJ 5-käynti F.1 2/14
05.03.2016 ARJ 5-käynti F.1 2/14
10.08.2016 ARJ Kouluratsastus FS1 1/13
10.08.2016 ARJ 5-käynti F.1 1/13
10.08.2016 ARJ 4-käynti V.1 3/13
09.08.2016 ARJ Kouluratsastus FS1 3/13
09.08.2016 ARJ 4-käynti V.1 1/13
07.08.2016 ARJ Passikoe PP.1 1/13
06.08.2016 ARJ 5-käynti F.1 3/13
05.05.2016 ARJ 5-käynti F.1 1/11
05.05.2016 ARJ 4-käynti V.1 3/12
04.05.2016 ARJ Speedpassi P.2 1/11
03.05.2016 ARJ Speedpassi P.2 1/11
03.05.2016 ARJ Töltti T.2 1/12
02.05.2016 ARJ 5-käynti F.1 1/11
02.05.2016 ARJ 4-käynti V.1 1/12
01.05.2016 ARJ Speedpassi P.2 3/11
30.04.2016 ARJ Speedpassi P.2 3/11
29.04.2016 ARJ 5-käynti F.1 1/11

Saavutukset